9.9.2015

Huomio kaniharrastajat!

Mua kiinnostaa ihan hirveästi teettää uusi pienirex -poikue. Suomessa pienirexejä on melko vähän ja kasvattajia on todella vaikea löytää. Mua kiinnostaa pienkasvattaminen kotona vain muutamalla kanilla. Motiivini on uuden oppiminen ja haluan tulla maailman parhaimmaksi kanitietäjäksi :D No ei ehkä ihan, mutta pyrkimys on suuri!

Tällä hetkellä mulla on kolme kania. Kaksi kastroitua urosta (Sparta ja Indiana) ja yksi leikkaamaton naaras (Joe). Joe on tuotu Ruotsista Suomeen ja se on todella kaunis pienirex turkin, luuston ja värin puolesta ja omaa vielä aivan uskomattoman ihanan luonteen.

Mun tavoite pienkasvattajana on teettää poikue korkeintaan kerran vuodessa, ei siis poikuetta poikueen perään, vaan kunnolla harkittu ja kontrolloitu poikue. Mun tavoitteena on hyväluontoiset, reippaat ja terveet lemmikkikanit. Monet voivat olla sitä mieltä, että kaneja pitäisi kasvattaa vain ja ainoastaan ajatellen rotuominaisuuksia, turkkia ja värejä. Olen samaa mieltä, mutta lemmikkikanien kasvattaminen onkin sitten eri juttu. Itseäni kiinnostaa kanit, jotka on saanut pienestä pitäen elää ihmisten ja toisten kanien kanssa ja saanut olla mahdollisimman paljon vapaana ja elää stressitöntä elämää. Luonne ja terveys on mulle tärkeitä asioita, niin kuin varmaan monelle muullekin.

Tää on aihe joka koskettaa monia kaniharrastajia sekä hyvässä, että pahassa ja toivoisinkin, että monet ymmärtäisivät, että en halua turhaan teettää poikasia, vaan puhtaasta mielenkiinnosta kaniharrastusta kohtaan ja haluan tuoda tähän maailmaan lisää mitä mainioimpia lemmikkikaneja, joita suurin osa kaninostajista haluaa.

Mun parhaat puolet kasvattajana:

1. Mulla on aikaa ja käytän erittäin paljon ajastani lemmikeilleni. Lemmikit joutuvat olemaan hyvin harvoin edes 8 tuntia yksin kotona.

2. Mulla on omakohtaista kokemusta kaneista yli neljän vuoden ajalta ja ensimmäisessä poikueessa sain apua oman kanini kasvattajalta.

3. Mulla on resursseja ja tietoa ruokkia kaneja parhaalla mahdollisella tavalla. Meillä kanit syö aina tuoksuvaa heinää eläinkaupasta ja Genesiksen pellettiä.

Mun huonoimmat puolet kasvattajana:

1. En ole virallisesti kasvattaja. Pystyn tarjoaman sukutaulun ja elinikäisen tuen (myös palautusoikeuden), mutta en tatuoi kaneja, enkä osaa neuvoa näyttelyasioissa yms.

2. Olen aika noviisi kasvattaja-asioissa, mutta haluni oppia on suuri. Ensimmäinen poikueeni meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja vastoinkäymisiltä vältyttiin.

3. En pysty tarjoamaan ehkä parhaimman värisiä pienirexejä, mutta esim. turkin laatu on mulle tärkeä asia.

Nyt pyydänkin ymmärrystä ja apua kaikilta oikeilta tai muuten vain mua kokeneemmilta kasvattajilta. Älä tuomitse, vaan esitä mielipiteesi kunnioittaen muita ihmisiä. Jos koet, että mun tavassani on jotain väärää tai huonoa, niin esitä se asiallisesti ja ehkä voin oppia jotain sulta!

Kaikki aloittaa jostakin ja siksi toivoisin neuvoja kokeneemmilta kaniharrastajilta. Ollaan fiksuja yhdessä ja keskustellaan asiasta, ei olla törkeitä :) Olisin myös iloinen yhteistyöstä kanikasvattajien kanssa. Voit ottaa muhun yhteyttä soiq@windowslive.com jos koet yhteenkuuluvuutta mun asian kanssa. Voidaan puolin ja toisin jakaa kokemuksia, neuvoja tai jopa tehdä jotain konkreettista yhdessä liittyen kaniharrastukseen. Kiitos ja kumarrus kaikille, jotka tämän tekstin lukivat!
 



