6.1.2013

Paras vartalo?

Mä luin Cavaa pitkästä aikaa. Luin tätä blogia joskus aikaisemmin päivittäin, mutta nykyään en lue juuri koskaan. Ei vaan jotenkin nappaa blogin aiheet. Tänään kuitenkin luin sitä ja huomasin siellä puhuttavan unelmavartalosta, joten päätinpä sitten itekkin kirjoittaa vähän aiheesta :)

Halusin nimenomaan kirjoittaa tästä, en tehdä videota. Mulla on kuitenkin youtubessa enemmän katsojia kun täällä blogissa seuraajia, joten ajattelin rajoittaa tän vaan tänne blogiin.

Jos puhutaan unelmavartalosta niin usein tulee ensimmäiseksi mieleen laihuus/hoikkuus. Monesti myös tulee mieleen muodokas kroppa, sellainen timmi mutta muodokas. Luonnollistahan on, että naisella on leveämpi lantio kuin miehellä, joten muotoja ihaillaan ja pidetään naisellisina.

Mä itse ihailen treenattua naisen kroppaa, en sellaista "ylitreenattua", vaan semmoista josta huomaa, että nainen on tehnyt jotain kroppansa eteen. Mun mielestä jokainen kroppa voi olla kaunis, joka ei ole mikään ääripää. Eli yleensä lihavuuteen ja laihuuteen pystyy vaikuttamaan itse. En mitenkään halua tässä sanoa siitä, että lihavuus/laihuus olisi jotenkin rumaa ja epänormaalia. Mun mielestä terve kroppa on kaikista kauneinta. Haluan myös painottaa, että luustolleenhan ei voi mitään, joten toisilla ei esim. vain ole tiimalasivartaloa. Joillakin on leveämmät lantioluut ja toisilla on taas kapeammat.

Mä voisin kertoa vähän omakohtaisia kokemuksia kropasta. Eli siis mä oon ollut aina tosi hoikka, perintötekijöiden takia. Mulla on semmoinen vartalo, jossa helposti näkyy lihakset. Mä en oo mikään muodokas ihminen, mutta en nyt mikään ihan tikkukaan (:D). Oon aina nuorempana halunnut lisää muotoja itselleni ja aikuistuessani oon niitä saanut ihan kivasti. En haluaisi yhtään enempää, koska mun on vaikea hyväksyä itselläni mitään "liikaa". Eli jos mä lihon vähän jostain niin alan heti panikoimaan, että mitäs jos mä lihon vielä vähän lisää ja sitten multa lähtee kontrolli?

Nyt monet ajattelee varmasti, että oon joku kontrollifriikki mun vartalon suhteen ja vältän lihomista. Se ei ole totta, koska oon yrittänyt koko elämäni nostaa mun painoa ja nyt vihdoinkin 21-vuotiaana onnistuin siinä. Oon nyt painoindeksin mukaan normaalipainonen (ennen lievästi alipainoinen) ja oon nyt onnellinen mun vartalosta! Kukaan ei koskaan sanonut mulle, että olisin liian laiha tai että näytän jotenkin alipainoiselta. Mutta ei kyllä nytkään kukaan oo maininnut mulle siitä, että oon saanut vähän lihaa luitteni ympärille.

Mulla oli joskus yläasteikäisenä aika paljon lihaksia, koska harrastin cheerleadingia ja ratsastusta. Lihakset kasvoi nopeasti ja olin silloin erittäin tyytyväinen mun kroppaani. Sitten lopetin cheerleadingin ja talli lopetti toimintansa jossa kävin, ja multa lähti lähes kaikki lihakset kesän aikana. Sen jälkeen painoa on ollut tosi vaikea nostaa kun en oo säännöllisesti urheillut. Mitä nyt kuitenkin ratsastellut epäsäännöllisesti ja lenkkeillyt yms.

Mun mielestä tärkeintä omassa vartalossa on se, että osaa rakastaa omaa vartaloaan. Silloin kun on terve ja on hyvä fiilis, niin luultavasti kroppakin on sopiva :) Mun mielestä jokainen päättää itse sen, missä vartalossa on mukavinta ja kenenkään vartaloa ei pitäisi tuomita. Jotkut hoikat ihmiset eivät ihan oikeasti saa painoa nostettua vaikka haluaisivat tai toisinpäin jotkut hoikat ihmiset haluavat juuri olla hoikkia ja ovat onnellisia silloin. Sama pätee myös vähemmän hoikilla ihmisillä.

