1.2.2015

Koirabaletti

Spock on löytänyt uuden intohimon kohteen elämäänsä: koirabaletin.

Ei nyt sentään :D Se vaan diggailee metsästää lunta jota potkitaan sen edessä ylöspäin. Välillä poitsu vaan tuijottaa kenkiä ja toivoo, että pääsee taas loikkimaan hurjia balettipomppujaan.








Ulkoileminen ja etenkin luonnossa liikkuminen tekee hyvää mielenterveydelle. Lapset oppivat asioita paremmin ulkona ja kärttyisimmillekin ihmisille tulee hyvä fiilis kun lampsii menemään vaikka metsässä. Tänään eräs vanha rouva innostui silittelemään Spockia ennen hissiin menoa ja tokaisi mulle: Kyllä mullekin kelpaisi tämmöinen! Sais lenkkeilyseuraa.

Kyllä luonto on sellainen asia elämässäni mistä en tingi. On kyllä ihanaa kun läheltä löytyy kaunista metsää ja kulkemattomia lumihankia. Helsingin katoavaa kauneutta.

Onneksi ydinkaupungissakin asuvat voivat liikkua hieman jonnekin suuntaan ja kyllä sitä metsää yllättävän läheltä löytyy. Esimerkiksi Espoossa on paljon metsää ja yksi mun lemppari kansallispuisto: Nuuksio.





Pidätkö sä metsässä liikkumisesta ja käveletkö mieluummin polkuja pitkin vai löydätkö itsesi metsän keskeltä sieltä mistä kukaan muu ei ole vähään aikaan kulkenut?

Kuulin jostain että enemmän luonnon helmassa elävät ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin kaupungissa kaukana luonnosta asuvat. Jep, ei saa yleistää, mutta kyllähän tässä jo maalaisjärkikin puhuu :)

Mahtavaa sunnuntaita <3

37 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus:D Spock on niin hassun näkönen kuvissa kun se pomppii :D Mä niin rakastan metsässä kävelemistä (ja juoksemista) mun koirien kaa <3 heti tulee paremmalle mielelle. Ja yleensä mä haluisin mennä polkuja pitkin mutta koirat on toista mieltä :P Kuinka usein sä/te käytte Spockin kanssa metsässä? Entä sä ite, kuljetko mielummin poluilla vai etsitkö itse reittejä? Näin paksussa ja märässä lumessa on inhottava rämpiä :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spock oli onnensa kukkuloilla kun sai pomppia vapaasti :) Meillä on metsää ihan tässä lähellä, joten tulee käytyä monta kertaa viikossa. Vähintään kerran viikossa tulee tehtyä pitkä metsäreissu, jonka jälkeen Spockille maistuu uni helposti! Sekä että, polkuja pitkin ja omia reittejä etsiskellen.

      Poista
    2. Koiraahan saa pitää metsässä vapaana vaan maanomistajan luvalla ja taajamassa ei ollenkaan

      Poista
    3. Näin on! Ja jos koiraa pitää vapaana ja jotain tapahtuu, niin syy on aina sen joka on pitänyt koiraa vapaana. Tiedostan tämän täysin. Pidän Spockia vapaana vaan silloin jos olen metsän keskellä ja aina jos joku näkyy tulevan kohti, laitan Spockin kiinni. Näin ei saisi toimia, mutta olen hieman rebel tässä asiassa ja niin on aika moni muukin :D

      Poista
  2. Ihana Spock! :3 Mä tykkään mennä enemmän poluilla, mutta joissain tilanteissa vain haluisi päästä keskelle metsää :D

    VastaaPoista
  3. Itse rakastan luontoa yli kaiken ! :D Yksin kamera kaulassa, liikun metsässä kuunnellen mitä luonto kertoo. Olen itse liikkunut melkein koko lapsuus vuoteni metsissä joko polkuja pitkin tai keskellä metsää :) Olen rakastunut suomen luonnon kauneuteen ihan liikaa :) Koirat nauttivat yhtäpaljon metsässä olemisesta kuin ihmiset, sen huomaa spockista hyvin helposti kuvistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jos lapsena on tottunut luonnonläheisyyteen, niin sitä oppii kaipaamaan myöhemminkin :)

      Poista
  4. spock on jo iso koira, tosi nopeesti kasvanu :) ihania kuvia, tosi hienoja asentoja spockilla hah :D :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan kasvanut nopeasti ja kasvaa vieläkin hurjaa vauhtia :D

      Poista
  5. Metsät ja luonto yleensäkin on kyllä niin mahtava asia <3 Itse kun oon syntynyt kylässä jossa on 3500 asukasta ja tämänhetkisessä asuinkaupungissa on 7000 asukasta, niin on kyllä tottunut että luontoa ja tilaa riittää. Oikein kauhistuttaa jos pitäisi pääkaupunkiseudulle muuttaa. Se onkin ainoa alue, mistä en töitä hae vaikka maksettaisi.

    VastaaPoista
  6. Juu kyllä täältä Rovaniemeltä metsää löytyy ja paljon tulee koirien ja kameran kanssa ulkoiltua! Mahtavuutta! <3 :D

    VastaaPoista
  7. Joo ja partiolaisena tulee käytyä paljonkin metsissä yms :) kesällä varsinkin on kiva mennä luonnossa.

