3.7.2014

10 kilometrin vaellus ja paljon kuvia

Käytiin Samin kanssa päivävaelluksella Vekaruksella Tuupovaarassa. Se oli mukava retkeilyalue riippusiltoineen ja koskineen. Mukaan lähti myös Samin vanhemmat ja vanhin veli. Suosittelen tutustumaan joskus jos liikut lähialueilla :)

Päätettiin kävellä 10 kilometrin lenkki Samin kanssa. Se tuntui mun mielestä aika paljolta, koska en muista oikeasti milloin viimeksi olisin kävellyt putkeen noin pitkän matkan. Joidenkin korvaan kuulostaa minimaaliselta matkalta varmasti! Lähdettiin käppäilemään reitille siinä luulossa, että se olisi jokin ulkoiluLENKKI, joka palaa lähtöpisteeseen :D Noh, väärin luultiin, nimittäin se oli reitti vaan toiselle majoittumispaikalle. Ehdittiin kävellä hieman yli 7 kilometriä, kunnes Samin isä soitti ja kertoi asiasta meille.

Ei kai siinä muu auttanut kun kääntyä takaisin päin. Onneksi saatiin autokyyti kun oltiin kävelty miltei puolimatkaan. Täyttyi siinä mukavasti se kymmenen kilometriä kuitenkin. Meillä ei ollut reitillä eväitä mukana, joten nälkä valtasi meidät. Onneksi oli sentään vettä mukana! Matkassa meillä kesti hieman yli kaksi tuntia.

Näytän todella urpolta mun huivista tehdyssä pipossa, kun hiukset harottavat sivuilta ties minne :D Mutta nauttikaa kauniista maisemista!




























15 kommenttia:

  1. Mä oon käynyt tuolla joskus vaeltelemassa on kyllä upeat maisemat siellä (: Pohjois-Karjalassa päin on kyllä upeita vaellureittejä yllikyllin :)

    VastaaPoista
  2. et sä näytä urpolta! sininen sopii sulle:)

    VastaaPoista
  3. Ohhoh kun katsoin noita edellisissä postauksissa olleita kuvia sun tiineestä kanista, niin kyllähän sillä mahaa löytyy. Meillä ei oo ikinä ollut tiineellä kanilla noin isoa vatsaa vaikka on viiskin ipanaa syntynyt. Rohkenen epäillä teille monipäistä kakaralaumaa! :) laitathan kuvaa kun belmiina on maaten ni näkis sitä mahan kokoa vähän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vähän uskon, että tulee monta pikkuista tai sitten mahassa on vain nestettä paljon! Toki poikaset voivat olla isojakin :) Toivottavasti ei liian isoja synnytykseen! Hui.

      Poista
  4. Ihana postaus! Ihania kuvia tuli heti itellekkin mieli lähteä käppäilemään tuonne :D!

    VastaaPoista
  5. Suosittelen myös Kalliojärven kierrosta, se on alle 4 km joten sopii ihan kaikille ja maisemat on vähän erilaiset kuin muilla reiteillä (alle 40 km Joensuusta).

    VastaaPoista
  6. Päivitäksä blogin aina keskiyöllä? :D Aina kun katon millon on päivitetty niin 00:12 tai jotain sellaista :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomalla tulee valvottua joo :D Aika usein myöhään kirjoittelen.

      Poista
  7. Tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta saako sinun mielestä kanille antaa pihlajanoksia? Olen antanut ainakin vuoden jo , mutta minulle joku sanoi vasta ettei saisi. Ei se ole kyllä mitään siitä sanonut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain, että saa antaa, mutta en mene vannomaan :) Itse en ole antanut. Jos ei ole reagoinut mitenkään niin mikäpäs siinä!

      Poista
  8. oii vähän ihanat maisemat! :3

    VastaaPoista
  9. Sami on ihanan retro! Haluun sen takin :d

    VastaaPoista
  10. Ootte kyl nii ihana pari <3 oon onnellinen tein puolesta <3 Hyviä kuvia :3

    VastaaPoista
  11. haha asun Torniossa Kokkokankaalla ja täällä on kans kokkokankaantie :D

    VastaaPoista