21 kommenttia:

  1. Miksi leikkautit Indianan? Eikö sillä ja Joella ollut tarkoitus tehdä pentue?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli. Mutta Indiana alkoi merkkailemaan niin paljon Joen tultua, että me ei enää kestetty. Joelle toinen mahdollinen uros on Spartan toinen poikanen :)

      Poista
  2. Kannattaa aloittaa kasvatus jos olet jo miettinyt sitä pitkään. Jokaisesta poikueesta oppii aina uutta ja sitä myötä tulee kokemusta.😊

    VastaaPoista
  3. En ole fiksu tai kokenut kaniharrastaja (entinen kaninomistaja kylläkin), mutta oon miettinyt mm. sun blogin myötä, että haluaisin tässä mahdollisesti 2-3 vuoden sisällä pienirexin. Olen yrittänyt tutustua lajiin jo nyt ahkerasti, mutta havainnoinut saman, että kasvattajia ei kovinkaan tunnu olevan. Juuri viime viikonloppuna itseasiassa juttelin kaverin kanssa, että olisi ihanaa jos sulta tulisi poikueita, sillä sun kanit tuntuvat olevan luonteeltaan juuri sellaisia, mitä itsekin tulevaisuuden kaniltani toivoisin. :D onnea ja tsemppiä, toivottavasti saat neuvoja ja apua!

    VastaaPoista
  4. Jos alat kasvattaa kaneja ni heruiskoha mullekin yksi kaninen :3

    VastaaPoista
  5. Laitoin sulle sähköpostiakin, mutta mun mielestä sun ajatukset vaikuttaa ihan fiksuilta :) Itte kanssa oon nyt ekan (tavoitteellisen) poikueen saanut vaivalla maailmaan, jatkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
  6. Oikeastaan ihan hyvä, että teidän pojat on kastroitu! Ne ei olisi värinsä puolesta ollut hyviä sulhasia Joelle. Kahta viittakuvioista kania kun ei saisi yhdistää - se on letaali yhdistelmä. Eli vähintään toisen vanhemmista kannattaa olla ei-viittakuvio, jos tahtoo eläviä poikasia.
    Tunnistustatuointeja kannattaa harkita. Ne maksaa kuitenkin vain 2-3€ / korva. Parhaimmassa tapauksessa tunnistustatuointi voi ennaltaehkäistä sitä, ettei kania päästetä niin helposti luontoon vapaaksi, jos siihen kyllästytään (vrt. citykanit) ja mikäli kani pääsee karkuun tms, niin sen omistaja/kasvattaja voidaan helpommin löytää ja kani pääsee turvallisesti kotiin. Se on siis vähän sama asia kuin koirilla ja kissoilla turvasirut (mutta kaneilla ei käytetä siruja, koska sirut ei pysy kanin kropassa vaan ne tulee jostain syystä ihon läpi ulos jossain vaiheessa).

    VastaaPoista
  7. Joe on kyllä kaunis kani! :3 Jos poikueen teet niin täälä olisi yksi kaniostaja! :)

    VastaaPoista
  8. Mä sulle aiemmin oonki laittanu viestiä poikasiin liittyen :) Hinku vaan kasvaa saada pienirex, sen verran ihanilta kaneilta vaikuttavat. Hyvä postaus niin ja kani postauksia sais tulla enemmänki, niitä on kiva lukea ;) Mulla itellä on joulukuussa 3 vuotta täyttävä hermeliini poika, Aapo!

    VastaaPoista
  9. Oi vitsit oon miettinyt, että kun mun lukio loppuu nyt ens keväänä ja muutan omaan asuntoon niin haluisin pieni rex kanin, mutta niitä tosiaan on aika vaikee löytää. Olis ihan huippua saada sun pupujen poikanen! En oo voinut hankkia pupua vielä, koska mun äiti on allerginen.. Yhdessä vaiheessa meillä oli kani, mutta jouduttiin antaa se sitten mun kaverille, kun äiti oli niin allerginen :(

    VastaaPoista
  10. Onko sun uroksille tullut kokoaikainen karvanlähtö kastroinnin jälkeen? Olis tarkoitus kastroida oma kääpiöperhonen, pelottaa vaan se karvanlähtö kun ollaan nyt niin usein kärsitty ummetuksesta/suolitukoksesta.