    VastaaPoista
  8. Mä oon asunut koko ikäni maalla, jossa löytyy mettää ja peltoja joissa vaeltaa :D riippuu ihan mielentilasta seuraanko polkuja vai rämminkö suoraan pusikkojen läpi :D Kotoa löytyy kolme koiraa, joiden kanssa on ihana unohtaa kaikki ulkopuolinen ja vaan kävellä päämäärättömästi eteenpäin, yleensä vielä niin, että koira on irti. Nyt opiskelen kaukana kotoa, ja harmittaa tosi usein kun ei ole koiria mukana. Täällä opiskelupaikassa on todella paljon lunta, ja lähes päivittäin mietin miten meidän isoin koira (hovawart rodultaan) nauttisi tästä lumen määrästä... kotoa taas ei löydy edes puolta tästä lumimäärästä :P

    VastaaPoista
  9. Mäkin oon ruvennut nyt käymään koiran kanssa pururadalla ja yhdellä yleisellä pellolla juoksentelemassa. Koira on niin onnessaan, kun saa juosta vapaana vieressä. Pururata on siitä hyvä, kun koira voi juosta vieressä metsässä ja itse voi kävellä "radalla". Siellä voi myös helposti harjottaa vähän luokse tulemista. Ja kyllä oon huomannut, että ulkona olemisesta tulee heti parempi olo! :)
    lovelifeandbejustyou.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Oon asunu koko ikäni maalla, ja meijän ympärillä on tosi paljon metsää missä voi liikkua, ja meillä on suomenpystykorva ja pohjanpystykorva niin käyn niitten kanssa metsässä käppäilemässä. Aika usein myös iskän, äidin tai siskojen kanssa. Meiltä kirkonkylälle lähimpään ruokakauppaan on 20 kilsaa. Mut meil vaa on se etten uskalla nykysin niin paljon käydä metsissä ku meille on tullu nii paljon karhuja. :( toissa syksynä olin viiden metrin päässä karhusta ihan meijän pihan lähellä, luultavasti ois ollu jotain 100 metriä pihasta.

    VastaaPoista
  11. Spock on kasvanut tosi paljon!:) ihanan rodun ootte valinnut! Ootteko ajatellut ottaa toista koiraa vielä joskus? Samaa rotua vai eri?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja on muuten täydellinen rotu meille :) Ei olla ajateltu :)

      Poista
  12. Pitäiskö mennä nukkuun

    VastaaPoista
  13. Hei onko toi ollut hyvä panta? Mietin semmosta omalle koiralle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut. Spockilla oli ihan pentuna sama panta, mutta pienempänä ja tykästyin niin paljon, että hommasin isomman sen kasvaessa :) Suosittelen!

      Poista
  14. Musta on mahtavaa mennä koiran kanssa metässä ja etsiä kaikkia reittejä! Lähin metsä onki takapihalla nii luontoon pääsee todella helposti :D
    Ja ihana Spock<3 näyttää ihan hassulta :D

    VastaaPoista
  15. Ihana Spock. Kirjoitan tän muuten salaa tunnilla... Pitäis ettiä lisätietoa esseen.

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia!!❤ oot tosi hyvä valokuvaamaan!!:-) Meillä on koira, ja se tykkää eniten metsälenkeistä..:-D oikeastaan kelistä riippumatta.. satoi tai paistoi sieltä meidät löytää, itse rakastan kans luonnossa liikkumista:-)! Mukavaa viikkoa sinulle!:-)

    VastaaPoista
  17. Ulkoilu kyllä rauhottaa, - raikkaan ja puhtaan ilman hengittäminen on kyllä ihanaa!
    Meilä on muuten samanrotuinen ja värinen koira kuin Spock. Tosin meillä tyttökoiruli :)

    VastaaPoista
  18. Mitä ruokaa annatte Spockille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan annettu Taste of the wildia ja nyt kokeilussa on suomalainen jahti & vahti. Etsitään vielä sitä oikeaa ruokaa :)

      Poista
  19. Voi että Spock on kasvanu, vastahan se teille tuli! Mullakin täytti koira vasta 7kk, pikkuisesta sylivauvasta on kasvanut 40 kiloinen sylivauva, miksei ne pysy pieninä pidempään..:D

    VastaaPoista
  20. Ihania kuvia ❤️:)
    Itse en juurikaan metikössä kävele vaikka täällä korvessa asunkin :)
    -Jenni
    Liveelaughdream.blogspot.fi

    VastaaPoista
  21. spock kyllä tanssii hienosti noissa kuvissa :)! ninja

    VastaaPoista
  22. Mikä sun kamera jolla otat kuvat? onko sulla erikseen joku kamera jolla kuvaat sitten videot? Ja minkä merkkinen jos on?
    Mitä voisit suositella aloittelijalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Canon eios 600d ja sillä kuvaan usein videot ja otan kuvia. Intohimoiselle aloittelijalle suosittelen esim. juurikin canon 600d:tä, koska sillä voi kuvata myös videota. En tunne juurikaan muita kameramerkkejä, joten siksi canonia suosittelen. Halvempia ja kalliimpia vaihtoehtoja toki löytyy, mutta canon eos 600d on perushyvä. maksaa varmaan nykyään n. 500-600 euroa :)

      Poista
  23. Koirabaletti oli myös edesmenneen nahkacollieni lempparijuttuja, enkä koskaan ole nähnyt samanlaisia hyppyjä lumen perässä keltään koiralta, mutta Spockin näyttää kyllä olevan aika lähellä. :D Kamala, kun näitä lyhytkarvaisia lapsosia tuntuu olevan nyt ympärillä vaikka kuinka monta, nostaa pentukuumeen liian korkealle. :( Tosi kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  24. Meidän koira on nuuksiolta se täytti juuri vuoden se on Espanjan vesikoira ja se rakastaa uida

    VastaaPoista
  25. Mie kävelen lähes aina keskellä metsää ja koirat tykkää☺👍

    VastaaPoista