5.10.2014

Syitä löytyy olla onnellinen

Jes. Pääsin sinne "harjoittelupaikkaan" minne halusinkin. Meinasin jo turhautua, kun oon hakenut media-alan duuneihin nyt pari kuukautta, mutta lopulta löysin sentään harjoittelupaikan.

Pidä pää pystyssä ja jalat maassa. Just niinkuin Spock tekee. 



Ei voi olla kuin onnellinen, kun paikka työkokeiluun löytyi. Kyseessä on tunnettu suomalainen tuotantoyhtiö, Duudsoneiden Rabbit Films Oy. Pääsen harjoittelemaan ainakin videokuvan editointia, joka päätyy Suomen kolmanneksi suurimmalle Youtube-kanavalle Dudesons. Seuraavaksi 3 kuukaudeksi löytyy siis tekemistä :)

Jo sen takia voin olla iloinen, mutta tulin myös hyvälle tuulelle toisesta syystä. Oli ihan törkeän hienoa huomata, kun aloitin kirjoittelun tänne ja sain jo positiivisia kommentteja ja kehuja. Etenkin, kun sain vielä viestejä, että "toivottavasti saat sen  harjoittelupaikan". Ihan törkeän hienoa, että netin välityksellä löytyy tukijoita. Mietin jo tovin, pitäisikö minun tehdä nyt jotain teidän tukijoidenne hyväksi? Mutta miksi kelasin näin- ehkä siksi, että olen suomalainen.

Suomessa otetaan turhan usein avunanto sellaisena "palveluksena", josta tulee fiilis, että on pakko antaa "palvelus" takaisin. Tarvitseeko vastapalvelusta takaisin antaa? Joissain muissa maissa se on normaalia, että joku melkein tuntematon tarjoaa hyvällä fiiliksellä sinulle kahvit ja kiität sitä ja that's it. Suomalainen varmaan punastuisi ja ihmettelisi tilannetta itsekseen koko loppu päivän.

Toki auttamisesta (myös vastapalveluksen antamisesta) saa itsekin hyvän fiiliksen, mutta ei avunantamisessa ole kysymys siitä että jää "velkaa" toisella avusta. Sehän johtuu vain meidän kulttuurista, että Suomessa yleisesti näin reagoidaan.

Onkos tämä vastapalvelus, jos kiitän teitä kommentoijia ja toivotan teille parasta täksi päiväksi ja myös tulevaisuudellenne? Aivan sama, toivottavasti saat siitä hyvän fiiliksen. Positiivisuus on hyväksi! :)


Vaikka miulla tuossa nenässä onkin aika iso finni,

On muitakin syitä olla onnellinen

Jännitin aika hurjasti viime sunnuntaina, tippuuko Sonja, sillä hän sai tuomareilta huonot pisteet, vaikka omasta mielestäni hänen tanssi oli quickstepiksi näyttävän näköistä ja "kilpatanssimaisin" esitys (ehkä tuohon ohjelmaan halutaan vaan enemmän sitten VIIHDETTÄ,ei kilpatanssimaista "tarkkaa" otetta). Pisteiden nähtyä oli pakko lähettää vielä muutama tekstiviesti lisää, ettei Soikku vaan tippuisi :D Onneksi TTK Sonjan osalta jatkuu, sillä hän on tehny hurjasti duunia tanssin eteen. Tänään varmaan taas jännitetään.

Spockista on tullut entistä kuuliaisempi. TÄNÄÄN ensimmäistä kertaa ehdin viemään sen aamulenkille hoitamaan sen molemmat tarpeensa, ennen kuin kumpaakaan ehti tapahtua sisälle! WUHUU. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että Spock on oppinut sisäsiistiksi, mutta pidempiä aikoja pentu ei vielä pysty pidättämään, joten tarpeita tullaan vielä tovi näkemään sisällä.

Äsken kävin lenkillä, virtaa riitti hyvin juoksemiseenkin. 



Ruokahalu tällä kaverilla on kohdillaan. Spockin parhaat reaktiot on silloin, kun se on saamassa ruokaa. Sen kielen nuoleskelun määrä on ihan omaa luokkaa.


Palaillaan!

P.S. Nythän on käynnissä #LihatonLokakuu. Löytyykö täältä osallistujia? Viime vuonna lähdin testailemaan viikko kerralla haastetta ja olinkin 2 viikkoa ilman lihaa (olisin pystynyt olemaa kuukauden, mutta en halunnut), eikä se pahalta tuntunut. Nyt en ole vielä osallistunut virallisesti haasteeseen, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä, sillä ajatus tässä on se tärkein. Funtsia omaa lihan kulutusta ja tuotantoeläinten kohtelua jne.

P.P.S. Viimeksi tänään tein pelkkää kasviruokaa. Ehkä se oma lihaton lokakuu on sittenkin jo alkanut?

P.P.P.S. Miksen kirjoittanut mitään negatiivista? Koska positiivisuus voittaa negatiivisuuden. BOOM.


