16.9.2014

Kamala koirakuume!


'

Hyvin suurena eläinten ystävänä on nyt pakko todeta, että mulla on aivan järkyttävä koirakuume! Lapsuudessani meillä oli huskyja ja niistä on elossa vielä kolme. Valitettavasti en voi ottaa yhtäkään näistä ihanista dogeista meille tänne Helsinkiin asumaan. Meidän huskyt on aina ollut ulkokoiria ja ne ei mitenkään viihdy sisällä, vaikka lenkkejä olisikin useita päivässä. 

Näistä huskyista Pimu -niminen hankittiin vähän niin kuin mulle, vaikka koko perheen koiria olivatkin. Pimu on ihana koira ja tulee toimeen kaikkien kanssa, kärpäsistä kaneihin. Spartankin kanssa se on ihan paras kaveri, mutta harmittaa niin paljon etten voi rakasta koiraani ottaa kerrostaloon.

Se on välillä kyläillyt mun luona kun asuin yksin Helsingin keskustassa. Silloin tajusin, ettei se sovi sisätiloihin; kun vein roskat ulos, niin Pimu jäi ulvomaan sisälle. Se olisi jatkanut ulvomista luultavasti hyvinkin kauan, koska on tottunut laumaelämään. Jos meillä olisi _aina_ joku kotona täällä Pimun kanssa, niin se olisi mahdollista.

Ja siihen koirakuumeeseen! Ollaan pohdittu montaa koirarotua Samin kanssa ja mikään ei tunnu sopivan meille. Koiran tulisi olla

1. kerrostaloon sopiva eli siis mahdollisimman vähän herkkähaukkuinen (toki saisi paljon liikuntaa ja aktiviteetteja)

2. ei-riistaviettinen kanien takia (tosin huskyilla on aika voimakas saalistusvietti, mutta Pimu on täysin eri maata)

3. terve rotu! En haluaisi koskaan tukea epätervettä koirarotua. Haluan myös "koirannäköisen" koiran :D

Husky on mun mielestä maailman paras koirarotu aktiivisuuden ja lempeyden takia. Huskyt on itsenäisiä eikä niillä ole vahtiviettiä. Husky on melko terve rotu alkukantaisuuden takia ja ulkonäkö on mitä ihanin! Olen tavannut monta huskya, jotka on koko elämänsä viettäneet kerrostalossa, mutta olen nähnyt huskyjen nauttivan niin paljon laumastaan ulkona, että en osaisi kuvitella ottavani huskya kerrostaloon.

Ei olla siis hankkimassa koiraa tässä ja nyt, vaan puntaroidaan meille sopivaa koirarotua.

Tässäpä muutama rotu mitä ollaan mietitty:

Shiba inu - Todettiin, että liian vaikea ja "kissamainen" rotu meille. Shiba inu on varmaan yksi vaativimmista roduista. Ainakin näin olen kuullut!

Akita - Harvoin tulee toimeen muiden koirien kanssa ja vahtivietti on suuri. Pärjäisinkö oikeasti vaativan vahtikoiran kanssa? Itsenäinen luonne on kuitenkin hyvin huskymainen, mutta akitat ovat kuitenkin isoja karhukoiria, joilla saattaa olla viettiä vielä tallella.

SK collie - Vahva ehdokas! Nimenomaan lyhytkarvainen, eikä pitkäkarvainen collie. Arkuus huolestuttaa ja joillakin yksilöillä saattaa olla vakaviakin ongelmia arkuuden ja näykkimisen kanssa. Onko jollain kokemuksia tästä rodusta?

Suomenlapinkoira - Tätä suositellaan mulle paljon ja kylläpä onkin ihana rotu. Sympaattinen ja oppivainen. Onko haukkuherkkä? Kokemuksia?

Cockerspanieli - Luppakorvat mietityttää, mutta muuten voisi olla meille oikein kiva koira. Aktiivinen, mutta helppo kouluttaa ja lempeä. Kokemuksia? 

Irlannin-/tai englanninsetteri - Rakastan settereitä, mutta oiskohan liikaa metsästysviettiä ja mites tää kerrostalo?

Keeshond - Kuulemma ihanan aktiivinen ja mukavaluonteinen koira. Onko näin? Karva mietityttää. Voiko olla karvaisempaa koiraa?

Japaninpystykorva - Taitaa olla niin haukkuherkkä, että hylkäsimme heti. Kokemuksia?

Labradorinnoutaja - Kiva koira, melko helppo kouluttaa ja suloinen. Lonkkavikoja ja allergioita? Ei mikään maailman tervein rotu kyseessä.

Ei haluta pientä koiraa. Ei haluta villakoiraa, snautsereita eikä terrierejä. Kaikki coton de tulear -tyyppiset rodut ei myöskään säväytä meitä. Mäyräkoirat ei sovi metsästysvietin takia. Saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira on ehdoton ei. Liian vaikeita ja tempperamenttisia koiria meidän elämään :) Pystykorvat ja arktiset rodut kiinnostaa! Myös jotkut paimenkoirat.