    VastaaPoista
  11. Mikset käy sitä kurssia että saisit ihan oikean kasvattajanimen?

    VastaaPoista
  12. Kun sillon aikasemmin kerroin että mua kiusataan, niin sun vinkeillä mä sitten lopulta noin viikko sitten menin puhumaan opolle siitä nii nyt vaan vältän sen tyypin yleisempii kulkureittejä niin kyllä ne asiat vielä järjestyy :) iso virtuaalihali ja paljon kiitoksia! Jos nään sut joskus kun kävelen Helsingissä (asun tällä) niin tuun varmasti moikkaamaan!

    VastaaPoista
  13. Sun kannattaa liittyä facebookissa Suomen rex porukan ryhmään: Rexturkkiset kanit Rexpälsade kaniner i Finland, siellä saa tietoa ja jelppiä aina tarvittaessa.

    VastaaPoista
  14. Ei kuulu aiheeseen, mutta mistä oot ostanu sen sun nahkatakin? :)

    VastaaPoista
  15. Moi mulla on pientex naaras kotona mutta en oo kasvataja oon vasta alottelia kanin harastamisessa . Mut jos tulis lisää pienrex kasvatajia se ois tosi siisti :)

    VastaaPoista
  16. Tämä ei nyt ihan asiaan liity, mutta aattelin kysyä täällä... Onko sulla jotain hyvää neuvoo kainien kynsie leikkuuseen, kun meille tuli juuri hermeliinipentu ja on sellanen vilperi että sylissä ei pysy ja pyyheen kanssakin testattu ja stressaantuu niin paljon ettei sitä kiduttaakaan halua:( Meijän vanhuksen kynsieleikkuu sujuu niin hyvin kun on tosi rauhallinen mutta tämä niin villi. Jos hyviä vinkkejä otan mialuusti vastaan??:D Mutta tsemppiä uuden poikueen teettämiseen!

    VastaaPoista
  17. Mul on 2 rexii, eli samarotu ja ominaisuudet mitä pienirexil mut isommassa koossa. Ja mä ainakin tiedän 4 pienrexien kasvattajaa ja ainakin 2 niistä on aktiivisia (eli pentueitta tulee pari vuodessa). Ite en meinannu löytää toista rexii koska löysin vaa pienrexien kasvattajii, ja ekan kanin kasvattaja ei tehy enään pentueitta. Mut sit Eloisan kanilasta löysin rex pentueen. :) Ja voisit tutustuu ehtoihin miten pääsee viralliseks kasvatajaks ja oppisit sitten samalla näyttellyista sekä rekisteröintiasiat ja monet ei halua ostaa kania jos et pysty tarjoamaan oikeita kauppakirjoja/rekistöröintiä.

    VastaaPoista
  18. Oon varmaa sun mielestä epäkohtelias mut, miks mainostat kosmetiikka mikä on testattu pupuilla? Se sun viimenenki huulipuna video kaikki ne oli testattu pupuilla. Ihmisethä ei tajuu että tuotantoeläimillä on tunteet mutta eläinkokeissa käytetään just kaneja ja kun katot sun kaneja voit olla ylpee omistaja että "minäpä mainostan ja annan rahaa insituutiolle että teijän kaverit kärsii, voitte olla onnelisii että te otte täällä ettekä kärsimässä labrassa tälläkin hetkellä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot, että ihmiset eivät tajua, että tuotantoeläimillä on tunteet. Mä ainakin tiedostan, että eläin kuin eläin tuntee kipua ja haluaa käyttäytyä lajille ominaisella tavalla. Nykyään kaikki yritykset ovat jonkun yrityksen sisaryhtiöitä, joten jos ostat vaikka hammastahnaa, liittyy se sellaiseen yhtiöön, joka testaa eläimillä tuotteitaan. Samoin esimerkiksi lihansyönti esimerkkinä, jos et suosi McDonald'sin ruokia epäeettisyyden takia, et voisi suosia muitakaan sen yhtiöitä, jotka jotenkin liittyvät kyseiseen ravintolaketjuun ja niitä on uskomattoman monia. Joten, en todellakaan ajattele asioita noin kuin ne esitit. Et ole epäkohtelias jos kerrot mielipiteesi, mutta et voi siteerata minua omassa mielipiteessäsi, niin kuin juuri teit. Se on epäkohteliasta.

      Poista
    2. Ja tarkoitan valheellista siteerausta.

      Poista