3.10.2014

Lemmikkien tärkeys

Moi kaikki! Täällä kirjoittelee taas Soikku. Ootte saaneet nauttia Samin kirjoituksista pariin otteeseen ja niitä tulee varmasti lisää. Mun elämä on tällä hetkellä todella hektistä ja haluan panostaa Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun paljon. Mun kaikki fyysinen ja henkinen jaksaminen menee siihen kisaan, uskomatonta mutta totta. Me treenataan Jurin kanssa 5 tuntia päivässä ja usein 6 päivää viikossa + sunnuntain lähetys, johon menee mulla koko päivä (11 tuntia). Mun tanssi saattaa näyttää tönköltä, mutta oikeasti panostan hulluna. Pienellä rytmitajulla pärjää jotenkin, mutta tanssi on paljon muutakin kuin teknistä osaamista. Arvostan todella paljon ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä tanssin pyörteisiin täydellä sydämellä. Itselle tanssiminen on täysin uusi maailma ja itseluottamuksessa on vielä parantamisen varaa. Oon kuitenkin enemmän kuin onnellinen, että pääsin jatkoon viime jaksossa. Tänä sunnuntaina tavoite on sama! Kiitos aivan älyttömästi teidän antamista äänistä. Ne merkkaavat paljon tässä kilpailussa.

Kirjoitan kuitenkin nyt ihan eri asiasta kuin TTK:sta, eli lemmikeistä. Mulle lemmikit on henkireikä. En voisi kuvitellakaan eläväni koskaan ilman mitään lemmikkiä itselläni. Mulla todettiin tänä vuonna astman oireita ja pelko oli järkyttävä kun tajusin, että astmassa lemmikin pitämistä pitää todella harkita vakavasti. En ole kuitenkaan allerginen millekään eläimelle, mikä helpotus.

Moni on kysynyt, että jääkö mulla aikaa nyt tarpeeksi kaneille kun meille tuli koiranpentu. Totuus on, että jää. Mä oikeasti loukkaannun tuollaisista sanoista, vaikka niissä ei sinänsä ole mitään pahaa ja ymmärrän huolenaiheen. Mä pistän kaiken ylimääräisen energiani eläimiin ja ne menee hyvinkin monessa asiassa etusijalle. Kaikki mun lemmikit on mulle yhtä tärkeitä ja tulee aina olemaan. Mun koirani Pimu ja muut huskyt, jotka asuvat isäni luona on mulle tärkeitä. Pentu ei mene mitenkään etusijalle jos ajatellaan tätä asiaa tunnetasolla.

Mun oma mielipiteeni on, että lemmikit voi ehkäistä monen ihmisen masennusta, yksinäisyyttä ja tuoda elämään jotain ihan uutta sisältöä jopa sosiaalisella tasolla. Onko mitään parempaa kuin tulla kotiin, jossa odottaa lemmikki jolle sä oot se maailman tärkein asia? Eläin ei teeskentele ja se on uskollinen luonnollisesti.

Eilen kohtasin pelottavan asian. Sami sanoi mulle puhelimessa, että Spock haukkasi pihalla palasen tuntemattomasta valkoisesta sienestä. Sanoin Samille, että soittaa myrkytyskeskukseen jos ilmenee mitään oireita. No, Spock oli myöhemmin oksentanut ja sen maha oli mennyt sekaisin. Kun tulin kotiin, niin se vapisi ja näytti todella apaattiselta samalla käpertyen pieneksi palloksi lattialle. Mua pelotti ihan sairaasti! Päivystyksestä sanottiin, että hiilitabletteja pitää antaa ja vointia tulee seurailla. Mulle tuli epäonnistumisen fiilis ja oli kamalaa seurata pienen pennun vapinaa ja selvää huonovointisuutta. Siinä vaiheessa taas tajusin, että miten tärkeäksi lemmikki tulee itselle jo näinkin varhaisessa vaiheessa. Spock on ollut meillä ainoastaan viikon.

Spockin vointi onneksi parani ja se söi taas normaalisti. Sieni oli ilmeisesti poistunut mahasta oksentamisen yhteydessä. Pysyviä vaurioita on voinut jäädä sen elimistöön jos kyseessä oli myrkkysieni, mutta tätä asiaa ei voi tietää heti. Olen niin onnellinen, että pieni pentu selvisi! Ehkä se nyt oppi jotain uutta.

Päätän tämän tekstin vielä yhteen muistooni. Meillä oli hevonen monta vuotta ja se hevonen antoi mulle miljoonasti itsevarmuutta, se oli erittäin luotettava ja ainutlaatuinen yksilö. Hevonen jouduttiin lopettamaan valitettavasti muutama vuosi sitten jalkavamman vuoksi. Jostain syystä tämän hevosen poismeno on ollut mulle kaikista vaikein, vaikka olen kohdannut monen lemmikkini ja sukulaiseni kuoleman. Olen vieläkin hyvin herkillä, kun ajattelen Howie-hevostamme. Hyväksyn kuoleman ja ymmärrän sen olevan luonnollista. En sure kuolemaa, vaan suren eläimen jättämää uskomatonta voimaa mulle. En saa enää koskaan tavata tätä hevosta, joka on opettanut mulle niin paljon itsenäisyydestä ja auttanut mua monessa vaikeassa elämänvaiheessa.