Kiitoksia avusta!





177 kommenttia:

  1. Tohon Suomen lapinkoiraan, niin on omien kokemusten mukaan haukkuherkkä rotu. Ite toiminut 4h'lla kolmisen vuotta dogsitterinä niin oon kolmea tuommosta hoitanut ja kaikki haukkuneet. Tietenkin voi olla sattumaakin, mutta epäilisin että ei. Mutta entä lapinporokoira? Meillä ei ainakaan oman tuon rotuisen dogin kanssa mitään ongelmaa haukkumisen kanssa ollut, toki noilla sitten taas jonkun verran saalistusviettiä on.. Toivottavasti oli jtn apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä pystykorvat on haukkuherkkiä. Huonompi juttu! Apua oli tästä, koska kaikki kokemukset ovat kallisarvoisia :)

      Poista
    2. Ajattelin kertoa vähän omia kokemuksiani myös, koska meillä on kaksi leikattua suomenlapinkoira urosta.
      Meillä on kissa, jonka kanssa koiramme tulevat hyvin toimeen, välillä jopa kissa ja toinen koiristamme pesevät toisiaan. :) Minulla on myös ollut muutaman kerran hoidossa kani, jota koirat ovat päässeet häkin läpi ihmettelemään. Kumpikaan ei oikeastaan osoittanut kauheasti kiinnostusta kania kohtaan ja luulen, että ne voisivat tulla toimeen kaninkin kanssa, jos ne olisi totutettu.
      Meillä pojat haukkuvat vain silloin, kun oveen koputetaan, mutta tällaisessa tilanteessa yksi kielto yleensä riittää. Ja juuri oppivaisuutensa ansiosta luulen, että ainakin meidän koirat saattaisivat oppi pois haukkumisesta.
      Suosittelen kyllä tätä alkukantaista rotua ♥

      Poista
    3. Meillä maailman hiljaisin lappalainen. Nälkää ilmaisee pari vaativaa haukahdusta ja steppailu ulos mennään myös parilla haukulla. Toki innostettaessa haukkuu ja meillä huonosti kasvatettu ohituksiin. Voisi toimia teillä täydellisesti, kanejakaan ei meidän koira huomannut millään

      Poista
  2. Kaverini on joutunut luopumaan lapinkoirastaan kerrostaloon muutettuaan. Haukkuu niin paljon, ettei ole mahdollista pitää siellä. Yksin ollessaan siis vain haukkuu, joten varmaan eroahdistusta. :) Ei minun mielestä ole kauhean haukkuherkkä rotu, mitä vähän niitä tunnen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun kerroit tästä :

      Poista
    2. Parsonrusselinterrieri on ainakin meillä hyvin hiljainen kaveri. Hoidossa oli kani niin ei ollut hirveästi mitään ongelmia, jos otatte koiran jo pentuja ja totutatte kaneihin, niin ei mitään ongelmaa pitäisi olla! :)

      Poista
    3. Itsellä vuoden ikäinen cockerspanieli narttu. Hyvin tottelevainen, korvista ei ole ollut mitään ongelmaa (tosin nyt kun lehdet tippuu niin kulkeutuu vähän korvissa sisälle). Todella lojaali ja haluaa miellyttää. Tällä kyseisellä omalla kullallani on eroahdistus, jonka takia ulisee muutaman minuutin lähdön jälkeen. Tätäkin ollaan koko ajan kouluttamassa pois. Cockeri on siitä hyvä, että se haluaa olla mukana kaikessa mitä teet. On puhuttu, että punaiset cockerspanielit on tavallista aggressiivisempia, mutta koulutus koulutus koulutus. Tuo minun typykkä on musta.

      Poista
    4. Voitko tehä pupuista uutta videoo youtubeen tai kirjotusta blogiin? :)

      Poista
  3. Miksei villakoiraa? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villikset on hauskoja ja suloisia, mutta me etsitään jotain muuta kun pientä tai jopa isoa puudelia :D No hate.

      Poista
    2. mitäköhän tuo "puudeli" tarkoitti? :D villakoirat on tosi energisiä ja tosi hyviä harrastelukavereita

      Poista
  4. mahdollisesti Suomenpystykorva voi olla kiva? Ne kyllä tarvii paljon liikuntaa,mutta muuten tosi mukavia :3 en tiijä miten tulkee kanien kanssa toimeen,koska niillä on varmaan aika vahva metsästys vietti? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä suomenpystykorva sovellu noihin kriteereihin, tosi kova metsästysvietti ja erittäin haukkuherkkä.

      Poista
    2. Jep, haukkuherkkä ja kanit ois mennyttä kania :D

      Poista
  5. Ehdottomasti suosittelen teille FCI 5 ryhmän koirarotua eli pystykorvat ja alkukantaiset koirat. Niitä ei ole paljoa jalostettu :) Suomenlapinkoira tai joku muu semmoinen olisi varmaan hyvä :) Minun lepparini on samojedi <3

    VastaaPoista
  6. Entäs Novaskotian noutaja? Tosi älykäs, kiltti ja liikunnallinen koira. Tosi söpöjä ovat kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla metsästysviettiä näillä koiruilla?