Joten eiköhän jätetä ne "Olen ylpeä mun muodoistani, en haluaisi näyttää miltään nälkiintyneeltä pikkupojalta" ja "Onneks mä oon hoikka ja mulla ei oo mitään jenkkakahvoja!" pois kokonaan ja annetaan muiden ihmisten olla sellaisia kuin ovat :)

Mikä on teidän mielestä unelmavartalo ja kannaattaako sen eteen tehdä töitä? Ihailetteko samankaltaisia vartaloita kuin teillä itsellänne on vai ihailetteko jotain ihan ääripäätä omasta vartalosta? Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä ja omakohtaisia kokemuksia :)

138626494749598299_5dsqmqpm_c_large







46 kommenttia:

  1. Jess! Vihdoinki joku sanoo et ratsastuksestakin saa lihaksia(: Aina kaikki sanoo että sielä hevosen selässä vaa istutaan. :/ Mut vihdoinki on asiaa :DD

    //Ihana blogi! :) Ja kattelen sun videoit joka päivä youtubesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan on urheilua parhaimmillaan :)

      Poista
  2. oot oikeessa c:
    luetko sä rehellisesti _jokasen_ kirjeen mikä sulle tulee, koska meinasin laittaa mutten kuitenkaan turhaan jos sulla ei oo aikaa lukea :D

    jajajasiis oonko ymmärtänyt oikein, että jos sulle laittaa kirjeen ja siinä postimerkin mukana niin sitten vastaat? meinasin kysyä sulta nimmaria :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis luen jokaisen kirjeen, sähköpostitkin pyrin lukemaan mutta aina ei aika riitä siihen :/

      En enää vastaa kirjeisiin kirjeellä, koska aika ei tosiaan riitä. Teen kuitenkin kirjeistä aina videot!

      Poista
  3. puolisen vuotta takaperin, vihasin mun vartaloa ja mul oli paljonki ongelmia sen kanssa. mut nyt oon oppinu hyväksymää itteni sellasena ku oon, ja mun mielestä oon hyvä näin :)
    mulla ei oo mitään "unelma vartalo ajatuksia" koska mun mielest jokanen vartalo on kaunis :D taijotain.

    VastaaPoista
  4. MISTÄ SÄ TUNNET NE JUSTIMUSFILMSIN TYYPIT. Häiritsee ku en tiiä >.<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis me tavattiin Samin ja Juhon kanssa :D ei me sitä ennen tunnettu

      Poista
  5. Käy varaamassa ratsastustunti ja tee videopostaus sieltä !! ;)

    VastaaPoista
  6. Asiaa!Kiitos,tuli tosi hyvä mieli!:)

    VastaaPoista
  7. Mul on kans nii et perintötekijöiden takia oon tosi hoikka, vaikka syön ku hevonen (oikeesti)en sitte millää lihoo -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä vähän vanhempana vähän lihoo :))!

      Poista
  8. Olen itse tosi laiha ja haluaisin lihota, mutta en vaan lihoa. Monet ihmiset saattaa ajatella että oon anorektikko tai että miks toi ei lihota itseään mut niitten on helppo sanoa kun ei oikeasti tiedä. sulla on muuten ihana vartalo ja oot tosi kaunis:) Blogiasi ja videoitasi on ilo seurata!:D

    VastaaPoista
  9. Mulla on tosi isot luut ja musta ei saisi siroa ja pikkusta kuinkaan. Jouluna tuli kilo tai pari liikaa, mutta en ota siitä suurta stressiä. Keväällä alotan sitten pyöräilyt taas niin kilot karisee. Oon ihan tyytyväinen kroppaani.

    VastaaPoista
  10. Mun milestä täydellinen kroppa on treenattu, mutta terveen näköinen. Eli ei yli treenattu. :)

    Kiva postaus!