Uskomatonta, että eläimen poismeno voi vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Olen silti erittäin kiitollinen näistä koetuista hetkistä rakkaiden eläinystävieni kanssa! Rakastakaa lemmikkejänne. Ne voivat merkitä myöhemmin sinulle enemmän kuin tällä hetkellä.



28.9.2014

Miltäs se koiranpennun omistaminen tuntuu?

Olen täällä taas. Ei Soikku, vaan Sami. Sonja lähti jo ennen kello 11 aamupäivästä Tanssii Tähtien Kanssa- studiolle meikattavaksi/valmistautumaan illan lähetykseen. Kieltämättä vähän jännittää, jännittääkö sinua? Tänään voi olla Sonjan viimeinen päivä TTK:ssa, mutta en usko, että hän tippuisi ensimmäisenä.  :)

Vielä en ole edes itse Soikkua äänestänyt, onhan tässä aikaa. Aion kyllä äänestää, varmaankin vasta lähetyksen aikana. Totta kai haluan, että Sonja pysyy kisassa mahdollisimman pitkään, sillä hänellä tuntuu olevan paljon intoa jatkaa tanssimista kisassa pidempäänkin, vaikkakin treenit kuulemma ovat raskaita. :)

Jos nyt joku on missannut sen, miten voi äänestää ja haluaa siihen osallistua, se onnistuu tänä kautena myös netissä: http://vote.securycast.com/ttk/?c=6 Siihen tarvitsee verkkopankkitunnukset tai maksukortin.

Toinen vaihtoehto on lähettää tekstiviesti: 6
Numeroon 17244


Viime lähetyksessä olin jännittämässä Soikun ensimmäistä vetoa paikan päällä Suorassa lähetyksessä. Tänään jään Spockin kanssa jännittämään kotisohvalle.



Entäs miten Spockin kanssa menee?



Hups, nyt tuli väärä kuva.


Mr. Spock on todella rauhallinen koira pennuksi. Todella harvoin haukkuu ja vaikuttaa melko itsenäiseltä. Innolla se lähtee silloin leikkimään, kun sen kanssa haluaa leikkiä. Näin alkuun siis todella usein.

Kaneihin sitä on saanut totutella. Se haluaisi kovasti lähteä leikkimään niiden kanssa, mutta koira nyt ei ole kanille mikään paras leikkikaveri. Sparta ei ole ollut siitä moksiskaan, mutta Indiana aluksi vähän sitä säikkyi, mutta nykyisin se on jo muutaman kerran Spockille ärähtänyt, jonka seurauksena Spock on perääntynyt.

Eli kanit pitävät valtaa tässä taloudessa.


 

Tällä hetkellä se nukkuu, joten on hyvä päivitellä blogia.



Voisi luulla, että on täydellistä hommata koiranpentu. Ei se kuitenkaan ole. Tällä hetkellä en ole duunissa tai koulussa, joten juuri sen takia pystyttiin hommaamaan näinkin nopeasti koiranpentu, koska miulla on aikaa opettaa sitä. Aikaa se touhu vie. Miulla on kuitenkin lähiaikoina (hyvin varmasti, mutta ei ole vielä varmistunut) alkamassa yksi mielenkiintoinen harjoittelupaikka tunnettuun tuotantoyhtiöön, missä pääsisin editoimaan videomateriaalia ja kaikkea muuta kivaa, mistä tällä hetkellä olen innostunut kohtuu paljon. :)


Mutta lupasin puhua koirasta. Eniten aikaa menee siihen, että opettaa sitä sisäsiistiksi. Muutama kerta päivässä tulee vielä niitä hetkiä, kun se on päiväunilta on herännyt ja oon lähdössä viemään sitä ulos (esim. oon jo laittamassa kenkiä jalkaan), niin sillä hetkellä se on kerinnyt jo lurauttamaan pisut lattialle. Kärsivällisyyttähän se koettelee ja laittaa päivärytmin uusiksi. Ulkona ainakin tulee paljon käytyä, kun joka kerta sen heräämisen jälkeen rientää ulos. 


Spock tykkää myös varastella sukkia. 
Kerran ehdin bustata sen jo kameran kanssa.


Spock heräsi jo päiväunilta ja onneksi nyt ehdin viemään sen ajoissa ulos. Ei tarvinnut siivoilla jälkiä sisällä. 

Palaan varmasti Spockiin liittyen tänne blogiin. Ja myös muista aiheista. Nyt se näyttää jo siltä, että haluaisi leikkiä.



Minä ja Spock toivotetaan Sonjalle tsemppiä illan lähetykseen! Ohjelma starttaa MTV3:lta 19.10.