      Poista
    2. Ei kuulemma, kannattaa ihan netistä lueskella :)

      Poista
    3. Itelläni kokemusta tästä rodusta sen verran,että on ainakin toosi aktiivinen,ja tarvii paljon leluja,lenkkeilyä ja muita aktiviteettejä muuten tulee yliaktiivinen.Metsästysvietteestä en tiedä,muttei hauku! :)

      Poista
    4. Ei ole ainakaan meidän tollerilla :)

      Poista
    5. Mun hyvällä ystävällä kyseinen koira joka ei omaa minkäänlaista metsästysviettiä vaikka joo sellainen niillä pitäisi aika vahvasti olla 😄 rotuun katsomatta koirathan ovat aina yksilöitä, vaikka johonkin rotuun kuuluu vahvasti esimerkiksi metsästysvietti ei se välttämättä ole kaikilla. Olen myös sitä mieltä itse että jokaisen koiran voi totuttaa siihen ettei esim sitä omaa lemmikkikania saa metsästää :)

      Poista
  7. Mulla oli kans kamala miettiminen, minkä rotuisen koiran haluan. Aluksi olin aivan varma, että otan toisen sekarotuisen, mutta on vaikea löytää sopivaa mixiä, joilla olisi terveet (tutkitut) vanhemmat. Meillä kans löytyy kaneja ja chinchilloja, joten ei riistaviettistä koiraa voitu ottaa. Itse rakastan isoja laumanvartijatyyppisiä rotuja, joten meille tuli leonberginkoira :)
    Tykkään myös alkukantaisista roduista (varsinkin niiden ulkonäöstä), mutta rivariin ei oikein semmosia voi ottaa. Sitte ku on oma piha niin ehdottomasti huskyja ja laikoja pittää olla!
    Tsemppiä rodun miettimiseen, ja kannattaa käydä ehdottomasti kasvattajilla tutustumassa eri rotuihin ennen päätöstä :) Toivottavasti tekin saatte pian nauttia tästä ihanasta pentuarjesta, onhan nuissa työtä mutta kyllä nämä elukat on vaan niin ihania <3

    Meidän eläinarkea: http://28tassuajajonna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tämä pointti on mielessämme sekarotuisten kanssa! Pitäisi olla monella muullakin mielessä. Itsellä ei ole koskaan ollut laumanvartijakoiraa, koska huskylla ei ole vahtiviettiä. En tiedä pärjäisinkö sellaisen kanssa. On kuitenkin perheelleen uskollisia, mutta haluaisin toisten koirien kanssa sosiaalisen koiran :) Hankalaa! Jospa kanit vaan sitten sopii meille.... :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Ystävälläni oli labradorinnoutaja, jolla ei elämänsä aikana mitään lonkkavikoja, allergioita jne. oli myös rauhallinen eikä haukkunut lainkaan! Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä kaikissa koirissa on sen verran isoja luonne eroja, että yhtä hyvin sakemanni voi olla ihanteellinen ja sitten joku muu aluksi kaavailtu rotu "epäsopiva". Mutta sekarotuiset ovat ainakin terveitä, kun taas juuri saksanpaimenkoirat yms.. on pilattu liialla jalostuksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta! Sekarotuiset voi olla myös sairaita, riippuu vanhemmista ja koko suvusta :) + tietysti roduista.

      Poista
  10. Kun asuin kerrostalossa, niin siellä asui suomenlapinkoira, ja en kuullut sen koskaan haukkuvan! Enkä ulisevan tai mitään muutakaan. Toki se on koirakohtaista, mutta niin :D

    VastaaPoista
  11. Meillä on koira jonka rotu on Lagotto Romagnolo (italian vesikoira). Aivan ihanan sosiaalinen kaveri ja meidän kaniin sopeutuu erittäin hyvin :) ♡

    VastaaPoista
  12. Valkoiset paimenkoirat!!! Ne on sakemanneja paaaljon rohkeampia ja lempeämpiä, ovat ehkä myös lapsirakkain koirarotu jonka tieän! Aivan ihania koiria, kannattaa tutustua! Niiden kanssa on todella hauska harrastaa, mutta mielellään myös löhöilevät vaan sisällä chillaillen omistajan kanssa. :') Ovat myös sakemanneja terveempiä, kun ei ole niitä käyräselkäisyys ongelmia. Toki isoilla koirilla on aina lonkkavikavaara, mutta kuten sanoin se on kaikil isoilla koirilla riski 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma jalostuksen myötä löytyy arkuutta? Luin jonkun verran näistä koirista ja koiria kuvailtiin ihaniksi yms. mutta jalostuksen takia jotain mätää tässäkin rodussa? Korjatkaa joku jos olen täysin väärässä.

