22.3.2015

Kaksi uroskania

Kirjoittelut on vähän jääneet täällä blogin puolella, mutta yritän parantaa tapani ;)

"Kaksi uroskania ei tule toimeen keskenään, ne voi tapella verisesti samassa häkissä!" Tämä lausahdus näkyy usein nettifoorumeilla ja sitä kuulee usein sanottavan kanipiirien sisällä.

Mä uskon asioihin usein kokemusten kautta. Eläimiin liittyvissä asioissa on kuitenkin noudatettava erityistä varovaisuutta ja asioista on otettava selvää.

Meille syntyi viime kesänä kuusi tervettä ja ihanaa pienirex -kaninpoikasta. Viisi niistä lähti uusiin koteihin ja yksi jäi meille, uros. Mä pidän paljon uroslemmikeistä ja etenkin uroskaneista. Naarailla on usein temperamenttia vaikka muille jakaa, mikä ei ole sinänsä huono asia, mutta urosten luonne yleensä vetoaa muhun paremmin. Tämän asian takia siis päätin pitää urospoikasen naaraan sijasta.

Sparta kastrointiin heti kun poikaset syntyivät. Sparta on aina ollut erityisen sosiaalinen ja ystävällinen kani, leikkauksen jälkeen siitä tuli rauhallisempi ja vieläkin ystävällisempi. Tämä rohkaisi mua vielä enemmän yhdistämään sen uroskanin kanssa.

Indiana täyttää kesällä vuoden ja se on asunut siitä lähtien Spartan kanssa, kun erottaminen emosta tapahtui. Ennen sitä ne sai olla yhdessä vapaana ja tutustua toisiinsa. Ikinä niiden välillä ei ole ollut tähän päivään asti minkäänlaista vihaa, tappelua tai ahdistelua. Ne osaa jakaa hyvin ruuan ja nukkuu usein vierekkäin. Niiden lempipuuhaa on yhdessä juominen (:D). Kun toinen alkaa juomaan juomapullosta, niin toinen asettuu siihen alle ja saa mukavan päähieronnan samalla kun toisen alaleuka väpättää juodessa. Mä en kestä :D

Mä en tiedä vaikuttaako näiden kahden erityisen hyvään yhdessäoloon Spartan kastroiminen. Voi olla, että se auttaa asiaa, mutta Sparta ei ole koskaan ollut mikään vallanottaja ja on aika mukautuvaa sorttia toisten kanien läsnäollessa. Sillä ei ole koskaan ollut tarvetta puolustaa omaa häkkiään, ruokaa tai mitään muutakaan. Indianan murrosikä alkoi ehkä kuukausi sitten, eikä sekään ole aiheuttanut kummassakaan mitään muuta erityistä, kun että Indiana merkkailee vähän joka paikassa.

Kokemuksen perusteella voin todistaa sen tosiasian, että kanin luonne vaikuttaa todella paljon siihen minkä kanssa se tulee toimeen ja minkä ei. En tiedä olisiko yhteiselo mukavaa jos Spartaa ei olisi kastroitu.

En suosittele yhdistämään kahta uroskania jos ei tunne todella hyvin vähintään toista osapuolta ja jos ei ole aiempaa kokemusta kaneista. Voin kyllä ilokseni sanoa, että ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu, että kaksi uroskania ei tulisi toimeen keskenään :) Ulkomailla suositaan paljon kahta uroskania samassa häkissä, Suomessa ei. Olisko kyse oikeasti informaatiosta joka ei etene, vai mistä? Osittain tämän takia halusin kokeilla yhdistää kaksi uroskania keskenään, kumotakseni omalta osaltani tätä väitettä.

Muista, että älä ota mitään riskejä jos et ole varma mitä olet tekemässä!! Aina pitää olla tarkkana tällaisissa asioissa ja riskit pitää tietää. Eli pitää olla mahdollisuus erottaa kanit turvallisesti aiheuttamatta niille mitään ylimääräistä stressiä. Jos mun kanit ei olisi tullut toimeen samassa häkissä, olisin laittanut ne eri häkkeihin ja tarpeen tullen ulkoiluttanut niitä erikseen. Kaikkeen on siis varauduttava sekä rahallisesti, että ajallisesti. Se, mikä toimii mun kaneilla, ei välttämättä toimi toisilla.



