13.4.2014

Ja pitkästä aikaa blogitekstiä!

Tässä välillä on ehtinyt sattua ja tapahtua. Lähdin 4. huhtikuuta Italiaan ja olin siellä viikon mun poikaystäväni kanssa. Käytiin Milanossa, Bergamossa ja Genovassa ja oli aivan uskomattoman ikimuistoinen reissu! Mä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni sohvasurffaamista ja meidän majoittajat oli todella ystävällisiä ja mukavia tapauksia. Voin siis lämpimästi suositella sitä majoittumistapaa etenkin ulkomailla. Se on ilmaista ja mikä parasta, siinä näkee maan kulttuuria ihan eri tavalla kuin hotellissa/hostellissa asustellessa. Tästä aiheesta lisää videolla, jonka teen jossain vaiheessa :)

Italiassa kuvattuja videoita tulee 7-8 kappaletta tulevien päivien aikana. Jokainen video käsittelee yhtä päivää Italiassa ja pyrin pitämään ne alle 5 minuuttisina, koska itse tykkään katsoa lyhyitä ja ytimekkäitä  videoita. Ensimmäinen osa on jo valmis ja siinä nähdään lähtöfiilikset ja italialaiset privaattibileet, hui!


Kuvia ja juttuja löydät Twitteristä ja Instagramista häshtägillä #soikkuitaliassa. Myös kaikki youtubevideoni Italian matkasta löydät samalla häshtägillä!

Mä tein jo videon Italian ostoksista, koska jostain syystä se oli hyvin toivottu video :) Tässä siis Milanon ostokset.


Jos tykkäät videoista, niin muista tykätä ja jakaa kavereille! Se on hyvä keino kertoa mulle, että videoista tykätään ja että jatkossa osaan tehdä videoita, joita tykätään katsella eniten.


10 kommenttia:

  1. Oij! Mahtavia videoita. Odotan innolla Italia-videoitasi! :)

    VastaaPoista
  2. kivat noi videot :) sulta tätä tekstiä tulee niin luontevasti, niin voitko tehdä useammin postauksia? :) tää ei ole sitten minkäänlaista usuttamista, kunhan suosittelin sitä vaan ;D oon vieläkin tosi innoissani kun näin sut Marian kanssa kun tulit meidän tallille. en kehdannut sanoo moi :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aika kiireinen tällä hetkellä, mutta kiitos kehuista! :) Oisit vaan tullut sanomaan moi! Mä teen blogitekstejä aina kun ehdin/jaksan hihi :)

      Poista
  3. Ihania videoita ja meidän täytyy oikeesti nyt kiittää sua ihan urakalla. Aina ei muisteta mistä tä kaikki ollaan saatu, mutta se kun valitsit meidät parhaiden joukkoon linkkaa blogisi jutussa oli ponnahduslauta ja iso motivaattori meidän blogi'urassa'. Saatiin sillon yli puolet enemmän lukijoita kun mistään muusta ja päästy kokemaan niin ihania juttuja. Ollaan ihan super kiitollisia sulle ja vieläkin innolla seurataan varsinkin youtuben puolella. Kiitos paljon ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Kiva, että musta on ollut apua :) Toivottavasti seurailette jatkossakin mun videoita ja blogia :))

      Poista
  4. moooi soikku! :) oon yrittäny lähettää tätä kommenttia jo 2 kertaa mutta netti on kerran pätkässy ja kerran vahingossa poistin koko kommentin kun en vielä osaa käyttää tätä uutta kännyä :D mutta asiaan. mun kaveri näytti mulle joskus sen sun kymmenen parasta kommenttia-videon ja siitä lähtien oon seurannu sua. :) kerroit vissiin joskus jollain videolla tästä, mut en oo varma: ootko sä aina ollut noin positiivinen? jos et niin miten "tulit" positiiviseksi? ite haluaisin ja pyrin olemaan vähintään yhtä iloinen ja positiivinen kuin sinä. mutta silti vieläkin pieni pessimisti "kaikki on tyhmää, en osaa enkä edes yritä" pirulainen asuu mussa. mut ehkä mä sen vielä joku päivä selätän. :D kiitos että oot piristäny mua videoillas ja oikein mukavaa ja aurinkosta kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos sun kommentista :) Mä en tosiaan aina ole ollut positiivinen ja siihen auttoi paljon aikuistuminen ja itsenäistyminen. Mä en todellakaan ole aina positiivinen kaikissa asioissa, esim. tällä hetkellä oon ollut kipeänä monta kertaa puolen vuoden aikana, niin alkaa positiivisuus loppua :D Se pitää vaan löytää aina uudestaan ja uudestaan! Siihen auttaa paljon itsensä tunteminen ja kokemukset elämässä. Muista vaan, että aina kaikista asioista voi löytää jotain positiivista, oli se sitten pientä tai isoa :)

      Poista
  5. Moi soikku! :) Sun videot on ihan parhaita ja ne piristää mun päivää. :D Tää sun blogiki on ihana! Käyn päivittäin kattoos onko tullut uusia tekstejä tai you tuben puolelle videoit, oot vaan niin paras ja ihanan positiivinen ihminen! :) Hyvää kevättä ja pääsiäistä sulle! :)

    Ps. Mitä Spartalle kuuluu? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaa et oo laittanu tähän mitään :c

      Poista
    2. Tällä hetkellä mulle kuuluu hyvää :) Mulla jää välillä vastaamatta kommentteihin, koska ne saattavat unohtua vain jossain välissä. Yleisesti yritän blogissa vastata kaikkiin kysymyksiin :)

      Kiitos kivoista sanoista! Spartalle kuuluu hyvää.

      Poista