      Poista
    2. Mulla on kokemusta tästäkin koirarodusta,eikä ole yhtään arka,tietysti luonne-eroja löytyy,mutta ei hauku,on rauhallinen ja ihana seuraa pitävä kaveri!:)

      Poista
    3. Itse halusin tätä rotua paljon vuosi sitten muttakun valkkareissa on niin paljon hermoherkkiä yksilöitä ja niistä saattaa tulla todellisia painajaisia jos ei osaa kouluttaa koiraa alusta alkaen. En suosittelisi kerrostaloon, en edes rivitaloon. Sen sijaan suosittelen collieta, ne on todella mukavia jos ne vain sosiaalistaa tosi aikaisin ja kunnolla, niistä saa aivan ihania koiria :) (kokemusta on) kasvattajalta kannattaa kysellä minkä luonteisia pentuja on tarjolla ja valita sopiva :) Suosittelen collieta teille tosi paljon! Se myös saattaa olla vähän haukku herkkä mutta ei hauku jos opettaa ja pieneläimiin tottuu jos myös opettaa siihen :) kaverilla on viisi collieta ja pikkuinen kani eikä mitään ongelmaa :)

      Poista
  13. Mä suosittelisin tosi paljon teille cockerspanielia. Meillä on yksi tämänrotuinen oikein iloinen kaveri. Cockerspanielit oppii todella nopeasti, ja ovat miellyttämishaluisia. Meillä ainakin hyvin vähän haukkuva. Tulee myös toimeen yksin kotona(tosin meillä on kaksi koirakaveria sille) mutta on aina ihana kun tulee takaisin kotiin, niin koira tulee häntä huiskuten vastaan. Ne on yleensä myös pitkäikäisiä. Ainut huono puoli on se, että nehän on metsästyskoiria, joten jos aikuista koiraa oot hankkimassa niin saattaa Spartan ja Indianan suhteen tulla pieni ongelma, ennenkuin koira tottuu. Pentu olisi paras vaihtoehto, niin voi totuttaa alusta pitäen kaneihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä kivalta koiralta! En tiiä oisko sitten "liian kiva". Tykkään haasteista ja myös vähän isommista koirista. Noh.. mietintään.

      Poista
  14. Koirat on kyllä sulosia :3 tunnen suomenlapinkoiria ja voin sanoa, että todellatodella lempeä rotu, mutta tosiaan nää mun tuntemat haukkuu vieraille, mutta helposti koulutettava rotu. Toki tämä on vaan mun kokemus tästä rodusta :D

    VastaaPoista
  15. Meillä asustaa paimensukuinen lapinkoira ja voin suositella lämpimästi! Ja nimenomaan paimensukuista, ei niin jalostettua versiota lapinkoirasta. Tosi ihmisystävällinen ja nopea oppimaan uutta. Rakastaa lapsia ja muita koiria. Tulee hyvin kissan, kanin ja hevosten kanssa toimeen. Vähän haukkuherkkä leikkiessään ja innostuessaan oikein kovasti, mutta muuten ei turhia hauku sisällä eikä ulkona. Kannattaa tutustua rotuun tarkemmin ja käydä vaikka kasvattajan luona katsomassa millainen kaveri on kyseessä :)
    Ystävälläni on cockeri ja hän on mitä herttaisin koirarouva. Myös tosi ihmisrakas ja nopea oppimaan. Miksi luppakorvat mietityttää tässä rodussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Luppakorvat mietityttää kaikissa roduissa. Ilmaisin tämän asian vaan cockerin tapauksessa. Enemmän korvasairauksia yms. muutenkin pystykorvat kiehtoo mua enemmän :)

      Poista
  16. siskolla on shiba inu ja ne on kyllä aivan ihania :3 ei hauku "turhaan" :p

    VastaaPoista
  17. Meillä on suomenlapinkoira sekoitus ja on muuten todella ihana ja kiltti, mutta todella haukkuherkkä!

    VastaaPoista
  18. Tiesitkö että cockerspanieleita pitää trimmata. Miten sitten aiotte sen trimmata jos hankitte sellasen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt kävisi niin, että hankkisimme kyseisen rodun, niin varmasti trimmaisimme sen niin kuin muutkin :D

      Poista
    2. siis samalla tavalla kuin muutkin cockerin omistajat...

      Poista
  19. itse ehdottaisin jämptiä mutta metsästysvietti on varmaan ongelma mutta jos on heti pennusta lähtien läheinen kanien kanssa niin uskoisin että tottuis :) itellä on kokemuksia just tästä rodusta ihana ja tottelevainen jos kouluttaa hyvin!

    VastaaPoista
  20. Cavalier king charlesin spanieli! Aivan ihania koiria, spanieleita kuten cockerspanielitkin, lempeitä, pieniä, helppohoitoisia, ystävällisiä ja ainakin meidän molemmat koirat rakastaa muita eläimiä ja metsästää vaan itikoita ja kärpäsiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sairaaksi jalostettu etten suosittele kenellekään...

