16.6.2014

Kanijuttuja

Meillä arki sujuu oikein makoisasti. Kanit käyttäytyvät häkkien ulkopuolella hyvin, mitä nyt Sparta välillä jahtaa Belminaa vähän liian kauan ja Belmina piiloutuu. Me ollaan asennettu vaikka mitä pesäkoloja ympäri olohuonetta, jotta Belminalla olisi turvallinen olo. Sparta käy välillä kurkkimassa pesäkoloihin ja saa vihaisia äännähdyksiä Belminalta, mutta onneksi Sparta osaa käskystä jättää tytön rauhaan. Sparta on niin kiltti poju!

Belmina ei vieläkään hyväksy Spartaa ja sen takia toivonkin, että Belmina olisi kantavana :) Tyttö on muutenkin todella arkaluontoinen eikä pidä minkäänlaisesta käsittelystä. Saatiin leikattua sen kynnet onneksi, mutta se ei näyttänyt pitävän siitä ollenkaan. Basilikan lehti maistui kyllä toimenpiteen jälkeen, joten ei se onneksi ihan järkyttynyt ollut. Annan Belminan puuhailla mahdollisimman paljon omia juttujaan, jotta se tajuaisi, että sillä ei ole hätää.

Belmina syö mun lempparimaton hapsut! Se siis syö ne, nielaisee. Mua pelottaa, että sen maha menee sekaisin niistä. Ollaan kyllä todella tarkkoina, että se ei pääse enää syömään niitä.

Spartan lempparipuuha on nuolla mun jalkoja ja käsiä. Belminakin rohkaistui ja nuoli tänään mun varpaita :3 En saanut siitä todistusaineistoa!


Tätä lähempänä toisiaan puput eivät makoile :D


Sparta hieroo aina leukaa Belminaan ja välillä merkkailee sitä virtsasuihkuilla. YÖK!




Tuttu näky meidän kotona.

22 kommenttia:

  1. Ihania kaneja:3 Ja muutenkin kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  2. Varmaan kysytty sulta tuhat kertaa mut minkä rotunen Sparta o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienirex, myös Belmina on samanrotuinen :)

      Poista
  3. ihania kuvia! :3 molemmat pupuset niin sulosia :3

    VastaaPoista
  4. Moi! Oon melko uus sun kanavalla mutta tykkäsin kaikesta! Eka aattelin lähettää sähköpostii mutta aattelin et mun nimi pysyis paremmin piilossa. Onko sulla mitään kaavaa millä teet mideoita esim. Ma, To, Su vai ihan jaksamisen mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva juttu :) Teen videoita oman kiinnostuksen mukaan, mutta aika usein :)

      Poista
  5. Mistä kauppasta oot hanknnut ton häkin ja mistä eläin kauppasta olet hankinnut ton pienrexi rodun koska ajattelin hankia sellaisen sit kun minun kummatkin kanit kuolee kun mul on nyt kaksi kania niiin mietein vaan että mistä sais ton saman rodun ja sellaisen kiltin kanin kiitos jos vastaat tähän viestiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mistä eläinkaupasta tuo häkki on, toisen häkin ostin Tori.fi:stä. Pienirex -kani kannattaa hankkia kasvattajalta. Katso netistä sen rodun kasvattajia :) Eläinkaupasta voi saada kiltin kanin, mutta yleensä kasvattajalla kanit sosiaalistetaan hyvin nuorina. Joten suosittelen siis sitä.

      Poista
    2. Oman kokemukseni mukaan kasvattajalta hankitut lemmikit ovat usein kiltimpiä kuin eläinkaupan. Poikkeuksia toki molemmissa. Eläinkaupoissa usein eläimet ovat kaikkien nähtävillä ja porukkaa käy hyppimässä häkkien vieressä jatkuvasti, eikä kukaan oikeasti vietä aikaa niiden kanssa. Joten näille eläimille jää usein vain ahdistava ja pelottava kuva ihmisestä. Kasvattajat yleensä antavat eläinten olla rauhassa, mutta myös totuttaa ne ihmiseen mukavalla tavalla.

      Itse suosittelisin myös ostamaan kasvattajalta. Ainakin jos haluaa olla varma kaikesta.. :)

      Poista
    3. Sparta on eläinkaupasta, mutta mulla on selvillä sen kasvattaja ja sain sukutaulun yms. Sparta on sisäsiisti, todella sosiaalinen eikä pelkää mitään. Joten ihan mistä vaan kanista saa mukavan lemmikkikanin, riippuen miten sitä käsittelee ja sosiaalistaa :) Mutta tosiaan suoraan kasvattajalta haettuna kanit ovat yleensä jo valmiiksi tätä kaikkea.

      Poista
  6. Eikö sparta papanoi tai pissi lattiaan kun se on vapaana sisällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sisäsiisti, eli ei :)

      Poista
    2. Okei onko kaikki pienirexit sisäsiistejä

      Poista
    3. Oon täs etsinnyt että mistä sais pieni rexin niiin en löydä kerta kaikisesti mistäään voitko suositella jotain sivua mistä löytyisi kaneja jos tiiät jonkun sivun

      Poista
    4. Sisäsiisteys ei johdu rodusta. Kanit ovat siistejä eläimiä ja oppivat yleensä hyvin vessalaatikossa käymiseen, mutta ei välttämättä! Riippuu yksilöstä ja opettamisesta.

      Täällä on lista kanien kasvattajista:
      http://www.kaniyhdistys.com/kasvattajat.htm

      Siellä lukee aina mitä rotua kukin kasvattaa.

      Poista
  7. Vähäks ois siistiä hankkia kani :D Meillä on tosin jo 2 kissaa joten en usko et äiti suostuis kanin hankintaan~

    --------------------------------------------------------------------------------

    Moi! :) Oon 14v tyttö, ja kirjotan lifestyle blogia. Olen yrittänyt lukijamäärääni nostaa vaikka kuinka kauan, mutta näköjään se ei onnistu ilman mainostamista. :D Joten tässä sitä nyt ollaan, mainostamassa, joten toivon ja pyydän että voisit edes vilkaista blogiani. Kiitos! saltzulifestyle.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Hei tiiätkö mitä eroa on rexillä ja pienellä rexillä? et onko se ero vaan se koko vai?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko juurikin :) Varmaan luonteissakin jonkin verran eroa, en ole koskaan nähnyt rexkania :D

      Poista
  9. Voitko myydä mulle poikasen jos nyt onnistuu toi?:)

    VastaaPoista