28.12.2014

Vuosi 2014

Moi kaikki pitkästä aikaa! Mun mielestä blogi on aika turha mun elämässä, koska käytän Twitteriä päivittäisiin läpinöihin, Instagramia kuvia varten ja Youtubea nyt muuten vain. Mua innosti kuitenkin tänään kirjoittaa tänne jotain, joten toivottavasti tätä on lukemassa joku :)

Ajattelin tehdä blogeissa pyörivän kyselyn kuluneesta vuodesta. Oikein kivaa uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni <3



1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut monta uutta ihanaa ystävää ja sitäkin enemmän kavereita. 

2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Haha tanssinut kilpatanssilajeja TTK:ssa. Oli kyllä erikoinen vaihe elämässä.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Koko vuoden.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Tubecon, pupuvauvat ja koiran hankkiminen. Myös Italian reissu ja AA vaikka mitä!

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.



6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Kyllä mun mielestä. Mun hiustyyli ainakin muuttui haha!

7. Oletko lihonnut?
En ole.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Oon itseasiassa! Tein aiheesta videon, kun kuumottelin etten uskalla mennä yksin leffaan. Uskalsin.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En oo tainnut tänä vuonna ottaa, mutta kohta tulee uusi!



11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Pakko sanoa, että Italian reissusta meidän majoittaja ja hänen jäbäkaverinsa. Ihan loistavia tyyppejä ja yhä pidetään yhteyttä.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan todella läheinen, mutta tuttavapiiristä kyllä.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Eräs nainen, joka on tuonut paljon hyvää mun elämään <3

14. Missä maissa kävit?
Norjassa ja Italiassa.

15. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Vaikea sanoa. Tää oli tähän asti mun paras vuosi. Hankala parantaa ;)

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
Ei tuu mieleen mitään tiettyä.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
Jaa-a. Oli kyllä hurjaa mennä tanssimaan miljoonayleisön eteen. Se on kai jonkinlainen saavutus mielelle :D

18. …ja suurin epäonnistuminen?
En mä kyllä nyt osaa sanoa. En halua ajatella epäonnistumisia.

19. Kärsitkö vammoista?
Tuli mulle jotain ihania revähdyksiä kylkeen.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Spock <3



21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Samin!

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Emmä kyllä nyt tiedä :D

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Apua. Varmaan näihin lemmikeihin.

24. Mistä innostuit eniten?
Mä innostun herkästi tosi kivoista asioista. Pakko kyllä sanoa, että Spartan vauvoista :D Ne oli niin söpöjä ja lutusia <3 Ja Indianahan meillä kököttää vieläkin, joten saan nauttia Spartan jälkikasvusta sen elämän loppuun asti.

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi.

26. Lihavampi vai laihempi?
Aika samoissa mitoissa mennään :D 

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, koska vuos sitten opiskelin.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Nähdä enemmän joitakin kavereita.

29. …entä vähemmän?
Vähemmän öööö vaikka ööö valittaa. Mä oon aika lahjakas siinä hommassa.

30. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun Samin kanssa kotona.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En muuttaisi mitään näin kliseisesti sanottuna.

32. Rakastuitko vuonna 2014?
No Samin kanssa me hoidettiin nää jutut jo aikasemmin, mutta pakko sanoa, että rakastuin Teen Wolfin Dylan O'Brieniin :DDDDDD

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään hei!

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Haha Teen Wolf.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En kyllä.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut yhtäkään kirjaa kokonaan. Aika masentavaa.

37. …entä musiikillinen löytö?
Pietarin Spektaakkeli (Y)

38. Mitä halusit ja sait?
Koiran haahaha. Ja pupuvauvoja. Sain myös paljon ystäviä.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Musta tuntuu, että sain kaiken minkä oikeasti halusin.

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
The Reader ehdottomasti.

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Mun tärkeimmät ystävät oli järkännyt mulle yllärin puistossa <3 Kiitos siitä miljoonasti jos joku teistä lukee tätä!

42. Ketä kaipasit?
Hmmmmm. Monia entisiä opiskelukavereita.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Lemmikit ja poikaystävä.




Kiitos paljon seuraajilleni kuluneesta vuodesta! Ootte loistavia.

20 kommenttia:

  1. Aijotko osallistua ensivuonna johonkin kilpailuihin kanien kanssa? Kuten pet-näittelyihin tai estekisoihin?:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio. Mun kanit ei oo kilpaillut, eikä tule kilpailemaan 8)

      Poista
  2. kiva postaus ja ihania kuvia !:)

    Anni

    VastaaPoista
  3. Kuka ei vois olla seuraamatta sua😍😘 sulla on menny varmasti paljo aikaa tähän kyselyy! Ps.tuu joskus vaasaa😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha enpä tiiä :D Joo meni mulla jokunen tovi ja tuun Vaasaan jos sinne on joskus jotain asiaa hihi!

      Poista
  4. Ihania kuvia :) Hyvää uutta vuotta sulle, Soikku!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus. Kesti hetki ennenkuin tajusin nelos kohtaa "Ja AA vaikka mitä!" niin luin monesti ennenkuin tajusin et se AA tarkoittikin huudahdusta eikä alkoholisteille tarkoittettua jutustelu piriä.

    VastaaPoista
  6. jes, vihdoin postaus ! kiva postaus oli :) hyvää uutta vuotta

    VastaaPoista
  7. Hei kiva postaus, ja hyviä kuvia! Hyvää uuttavuotta sulle, toivotaan että tästä tulee edellistäki parempi! :)


    http://allbeautifullost.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Onnellista uutta vuotta 2015 sinulle, Samille, pupuille ja koiralle

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia oon käyny joka päivänkattomassa onko tullu postausta💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että täällä on ollut joku kärkkymässä :)!!!

      Poista
  10. Mikset aio kilpailla kaniesi kanssa :)? Suurimmissa osissa kisoissa on tosi mukava ilmapiiri ja tutustuu mahtaviin ihmisiin. Parhaat ystävät ovat tulleet nimenomaan kisojen kautta.

    VastaaPoista
  11. Vastaus 32. :DD Hauskaa ens vuotta, toivottavasti on yhtä mahtava kuin kuluva!

    VastaaPoista