      Poista
    2. ja ainakin mun kaverin cavalier haukkuu sairaasti

      Poista
    3. Meidän molemmat on 10 vuotta, ei ikinä oo ollut mitään sairauksia mitä muista sen rotusista on valitettu. Ja vaikka sun kaverin cavalier haukkuu sairaasti, se ei tarkota, että ne kaikki haukkuu...riippuu ihan, että miten koulutettu ja millanen ympäristö.

      Poista
  21. Moikka! Mulla on kaksii bedlingtoninterrieriä. Ensinnäkin bedlingtonien turkki ajetaan yleensä ns. näyttelykarvaksi, jotenka useimmat kuvat niistä jotka löytyvät näyttääkin aika, noh, erilaiselta mitä nämä koirat oikeasti ovat.

    Koirat ovat hyvin hiljaisia, eivät hauku lähes ollenkaan (basenji on toinen koirarotu joka ei hauku), nämä ovat rauhallisia, ehkä jopa hieman ujoja koiria alkuun. Lähtevät kuitenkin kaikkeen mukaan, meillä on harrastettu agilitystä tokoon kaikkea ja koirat tulevat toimeen erinomaisesti muiden lemmikkien kanssa. Sopii parhaiten kerrostaloon.

    Me emme avomieheni kanssa kuitenkaan erityisemmin pidä bedlingtonin ulkonäöstä, joten koiran turkki on ajeltu lyhyeksi (Esim. kuva: http://i5.photobucket.com/albums/y173/yuki_inu/pihalle016.jpg)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää tästäkin rodusta! Vähän erilainen tosiaan mitä mietittiin, mutta pitääpä ottaa lisää selvää. Oikean koira on luonteeltaan ja elintavoiltaan oikea, eikä ulkonäöltään :)

      Poista
  22. Hey, täällä olisi yksi suomenlapinkoiran puolesta puhuja. Oma koira 5w, joten kokemustakin sen suhteen on. Rotu on tosi ihmisrakas ja oppivainen. Ne on tosi mukautuvaisia ja sopeutuu erilaisiin ympäristöihin. Ihan sisäkoiraksi tai pelkästään ulkotarhassa eläjäksi. Nartut ovat yleensä uroksia nöyrempiä ja sävyisämpiä (itsellä narttu).

    Kyselit tuosta haukkuherkkyydestä ja rodulla on kieltämättä taipumus vahtia reviiriään ja ilmoittaa haukunnallaan vieraiden tulosta.Mikä pohjautuu rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen porotokan ja kodan vahtina. Mutta esim. oma koira on oppinut tunnistamaan oman perheen autojen äänet eikä hauku omalle porukalle. Haukkumista pystyy toki kontrolloimaan ja opettamaan siitä pois jo kouluttamalla sitä pennusta lähtien. Juurikin siitä syystä kun asut kerrostalossa ja rappukäytävässä kuuluu kaikenlaista ääntä.
    Rotu on pitkäikäinen ja yleisimmät sairaudet on silmäsairaudet ja nivelsairaudet, mutta muuten kyllä erittäin terverotu. Esiintyy aika vähän autoimmuunisairuksia ja epilepsiaa.

    Sitten oot varmaan kuvia katsonut että aikamoinen turkki kyseisellä rodulla. Turkki on ns. kaksikerroksinen. Päällä sileä peitinkarva ja alla tiheä pohjavilla. Turkin hoito ei vaadi muuta kuin säännöllistä harjausta ja kampaamista, pääosin karvanlähtöaikaan.
    Ja niin kun me lapparin omistajat sanotaan "suomenlapinkoira on niin viisas, että osaa tekeytyä tyhmäksi" :D
    Kannattaa etsiä hyvä kasvattaja, jolta kysellä lisää tietoja rodusta ja jos on muita askarruttavia kysymyksiä.
    Toivottavasti tästä oli apua ja löydätte juuri teille sopivan rodun!:)

    VastaaPoista
  23. Miulle tuli vuosi sitten suomenlapinkoira ja on ollut kannattava hanke! Tulee hyvin toimeen meidän kanin ja hevosen kanssa sekä tietysti kissojen ja toisen koiran kanssa. Suosittelen! Toinen rotu mikä kannatta huomioida on lapinporokoira! Molemmat rodut on sosiaalisia, terveitä, ei haukkuherkkiä ja helppoja koulutettavia!