    VastaaPoista
  11. Mun "unelma"vartalo on sellane sopivan laiha ja lihaksikas :3

    ps.Soikku oot paras <3 sun videot parantaa päivänkupäivän :)

    pps. Spartalle terveisiä mun koiralta ;)

    VastaaPoista
  12. mihi osotteesee saa lähettää sulle postii ku laitat noit postivideoit?:) oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
  13. Mukavasti otit kantaa tällaiseen ikuisesti hankalaan aiheeseen, josta takuulla nousee esiin monenlaisia mielipiteitä. Ei aina niitä kovin fiksuimpia kylläkään...

    Itse myös pidän juuri tuollaista sopusuhtaisen ja hieman urheilullisen ja sopivasti treenatun ihmisen (on sitten mies tai nainen) kauniina, toki tämäkin mielipide on vaihteleva riippuen erilaisista ihmisyksilöistä. Toisille mielestäni pieni pyöreys sopii äärimmäisen hyvin :)

    Henk. koht. olen kamppaillut rajun alipainoisuuden ja syömisongelmien kanssa nyt kolmisen vuotta. Anoreksia vei minulta aika paljon terveydestäni, hyvinvoinnista, lähes kaikki monen vuoden aikana itselleni keräämäni lihakseni sekä aiheutti paljon mielipahaa niin itselleni kuin lähimmäisilleni. Tarkoitus, vuoden 2013 missioni, onkin hankkia lisäkiloja, treenata hieman yleiskuntoa ja saada lihaksia luiden ympärille. Nyt ainakin haluan uskoa että se onnistuu ajan kanssa :)

    PS. Ihanaa alkautta vuotta sinulle suloinen Sonja Soikkunen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppii sulle sun tavoitteessa! Uskon että onnistut :)

      Ja hyvää alkanutta vuotta sullekkin sinne!

      Poista
  14. tämmönen ihan randomi kysymys mutta mitä lähit opiskelemaan yläasteen jälkeen? :D

    VastaaPoista
  15. No mä oon tyytyväinen mun kroppaan... Vaikka oonki nuori ni mulla ikäsekseni aika muodokas ja hoikka vartalo (enkä missään tapauksessa haluu olla ylimielinen, tä on vaa mun mielipide) ja mun luonteeseen ei kuulu toisten ihmisten arvosteleminen negatiivisessa suhteessa. Pyrin löytämään asioista hyviä puolia, kun joka ikisessä asiassa niitä on:) sulla on soikku ihana blogi ja sparta on ihan paras! <3 saat mut aina hyvälle tuulelle ku katon sun videoita ;D

    VastaaPoista
  16. Oon töysin samaa miletä sun kanssa tosta vartalojutusta. Yllätyin kans siitä että oot ratsastanu joskus : D En tiedä että onko sulla enään minkäälaista kiinnostusta hevosiin, tai hevosblogeihin. Mutta itse pidän blogia Hoitohevosestani Keteristä ja jos yhtään on kiinnostusta niin käy toki kurkkaamassa http://johannajaketer.blogspot.fi/ : )

    VastaaPoista
  17. Mulla on sellane juttu, et en lihoo... Btw haluisin käsiin lihaksia, ei siis mitää miesten jätti muskeleita XD Sit semmone sopivan hoikka (näkyy jos syö terveellisesti ja käy lenkeillä + ehkä sais vaikka punnertaa tai nostaa puntteja:D) Mut pari tatuointii, ei mitää jättisuurii vaa iha kohtuudella tehdyt :) Mitä oot muuten mieltä käsilihaksista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oo lihomattomuutesi kanssa onneliinen!! täälä taas kirjotaa semmoen joka kyllä lihoo ja TOSI helpolla (yksi pitsa, niin heti lisäleuka isompi) mutta ei laihdu MILLÄÄN!? :O

      Poista
  18. Kiva lukea tälläistä tekstiä, jossa annetaan selvästi ymmärtää, että tärkeintä on se, että on hyvä olla omassa kropassa! Kumpikaan ääripää ei ole hyväksi, terve kroppa on kaunis! Valitettavan vähän tätä sanomaa on enää missään tarjolla kun joka paikassa on laihdulaihulaihdu-paasausta! :/ Kiva blogi ja mielenkiintoisia tekstejä. Jään seuraamaan! (:

    VastaaPoista
  19. Itselläni on päiviä, että masentaa vain kun katsoo peiiin, toisaalta on myös niitä hyviä päiviä. Kyllähän tiedän, että kaikki ei vaan voi näyttää samalta. toisaalta olisi aina kivempi olla paremmin kuosis, mut minkäs teet ku ruoka on hyvää, liikkuu ja tarttee ruokaa :D ainahan sitä toki teveellisemmin vois syödä, mut niin kauan ku oon liikkees niin ei väälttämättä hätää:D

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoista lukea tämmöstä :) On kiva että otit asian puheeksi ja painotit että jokainen saa olla iloinen omista muodoistaan. Minusta itse on kiva katsella kylkiluita ja "hiplailla" niitä... mutta en kyllä (välttämättä) haluaisi olla niin laiha. Mutta, en silti välitä ovatko ystäväni laihempi tai muodokkaampia kuin toiset :D Pointsit Soikulle

    VastaaPoista
  21. Mulla on stressi siitä kun lääkäri sanoo että oon alipainoinen, ja mielestäni en ole enkä vanhempienkaan mielestä.. En haluaisi että mua aletaan syöttämään enemmän koska en halua lihoa. Oon ihan tyytyväinen vartalooni mutta vähän voisin olla hoikempi.
    ++ Sulla on ihanan muotoset jalat !! :D
    ( Joo oli vähän outo kehu )

    VastaaPoista
  22. Milenkiintonen postaus oli! Itelläni on etureisissä ja pohkeissa paljon enemmän lihasta ku monella kaverillani. En haluis olla mikään tikkulaiha utta en mikään kamlan lihavakaan, yritän saaha alamahastani olevan rasvan pois. Muuten olen tyytyväinen itseeni, mutta alamahaan kertyy kaikki rasva:D Sairaan kiva lukee tämmöstä postausta !!:)

    VastaaPoista
  23. Mä inhoan mun vartaloa. Oon ratsastanu n. 2-3 vuotta. Mulla on notko selkä ja sen takia iso maha. :/ soikku oot kaunis :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut sama ongelma jo jonkun aikaa...Mutta en oo ratsastanut kuin vain vuoden, ja siihen se muutenkin jäi :) Mutta hei, kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ^^ Ja kaikkien täytyy hyväksyä itsensä sellaisena kuin on (: Et ole siis ainoa, joka tuntee tuolla tavoin (:

      Poista
  24. Erittäin hyvä postaus! Itse olen ollut ihan pienestä pitäen tosi hoikka, suurimmaksi osaksi perintötekijöiden takia mutta myös siksi, että olin kova menemään kokoajan jonnekin kaverien kanssa ja syöminen välillä vähän jäi... Vähän vanhempana sain kuulla koulussa paljon kuittailua ja kauhistelua laihuudestani (vaikka en mikään anorektisen laiha ihan ollutkaan), ja vähitellen aloin ahdistua ja ajatella että minun tosiaan pitäisi painaa enemmän. Monta kertaa yritin olla "lihotuskuurilla" mutta aika olemattomin tuloksin.

    Pyörin paljon tallilla ja aloin hoitaa hevosia päivittäin sekä harrastaa paljon hyötylikuntaa sekä kerran viikossa ratsastusta, ja vähitellen myös lihaksia alkoi tulla, tosin ei kovin paljoa tai ne eivät niin selvästi erottuneet. Nykyään kävelen paljon, käyn silloin tällöin lenkillä, teen viikoittain lihasharjoituksia kotona, hoitelen heppoja lähes päivittäin, ratsastan ja kesällä pyöräilen tallille yms, joten liikuntaa tulee ihan mukavasti. Aina voisi tietysti enemmänkin urheilla, mutta tämä on ehdottomasti parempi kun pelkkä koneella istuminen (:

    Omassa kropassani olen erittäin tyytyväinen lihaksikkaaseen vatsaan ja ihan jees hauikseen. Reisiin haluaisin vielä enemmän pyöreyttä ja lihaksia, kuten myös pohkeisiin ja pepun timmiksi. Yritän parhaimman mukaan olla tyytyväinen kroppaani, vaikka välillä se tuntuu kovin vaikealta kun näkee mainoksissa ja muualla niitä "täydellisiä" vartaloita (:

    VastaaPoista
  25. Moi Soikku, mahtava postaus! <3 Tää varmasti saa ihmiset pitämään vartalostaan :) mut mul ois kysymys, mikä urheilulaji ois tehokkain pitämään itsensä hyvässä kunnossa? (Tarkotan sillee hyväs kunnos, et tuntis ittensä terveeks ja hyvä kuntoseks) Nimittäin mul ei oo täl hetkel harrastusta ja urheilu kiinnostais c: ja viel semmone juttu, et mä jään luultavasti n. 160 cm pitkäks,eli en kovin pitkäksi niin oisko sulla neuvoa miten saisin painon pysymään hyvässä suhteessa pituuteen? Eli et en ois semmone lyhyt ja leveä? Nimittäin mua vähä pelottaa miten voin kontrolloida painoani.Kiitti jos vastaat tai edes joku vastaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tosiaankaan oo mikään urheilija :D Mutta itse tykkään juoksemisesta, siitä tulee nopeasti tuloksia ja se on kivaa! Myös ratsastus on kiva harrastus mun mielestä ja tehokas.

      Poista
  26. paljonko siis painat nyt? :3

    VastaaPoista
  27. Moi! seuraan paljon sun videoita ja ne saa AINA hyvälle tuulelle



    Terveisiä sulle ja spartalle♥

    VastaaPoista
  28. En oo mitenkään tyytyväinen mun kroppaan, mutta kyllä se vielä ehtii muuttua:) oonhan vasta siirtymässä ylä-asteelle.. Oon alipainoinen enkä vaan saa munpainoa nousemaan.. ); Mun kädet ja jalat on ihan hirveet tikut, ja sen takii en voi oikee ostaa farkkuja mistään kun haluisin et ne on pillit.. :< Tän takii mun suurin osa housuista on legginssei.. Ja harrastan viel korista, ja välil hävettää käydä treeneis/peleis ku käsivarret ja jalat näkyy niin hyvin, ku se peliasu ei oo mikää hirveen peittävä. Joskus mä oikeen vihaan mun vartaloo, mut sen kans on elettävä, ja sen takii mä usein panostan meikkaamiseen ja hiusten laittoon, et mun kroppa ei sais niin paljon katseita.

    Mua ärsyttää kauheesti ne ihmiset jotka on oikeesti laihoja ja haukkuu itteensä läskiks:< Ajatelkaa jos teijän kaveriporukassa on joku vähän tukevampi ihminen, ni eiks sille tuu aika paha mieli..? mikäs se vähän tukevampi tyyppi sitte on? ..jos kerran laiha on läski? ~ottakaa kantaa!

    VastaaPoista
  29. tää on sairasta, mut mun unelma vartalo on näkyvät luut ja muuta sellasta. mun kylkiluut huutaa kokoajan, että ne ei näy tarpeeksi.
    ja mun mielestä sen eteen treenaaminen ei ole sen arvoista, koska kaikki luulee että oot vaan median pilaama anorektikko. mun mielestä netissä pyörii nykyää paljonkin näitä, että myös lihavampi voi olla kauniinpi yms, mikä on tosi hyvä juttu. mutta mun maailmas on vaa sairas mielikuva, et luitten pitää paistaa vaikka siinäkin menee raja. mut en tän pidempää romaanii ala kirjottelemaan tähän ja toivottavasti kukaa ei ymmärrä mun komenttia väärin ja ala ragee. jokainen on kaunis sellasena kun on :--) eikä laihduttamiseen ole syytä ellei sun painoindeksi oikeesti näytä, et sairaalloisen ylipainoinen.

    VastaaPoista
  30. Juu oli kiva lukea tota tekstiä, ja kun halusit kuulla muiden mielipiteitä: Mun "unelmavartalo" on sellane, että on hoikka ja jonkin verran muotoja. Sitten itellä on ollu anoreksian tapasta, pääsin onneks yli siitä (ihan äskettäin:)). Mietin, että ottaisin myöhemmin napakorun + jonku pienen tatuoinnin selkään tai lantion yläpuolelle. Ootko ite koskaan aatellu samaa? Kiitti jos vastaat!!!(; <33

    VastaaPoista
  31. mä muuten harrastan cheerleadingia ja ratsastusta! :D

    VastaaPoista
  32. onko sulla vasemmassa nännissä lävistys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ole :D jos oot nähny jonkun kuvan nii se on muokattu!!

      Poista
  33. Tulin heti paremmalle mielelle ku luin tän :) ja soikku oot ihana <3

    VastaaPoista