11.2.2015

Koska taas hevosen selkään?



Multa on toivottu pariin otteeseen blogitekstiä meidän entisestä hevosesta, joten tässä tulee!

Howie oli vuonna 1991 syntynyt englannintäysiverinen ja se oli mulle täydellinen luonteeltaan. Se jouduttiin valitettavasti lopettamaan loukkaantumisen takia muutama vuosi sitten. Suoraan sanottuna en muista minä vuonna rakas heppamme siirtyi tuonpuoleiseen, mutta se oli joko 2011 tai 2012.

En ole Howien kuoleman jälkeen ratsastanut kertaakaan. Mua on jopa alkanut hieman jännittämään hevosen selkään kapuaminen, koska tuntuu että viime kerrasta on ikuisuus. Howie oli tasainen ja luotettava hevonen, jonka kanssa olisin uskaltanut mennä vaikka mihin. Se saattoi säpsähtää yhtäkkistä kovaa ääntä, mutta ei ikinä karannut käsistä. Kun sen kanssa laukkasi pellolla, niin entisenä laukkahevosena se kirmasi kovaa vauhtia eteenpäin, mutta pysähtyi heti kun sille antoi käskyn. Musta tuntuu, että en koskaan löydä yhtä luotettevaa heppakaveria kun Howie oli mulle.

Varmasti löytäisin jos uskaltaisin etsiä. Jos mä vielä joskus kapuan hevosen selkään, niin sen pitää olla superluotettava ja rauhallinen, koska jos koen nyt ikävän kokemuksen hevosen selässä, niin mua pelottaa, että mulle kehittyy pelko hevosia kohtaan.

Ikävä on kova ratsastusta kohtaan, koska en tiedä mitään urheilulajia joka olisi niin rentouttavaa ja mukavaa. Noh, ehkä vielä joskus kun on sen aika :-)


12 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitit tästä, ja upea hevonen sinulla on ollutkin! :) Palaa ihmeessä harrastuksen pariin rohkeasti! Mullakin oli oma hevonen 10 vuoden ajan, ja kun jouduin myymään sen olin ratsastamatta muutaman vuoden. Lopulta uskaltauduin (PITKÄN pohdinnan jälkeen ja hetken mielijohteesta) soittamaan tallille ja ilmoittautumaan ratsastustunneille! Olin aluksi epävarma, mutta pian ne jutut palautui mieleen. Nyt on jo vuosi takana ratsailla ja en kadu hetkeäkään - olen vain tajunnut, että heitin monta vuotta elämästäni hukkaan ja nyt olen päättänyt etten aio lopettaa koskaan. Tämä harrastus antaa niin paljon! Tsemppiä, koskaan ei ole liian myöhäistä kiivetä takaisin satulaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä sä viel joskus uskallat ratsastaa! Luotat vaa ittees tarpeeksi! Ite en kyl oo nii hevos ihminen ni en tiiä näistä jutuista mitään 8)

    VastaaPoista
  3. Oiii, tosi kiva kun kirjotit aiheesta! :) Ja rohkeesti vain sinne hevosen selkään! ;))♥

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvässä kunnossa teidän heppa oli ! :) jotenki ihanaa nähdä noin hyväkuntoinen ja onnelinen hevonen :) ymmärrän hyvin sun ajatukset koska helposti tulee pelkoja kun on mennyt kauan niin luotettavalla hevosella jonka jälkeen on ollut pitkä tauko. Mikä loukkaantuminen kävi ?

    VastaaPoista
  5. kiva postaus soikku! oon itekki harrastanut ratsastusta jo 7 vuotta.

    VastaaPoista
  6. Eikä.. tosi kiva postaus! :) Toivottavasti voitat epävarmuutesi ja aloitat ratsastamisen jälleen. Nimittäin ratsastaminen on parasta mitä oon kokenu ikinä. Rakastan heppoja ylikaiken <3 Terkkuja lemmikeille! :D

    VastaaPoista
  7. Samoilla fiiliksillä mutta ongelmana on raha... yritän kuitenkin hakea kesätöihin tallille, jospa hieman helpottaisi tuo heppaikävä :)

    VastaaPoista
  8. Wow on sulla ollu kyllä hieno hevonen! Itellä on tällähetkellä tämmöne 7v suomenhevostamma joka on iha super kiltti ja ihana <3
    Toivottavasti pääset taas tän ihanan harrastuksen pariin. Ei kannata lopettaa!
    Itelläkin oli semmoiset pari vuotta taukoa, ja pelotti ihan sikana mennä taas ratsastaan. Ei tunti menny kovinkaa hyvin, mutta silti innostuin taas ja tässä nyt ollaan ensihepan kanssa menty yli 1,5 vuotta! :')

    VastaaPoista
  9. tää ei liity aiheeseen mut snäppäsin sulle etkä oo vieläkää huomannu sitä nii okse ees tullu sulle? :D

    VastaaPoista
  10. Ihana hevonen! Erittäin kaunis ja kuulostaa paljon antavalta, täydelliseltä :)
    Kommenttini voi ajatella monelta kantilta, mutta mielestäni sinun kannattaa tutustua taas hevosiin, jos haluat. Mihinkään älä pakota itseäsi, mutta tarjoa itsellesi uusia mahdolisuuksia, vaikka hieman pelottaisi tai jännittäisi.
    Itse haaveilen hevospsykologiksi tai -terapeutiksi. Taivalta on hevosten seurassa pian kolme vuotta, mutta syntymälusikkani toteutti tulevaisuuteni - pystyyn noussut hevonen ratsastaja selässään.
    En kadu hetkeään näiden upeiden eläinten joukossa, mutta samalla mietin, miltä näistä hevosista tuntuu (joo poikkeilen aina aiheesta :D)
    Tunsin kahdeksan arabia. Täydellsiä olentoja, joita rääkättiin. Kävin niiden luona, loin ainoana ihmisenä ystävyyden niiden kanssa, kunnes ne riistettiin elämästäni. Nyt muutamia niistä on palannut laitumelleen kotimme viereen. Ainakin yksi on kuollut, auto-onnettomuudessa. Mutta jokainen näkemäni hevonen pysyy sydämmessäni, sillä nämä eläimet kuuluvat sydämmeeni, ikuisesti.

    VastaaPoista
  11. Ite kapusin super korkeen hepan selkää varmaa 5-6 vuoden tauon jälkeen tossa n. kuukausi sitten. Olihan se aluks tositosi jännää ja pelottavaa mut kyl mä uskatauduin lopuks jopa vähän ravaamaankin :D Mut nii, muista vaa se ettet sä mitään siinä menetä! Hyvällä tuurilla voit saada vanhan harrastuksen takasin :3

    VastaaPoista