    VastaaPoista
  24. sk Collien ihana ja oppivainen itse ei ole ikinä tavannut mitenkaan arkaa tai näykkivää yksilöä, mutta tarvitsee aktiviteettia. Akita tulee kyllä toisten koirien kanssa toimeen se on koulutuksesta ja yksilöstä kiinni. Suomenlapinkoira on erittäin haukkuherkkä! Cockerspalieli on ihana ja helppo ja veilläpä kuolleenriistan noutaja eli ei välttis välitä pupuista jos ne opettaa lauman jäseniksi. Setteri voisi olla vähä liian aktiivinen kerrostaloon, mutta aktiviteetteja vaa nii eiköhän se siitä, mutta saattaa olla vaaraksi pupuille. Keeshond on aika "hankala" siis ei ole niinkaan miellyttämisen halua, ja on niitä karvasempia koiria :D Japaninpystykorva on haukkuherkkä. Lapukka on joo aika sairas mutta sehän riippuu ihan mistä ottaa ja millansen. Sekalinjainen? terve ja aktiivinen näy lapukka ei niin aktiivinen ja käyttölinjasta ei kerrostaloon :D Tässä mun mielipiteet olen siis 100% koiraihminen - Tahma-tassut.blogspot.fi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, antoi uutta näkökulmaa :)

      Poista
  25. En yhtään tiiä onko sun mieleen, mut irlikset (irlanninsusikoirat) on aivan ihania<3 meillä ollu kaks sellasta enkä kuullu niitten ikinä haukkuvan :-o. En ainakaan muista :'D. Toki kun kyseessä iso koira, niin tulee niitä isoille koirille tyypillisiä vikoja, esim. jos pentuvaiheessa vääränlainen ruokinta ja liikutus, niin jää vikoja niveliin jne. Ja mm. sydänvikoja löytyy :-/... Mutta lähes kaikki rodut on kyllä nykyään jalostettu pieleen... suomenlapinkoira kyllä mun mielestä kuulostaa noista sun "vaihtoehdoista" parhaimmalta jos vertaa noihin kriteereihin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian iso meille, vaikka hurmaava onkin :) Vähän pienempää ollaan etsimässä. Kiitos kommentista!

      Poista
  26. http://www.pelastetaankoirat.com/
    http://www.espanjankoirat.com/
    http://kulkurit.fi/
    http://www.rekkurescue.com/index.php

    Kodittoman koiran pelastaminen olis ehkä huomaavaisin ja sydämellisin teko, mitä voisin koskaan kuvitella kenenkään tekevän. Tsekatkaa edes sivut ja tutustukaa vaihtoehtoihin, jotta tiedätte, mistä on kyse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ollaan harkittu hyvin vakavasti ja yhteen paikkaan laitoinkin jo kotiselvityslomakkeen. Alettiin vaan miettiä, että mitäs jos koira ei tulekaan toimeen kanien kanssa. Olisi aika ikävä alkaa etsiä sille taas uutta kotia :/ ei ole nimittäin yhtään mun tapaista.

      Poista
  27. Mun serkulla on schapendoes se on todella seurallinen koira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on suositeltu mulle aikaisemminkin :) Ihana karvapallero, en vaan tiedä onko juuri se meidän koiramme :D mutta pitää tutustua!

      Poista
  28. Kultainennoutaja! Helppo kouluttaa, sydämmellinen, tottuu muihin eläimiin, vaatii kuitenkin liikuntaa melko paljon :) mut suosittelen kultsuja, sopii todella hyvin monentyyppisille ihmisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nepäs ne ihania onkin. Taivun enemmän labbikseen jos kultsua tai labbista mietitään (molemmat niin suosittuja ja kivoja rotuja). Oon kyllä joo kultsiakin miettinyt siis.

      Poista
  29. Beagle. Ok se kyllä on jäniskoira ja aineki wikipedian mukaan haukkuherkkyyttä esiintyy, mut ei meillä vaan haukkunu melkei koskaa. Ok en tiiä miten sit kerrostalossa..

    VastaaPoista
  30. Meillä tosiaan on PK collie joka on luonteeltaan lähes samanlainen kuin silekarvainen. Naapurissakin asuu sileäkarvainen ja oikein ystävällinen koira.
    Meidän koira on ensimmäinen koira ja täytyy sanoa että hyvä rotuvalinta oli. On ollut perusterve koko viidenvuoden ajan. Hyvin avoin ja ystävällinen kaikkia ihmisiä kohtaan, myös täysin vieraita. Ei hypi niin sanotusti seinille vaikka ei saisi niin paljon liikuntaa.
    Nää kokemukset on tosiaan pitkäkarvasesta mutta kuten aijemmin jo mainitsin luonteeltaan PK ja SK on aika saman kaltasia.
    Suosittelen kumpaakin koirarotua. :)

    VastaaPoista
  31. Mun isovanhemmilla on labradorinnoutaja ja sillä on allergioita ja lonkkavika :/ Saalistusvietti on myös aika kova.