Samanlaisia kokemuksia? Hyviä tai huonoja? Nyt saa sanoa!


23 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Todella söpöjä kaneja 💕

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus♥ tässä on hyvää todistusaineistoa että urokset voivat olla keskenään!

    VastaaPoista
  4. Munkin mielestä oppii parhaiten kokeilemalla, ei aina kannata kuunnella muita. Monta kertaa on väitetty, että kaksi uroskania eivät tule keskenään toimeen, vaikka se ei aina ole totta. Yleensä saman pesueen poikaset voivat olla parhaita ystäviä ikänsä. Tässä tilanteessa isä ja poika tulevat toimeen hienosti.
    Terveisiä kaneille :D

    VastaaPoista
  5. Ihmiset lukevat liikaa netistä eivätkä osaa ajatella että itse voisi joskus edes yrittää muulla tavalla, kuin netissä lukee.

    VastaaPoista
  6. Jep, tosiaankaan sukupuolesta ei tarvitse olla kiinni näiden kanssa vaan luonteesta, samoin kun se että väitetään että kanilla on pakko olla seuraa, niin sekin riippuu täysin kanista.
    Mulla oli kaksi kania, mutta toinen niistä kuoli äkillisesti melkein kaksi kuukautta sitten, ja tuo toinen oikeen tyytyväinen yksineloon eikä ole masentunut toisen poislähdöstä, kun vaan on antanut huomiota.

    VastaaPoista
  7. mulla itsellä on kolme kania : uros ja kaksi naarasta.uros on kastroitu. uros ei tuu toimeen toisen naaraan kanssa mutta toisen kyllä. uros ja toinen naaras( naaras on uroksen sisko) tulevat hyvin toimeen :) mutta uros ei tuu toimeen toisen(ei siskon) naaraskanin kanssa :( niinpä mun järjestelyt on seuraavanlaiset : naaras jonka kanssa uros ei tuu toimeen on yksin sisällä mun kanssa :) toinen naaras ja uros on kahdestaan piharakennuksessa kanilassa :D en tiiä mitä hyödyit tästä mut.... kirjotin sit vaa :D

    VastaaPoista
  8. Meillä taas on uros ja naaraskani, mutta uros tarvitsee tilaa ja näin ollen tarvitsevat ISON häkin. silloin voivat nukkua vierekkäin, mutta ei mikäli häkki on normaali kahden kanin häkki :D

    VastaaPoista
  9. mul on yks uroskani. oon halunnut jo pitkään toisen kanin mut äiti ja iskä sanoo et naarasta ei voi hankkii ku meijän kanii ei oo leikattu ja uroksen kanssa se tappelis

    VastaaPoista
  10. Voi että, onpas suloinen kaksikko! ♥

    VastaaPoista
  11. Mä sitten taas olen kuullut, että myöskään kaksi naarasta ei sovi yhteen. Itse hankin tytön ja pojan kaveriksi tytön, ja kavereita tuli kaikista. Mulla oli tosin jo toinen häkki, jos se ei olisikaan onnistunut. :) Oon muutenkin aika paljon tälläisiä väitteitä vastaan, missä yleistetään asioita, oli sitten kyse koiran ruokinnasta tai pupujen seurasta. Hyvä, että sinun pojat tulee hyvin toimeen. :)

    VastaaPoista
  12. Ei nyt sinänsä sama asia mutta samanlaisia huhuja liikkuu tästäkin eli kaksi urosmarsua yhdessä = taistelut ja stressi. Meillä tämä tosin todetiin vääräksi kun vuoden ikäerolla kaksi poikamarsua ovat nyt asuneet yhdessä vuosia parhaina ystävinä. Kumpikin on kastroimaton. Uskon siis, että myytti niin kanien kuin marsujenkin kohdalla on liioiteltu ja silkkaa pelottelua, vaikka varmasti tiettyjen yksilöiden kohdalla tottakin - paino sanalla yksilöiden.

