22.6.2014

LOMALTA PALUU

Ah. Olipas siinä loma! En käy missään töissä nyt kesällä, eli lomailen muutenkin, mutta oltiin juhannus poikaystäväni mökillä ja se tuntui todellakin lomalta. Irtauduin somesta melko radikaalisesti, mitä nyt välillä päivittelin Instagramia ja Twitteriä :)

Kyllä tää mun vloggaaminen, bloggaaminen ja somen käyttö menee ihan työstä ja mun duuniahan tää tavallaan onkin.

Edellinen blogikirjoitukseni koski alkoholinkäyttöä ja siihen oli tullut kymmeniä kommentteja. Luin jokaisen ajatuksella ja arvostan sitä, että te lukijat olette todella avoimesti keskustelleet asiasta. En vastannut kommentteihin, mutta kiitos jokaisesta! Mukava kuulla muiden mielipiteitä ja ajatuksia asiasta.

PUPUJUTTUJA

Otettiin kanit mukaan mökille (tietysti) ja käytiin ostamassa niille kompostikehikkoa häkiksi. Ostettiin kaksi pakettia ja niistä sai sopivasti oleskelutilat kaneille. Ei ne mitkään maailman isoimmat olleet, mutta puput saivat toki juosta vapainakin. Laitettiin häkit päivän ajaksi ulos ja yöksi aina sisään. Ulkona kanit olivat todella rauhallisia ja iloisia, mutta sisälle joutuessaan ne olivat todella hermostuneen oloisia. Ensimmäinen yö oli kamala ja me nukuttiin Samin kanssa todella huonosti, kun kanit melusivat KOKO YÖN :D Täällä kotona ne eivät ole yhtään tuollaisia rauhattomia. Varmasti siis uusi paikka jännitti tai kiinnosti paljon.

Astutuksesta on kulunut jo melkein kaksi viikkoa! Vielä noin puolet jäljellä ja saadaan tietää tuleeko pikkuisia. En jaksa odottaa!

Spartasta on tullut kunnon nallekarhu. Mökillä ensimmäisen rauhattoman yön aikana otin Spartan mun viereen sänkyyn ja se nukahti. Se kaipaa enemmän ihmisläheisyyttä nykyään, vaikka sai kanikaverin. Outoa.

Ja tässä kuvia :D Suosittelen katsomaan myös mun Instagramin, koska lisään sinne ihan älyttömästi koko ajan kuvia.

Häkit sisällä. Mäkin mahduin istumaan yhdessä häkissä :D
Naurettiin tälle kuvalle Samin kanssa ihan sairaasti, koska mä näytän oikeesti about 10-vuotiaalta tässä :D Hahhahaaaa.

Katsokaa Putun ilmettä, mä en kestä!!!
Juhannuspusu :) Puput tulevat siis toimeen keskenään, mutta pidetään ne eri häkeissä, koska Sparta innostuu välillä jahtaamaan Belminaa liikaa, enkä halua stressata mahdollisesti kantavaa tyttöä!
Herneyökkösen toukka ja mittarimato! Pelastin myös hämähäkin katiskasta ennen kuin heitettiin se järveen. Terveisin, maailmanpelastaja-soikku.

Oon oikeesti hyvä soutamaan! :D Oon soutanut joka kesä mökillä lapsuudessani ja se on taito joka ei ruostu.
Linssilude.
Vadelmaveneellä JEEEEEEEE!





17 kommenttia:

  1. Soikku, oot tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan luonnollinen!Ihanan kaunis!:)

      Poista
  2. pupuset on niin söpöjä! :3 ja toi viimenen kuva on ihana!

    VastaaPoista
  3. Kivaa ku saadaa pia nähä kaninpoikasia:3 ja joo.. ei kannata stressata kantavaa kania. Tiiän sen, mut mitä siit voi seurata? Keskenmeno?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että kaniemo saattaa hylätä poikasensa jopa syömällä ne! Jos se siis tuntee olonsa turvattomaksi.

      Poista
    2. Aivan D: frendin kani söi mun muistaakseeni omat poikasensa.. No, en usko että Belmiina kuitenkaan stressaantuu!:)

      Poista
  4. ihana postaus jälleen:) voisitko tehä joensuuhun miitin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein yksin voi järkätä mitään miittejä. Niitä kun on vaikea valvoa yksinään :) En halua mitään tungosta tapahtuvan.

      Poista
  5. Tee what's on my phone -video siit sun uudest puhelimesta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tsekkaa! Muutamia videoita jonossa :)

      Poista
  6. ihana soikku ihana pupu pariskunta ;) <3 ja ihana ihmis pariskunta ;) <3 :D

    VastaaPoista
  7. Sulla oli siinä "10 parasta kommenttia Vol. 2" videossa se supermies paita, niin mistä Se on ostettu?!:)

    VastaaPoista
  8. Huh en oo kyllä ihan varma että onko hyvä juttu, jos harrastus tuntuu työltä. Sitä ei kuitenkan kannata tehä missään nimessä väkisin! Mutta kiva postaus jälleen sulla, ja mukavaa että teet tätä! Kannattaa kuitenki kuunnella itteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta on hyvä välillä irtautua, oli se sitten työ tai harrastus :) Tää on mun harrastus, mutta kiinnostaa mua niin paljon, että voisin tehdä työkseni :D Joten hieman ristiriitaista ehkä.

      Poista