    Mä suosittelisin bichon friseetä. Mun tädillä on sellanen ja ne asuu kerrostalossa. Se on tosi helppo eikä hauku paljon yhtään. :) Koska se itsekkään ei kasva kauhean suureksi niin siitä on tuskin kaneille haittaa. Eikä sillä ole kovaa metsästysviettiä. Sopii kaupunkiin ;)

    VastaaPoista
  32. Pohjanpystykorva. Koira on jossain tilanteissa ehkä haukkuherkkä, ja pitäisi ehkä käydä sen kanssa metsällä. Kavereillani on pohjanpystykorvia ja itselläni kani. Ei mitään suurta kiinnostusta kania kohtaan onhan kuitenkin lintukoira. Mutta tää oli vaa tällänen ehdotus😊

    VastaaPoista
  33. Ootko oikeasti hankimassa koiraa? Tyytyisit ees kaneihin :D

    VastaaPoista
  34. Lagotto (eli italian vesikoira) voisi myös sopia jos lenkille jaksaa viedä. Todella ihmis ystävällinen tulee myös yleesä muittenkin eläiten kanssa toimeen. Ainakin meidän koira tulee toimeen muitten kanssa mutta tietysti sitä viettiä lintuihin ja oravaiin on koska alun perin vedestä noutava koira. Ulkonäkö kannattaa kattoa esim Googlesta ja jos sitten päätätkin hankkia lagoton kannattaa kattoa sellanen kasvattaja kuin Jaana Lamppu-Blick. :)

    VastaaPoista
  35. Meillä on Keeshond, ja luonne on kyllä todella mukava, eikä tekisi pahaa kärpäsellekkään! Toki jokainen koira on yksilö, mutta mitä olemme muita Keeshondeja tavanneet, niin yleisesti kaikki ovat olleet hyväluontoisia :) Karvaa tosiaankin on paljon, että saa harjata useinkin ja joka kerta harja on täynnä pohjavillaa, mutta kun harjaamiseen tottuu niin ei siitä ole paljoa vaivaa. Aktiivisuutta löytyy, joten pitäisi ainakin pari kertaa viikossa käydä pitemmilläkin lenkeillä, ja meillä ainakin pitkästyisi, jos ei olisi välillä muitakin aktiviteetteja, esim harrastuksia koiran kanssa^^
    Haukkuminen ja vahtiminen on kuitenkin Keeshondeilla yksi ominaisuus, tai ainakin meillä koiramme vahtii taloa ilmoittamalla haukkumisella, muttei se räksytä. En siis tiedä, miten se tulisi kerrostalossa toimeen. Meillä on muuten kani, joka tuli ennen koiraamme, ja tulevat todella hyvin toimeen :)
    Toivottavasti tästä oli edes hieman apua!

    VastaaPoista
  36. Meidän suomenlapinkoira ei hauku sisällä ollessaan yhtään. Ulkona jos on ja joku on tulossa sen reviirille, niin silloin voi haukkua. Suosittelen ainakin minun kokemuksella. On tosi kiltti ja nöyrä.

    VastaaPoista
  37. Sanoisin itse ainakin että staffordshirenbullterrieri! :) Muuten sopii kuvaukseen, muttei ole arktinen tai pystykorva. :D Itelleni sopii ainakin täydellisesti kaupunkikoiraksi niin kokonsa kuin luonteensakin puolesta, mun staffi on todellakin mun bff!

    VastaaPoista
  38. Ei FCI5 ryhmän koirienkaan kanssa ole ongelmia kerrostalossa elämisessä, pitää vaan enemmän käyttää aikaa haukkuherkkyyden takia (tai sitten ei koska yksilökohtaista).

    Meille otettiin 5v sitten mittelspitz kerrostaloon enkä sopivampaa rotua olisi voinut ottaa.

    VastaaPoista
  39. Leonbergin koira! Meillekin tulee tuollainen parin vuoden sisään kaneille kaveriksi. Tuttu rotu tädin kautta jolla on sekä leonbergejä että kaukaasian paimenkoiria, häneltä juuri saan lahjaksi pennun kunhan niitä vain teetetään. Omaa jonkin verran vahtiviettiä mutta helppo kouluttaa ja tosi leikkisä. Aivan täydellinen rotu mun mielestä. Ei aivan alkukantainen mutta melko vähän esiintyy perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. En tosin tiedä kuinka isoa koiraa mietitte sillä leot on aika kookkaita:D

    VastaaPoista
  40. Ootko koskaan kuullut sellaisesta rodusta kuin kromfohrländer. On kyllä terrierityyppinen, mutta ajattelin heittää sen tähän kuitenkin! :D Keskikokoinen ja saalistusvietti vähäinen, jos sitä ollenkaan!

    VastaaPoista
  41. mulla on pk.collie ei ole ollut yhtään arka!! tullut toimeen kissojen ja kanienkanssa erittäin hyvin.lapsi raks ja eihauku ku vaaratilanteessa! sopii just kerrostaloon mutta en tiiä sk colliesta.ei oo ollut yhtään vaivoja ja mitään! ja on veläki meillä se pk collie!

    VastaaPoista
  42. Suosittelen kultaistanoutajaa! Ihana lempeä luonne♥ meillä kaksi kultaistanoutajaa ja tulee toimeen kanien kanssa. Viihtyy ihan kerrostalossa ja on kyllä niin mukavia koiria!