    VastaaPoista
  13. Meillä kaksi uroskania asui yhdessä, kunnes nuoremmalle tuli murrosikä. Heräsin yöllä hirveään juoksuun ja töminään, erotin heti kanit toisistaan. Parin päivän jälkeen yritin antaa kanien olla taas yhdessä ja nuorempi iski sekunnissa vanhempaan leikattuun urokseen kiinni, niin, että huuli ja korva halkesi.. Aion leikkauttaa jossain vaiheessa nuoremmankin, jospa voisivat sitten olla yhdessä?! Kanit hakeutuvat toistensa seuraan edelleen, mutta aita on niiden välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita eriluontoisia. Indianalla on selvästi nyt murrosikä, eikä sillä ole mitään agressiota Spartaa kohtaan. Onhan tuo aina vähän riski, kun on kaksi eläintä samassa tilassa. Toivottavasti ne tykästyy taas toisiinsa :)

      Poista
  14. Meillä on kaksi uros kania, ollut kohta 3-4 vuotta yhessä. Kumpaakaan ei ole leikattu. Ja hyvin tulee toimeen.(kun toinen kani lähtee toisen luolta niin toinen pistää sellaset ranttalit että) mutta ne onki veljeksiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtava kuulla, että tulee toimeen loistavasti keskenään :)

      Poista
  15. Näitä sun postauksia on tosi kiva lukea sekä videoita kattoa ja kuunnella. Saa aina tosi hyvälle tuulelle ku oot aina niin positiivinen! Ja on muuten tosi kiva kun vastailet lukijoiden kysymyksiin yms. Sussa ehkä eniten arvostan sitä et sulla on terve itsetunto etkä vaikutta yhtään itsekkäältä :D

    VastaaPoista
  16. Mulla on itellä 4 omaa kania:)
    Kaks nuorta poikaa ja yks kanipariskunta❤️ Elikkä nää kaks nuorta on niitten poikia. Poikueessa oli alun alkujaan 8 poikasta😅 yhden ajattelin pitää itselläni.Mutta koska yksi toinen poika ei mennyt kaupan(ainakaan vielä) niin nyt on sitten kaksi poikaa. No nyt nuo kaksi poikaa asustavat samassa häkissä aivan nätisti. Tietenkin varmaan vaikuttaa kun ovat olleet koko elämänsä yhdessä mutta nyt noillakin jo hieman murrosikä päällä ja aivan kilttejä toisilleen ovat:) vapaana ollessaan kulkevat aina peräkanaa ja köllöttelevät vieretysten:) Ja hauska kuulla että muillakin kanit tekevät tuota aivan samaa kun juovat:) Toinen tunkee päänsä aina toisen leuan alle💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on kaksi uroskania samassa häkissä :) Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  17. Meillä oli kaksi uros kania. Ne olivat samasta poikueesta. Ne olivat ensin samassa häkissä, mutta sitten toinen alkoi puremaan ym. toista joten ne erotettiin. Toinen on meillä vieläkin. Kanit on kyl parhaita :3

    VastaaPoista
  18. Mulla on kolme poikaa ja ne joutuu olemaan kaikki erikseen, yksi tulisi hyvin toimeen muiden kanssa, mutta hänellä ei ole sielunkumppania meillä. Yksi on vähän sellainen etten ole varma tulisiko toimeen, on kuitenkin jo 5v ja on tottunut olemaan yksin, ei se kyllä koskaan ole hyökännyt toisen kimppuun vaikka on vahingossa joutunut samalle puolelle edellä mainitun kanssa. Verkon läpi ovat ainakin kavereita. Kolmas ei siedä ollenkaan toisia uroksia edes verkon läpi, ei edes kaikkia naaraita

    VastaaPoista