3.6.2014

MOI KAIKKI

Taas mennyt hetki viimeisimmän blogitekstin kirjoittamisesta. Mutta tässä tulee hieman pidempi teksti.

Mulla loppui koulu viime perjantaina, eli 30.5. Opiskelin Voionmaan opistolla radio- ja tv-toimittajalinjalla. En siis ole valmistunut toimittajaksi, vaan tuo koulu lähinnä valmistaa jatko-opiskeluun korkeakouluihin. Tänä vuonna en päässyt Metropoliaan, mutta ensi vuonna uusi yritys jos se tuntuu ajankohtaiselta itselleni.

Suosittelen Voionmaan opistoa kaikille media-alasta kiinnostuneille yli 18-vuotiaille. Linjoissa valittavana mm. elokuvanäyttelijä- ja valokuvauskoulutus. Opisto on maksullinen, mutta siitä tuli itselleni halvempaa kuin asua Helsingin keskustassa yksiössä ja sain siis asua opistolla. Yhteisöllisyys oli huipussaan, tapasin upeita ja todella lahjakkaita ihmisiä ja kaiken lisäksi löysin poikaystävän (Samin). Kannattaa miettiä 10 kuukauden opistoa vaikka välivuotena. Omasta kokemuksesta voin sanoa rehellisesti, että oli tähänastisista vuosistani ehdottomasti paras ja ikimuistoisin.

Todistustenjakotilaisuudessa sain yllätyksekseni koulussa jaettavan VÄINÖ-patsaan ja stipendin. Mua ei ole ikinä ennen palkittu koulussa.


Sparta tuli takaisin! 10 kuukauden odottelun jälkeen sain sen takaisin entiseltä työkaveriltani. En ikinä luopuisi omasta lemmikistäni kokonaan ja jos tulisi tiukka paikka (esim. allergia tms.), niin tekisin kaikkeni, etten joutuisi luopumaan lemmikistäni.


Me muutettiin Samin kanssa Joensuuhun. Asutaan täällä kaksi kuukautta ja sen jälkeen edessä häämöttää muutto Helsinkiin. Musta on kivaa asua eri paikkakunnilla, koska kyllästyn helposti vanhaan ja tuttuun ympäristöön. Sparta on onneksi viihtynyt hyvin, eikä ole stressaantunut muuttamisesta ollenkaan. Se on kyllä ihmekani! 

Käytiin tänään Samin kanssa kiertelemässä kirppareita ja mukaan tarttui vaikka mitä kivaa. Näin kivan harmaan maton kympillä, mutta Sami ei kelpuuttanut.


Kivat kahvi-/teemukit 5,5 €/4 kpl

Puttu ei tarttunut mukaan kirpparilta, mutta tässä pari kuvaa :3


Vihaan yleensä sanaa RETRO, mutta tämä on makee! 10 €

Meillä ei ole vielä kunnon kulhoa täällä, niin tämä saa kelvata aluksi. Lohkeillut, mutta ei hinnalla pilattu. 0,20 €.



20 kommenttia:

  1. HEI MITÄ IHMETTÄ OOT NYT JOENSUUSSA! oon tulossa kesällä pariks viikoks joensuuhun, ois ihan mahtavaa nähä sut siellä jossakin :O ihan mahtia, kyl sut sieltä bongaan ;)

    VastaaPoista
  2. En oo lukenut tätä blogii viel kauan joten oon nyt vähän pihalla,mitä tolle kanille oli käynyt? Karkasko se vai missä se oli?:D Mut kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  3. Eiku oho,tossa videossa lukikin!:D No ei sitten mitään.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut VÄINÖ-patsaasta ja "valmistumisesta" (ei ole oikea sana, mutta millä muulla tuota voi kuvailla :D?)!

    VastaaPoista
  5. Mie hain kanssa tänä keväänä tuonne Voionmaalle kahelle eri linjalle. Ens viikolla olis haastattelu sinne tiedossa, jännittää!:)

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen kotiin! Joensuu on mahtava paikka, ite tuun sinne taas lauantaina :3 Sunnuntaina on torikirppis, siks pitää päästä sinne jo lauantaina! Kannattaa tsekata se, oon monesti tehny sieltä kivoja löytöjä, aijon tehä sunnuntainakin! Jos vaikka satutaan törmäämään ;)

    VastaaPoista
  7. Mitää miksi Joensuuhun? :D

    VastaaPoista
  8. Onnea patsaasta, stipendistä ja poikaystävästä! Sekä tietty Spartan takaisin saamisesta! Oijoi oon ilonen sun puolesta noista kaikista. :)

    VastaaPoista
  9. Onnea hirveesti stipendistä ja patsaasta sekä uudesta kodista! :)

    VastaaPoista
  10. missä päin joensuuta asuta?:)

    VastaaPoista
  11. Miten opetit Spartan kävelemään valjaissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sille vain valjaat päälle ja lähdin ulos, ei se niitä ihmetellyt sen kummemmin :)

      Poista
  12. Missä kaupungin osassa asutte ? Tai missä päi yleensä liikut, haluisin bongata sut !:D

    VastaaPoista