    VastaaPoista
  43. Koirahan voi aluksi haukkua sitä kun jää yksin kotiin pitkäksi aikaa, niinkuin meillä kävi, mutta nyt se on ihan hiljaa kotonakin yksin eikä hauku enää. Siihen auttaa se, että kun tulette kotiin ette kiinnitä mitään huomiota koiraan, annatte sen rauhoittua ja sen jälkeen voitte kiinnittää siihen huomion. Meidän koiran rotu on Landseer aika iso koira, ei uskoisi että se voisi olla kerrostaloasunnossa, mutta sillon kun hankittiin koira asuttiin pari vuotta kerrostalossa ja hyvin se sinne sopeutui:)

    VastaaPoista
  44. Suosisttelen samojediä. Meiltä löytyy kaksi, eivätkä hauku, (Paitsi vanhempi 15 vuotias, koska hän on kuuroutunut, mutta usein kuurot koirat haukkuvatkin.) On alkuperäisrotu, hyvin kaunis ja koiramainen, todella kiltti ja muutenkin ihana koirarotu! (:

    VastaaPoista
  45. Moikka soikku! :) Tiedän ite miltä koirakuume on! Sitä on mulla nytkin. Noihin rotuihin mitä olet itsepohtinut ja miettinyt niin mikset valitse sekarotuista? Puhtaissa ei mitään vikaan, mutta oletko harkinnut? Itselläni on 4 sekarotuista ja niitä en vaihtais :) Keeshondista voin sanoa (itsellä seropi keeshond) on aikalailla haukkuherkkä. Olen myös kuullut, että haukkuherkkyyttäkin on :'D Lapinkoira on myös todella ihana perhekoira (tutulla on yksi), mutta haukkumista myös ilmenee. Oletko harkinnut Chihua? Vai haluatko isomman koiran? :D

    VastaaPoista
  46. Miten ois kultainennoutaja. Mummolassani oli. Todella lempeä, ei ollut moksiskaan muista eläimistä. Ei. haukkunut. Kultaisianoutajiahan on kahdenlaisia. Niitä joilla on metsästys vietti ja niitä, joilla sitä ei ole :) ei liian iso eikä liian pieni. Mummolani koira eli 15 vuotta ja ei sairastellut kuin vasta viimeisinä elin vuosinaan ja sekin johtui vanhuudesta

    VastaaPoista
  47. Minulla on Novascotiannoutaja joka asuu maalla porukoilla. Tuli toimeen kanien kanssa =) Kerrostalossakin täällä meillä ollut ja hyvin pärjännyt kunhan pääsi ulos tarpeeksi usein. Ei hauku paljon, eikä ole suurta vahtiviettiä. On toki aktiivinen ja itsepäinen rotu ja pitkä turkki :D Ei ole mitenkään kookas rotu. =)

    VastaaPoista
  48. Cockerspanieli ! Niin ihana ja lempee ja se kyllä pärjää kerrostalossakin. Ei oo isoja tai kova äänisiä, toki riippuu itse koirasta miten koulutettu jne. Ja ne oppii todella nopeesti ja muutenkin kannattaa ehdottomasti ottaa cockerspanieli koska ne on vaan jotain niiin ihaniaa <333 !

    VastaaPoista
  49. Vähän Suomessa harvinaisempi ihana rotu: islanninlammaskoira! Tämä on ulkonäöltään vähän niin kuin suomenlapinkoiran ja suomen pystykorvan sekoitus. Todella terve rotu ylipäätään, ystävällisiä koiria, pitää vaan panostaa alusta asti siihen ettei tule haukkuherkkä eikä paimenna autoja/pyöräilijöitä. Olen nähnyt näitä koiria ihan niin, että voi pitää vapaana missä vaan eikä jahtaa niitä autoja tms. kun on hyvin koulutettu.
    Meidän perheessä on tykätty tosi paljon, kun on sopivan korkuinen (40cm>), "koiran näköinen", turkki ei likaannu helposti, ja näillä koirilla tulee aika luonnostaan monipuolisen värisiä pentuja, eli siitäkään ei jää kiinni. Suosittelen tutustumaan tähänkin vaihtoehtoon :-)

    VastaaPoista
  50. Mun kummitädillä on ollut englanninsprignlespanieleita aina kun vaan muistan siis koko mun elämän (17 vuotta) ja aina ne on ollut ihania tosi kilttejä ja ne tottelee aina mitä niille sanotaan (toki voi olla sen takia koska ne on niin opetettu) samassa talossa on asunut aina myös kissoja :) ja ei ne kyllä haukukaan kauheasti, aina välillä tietenkin vähän mutta ei paljoa! :) vaikka niillä nyt tietenkin on luppakorvat niin ne on kyllä tosi ihania :)

    VastaaPoista
  51. Itselläni on yhdestä suomenlapinkoirasta dogsitterina tullut kokemusta ja tietenkin koirissakin on omat yksilönsä, mutta ainakin tämä koira oli hyvin haukkuherkkä. Omistajat joutuivat käyttämään mm. sitruunapantaa pitääkseen koiran vähän hiljaisempana (asuivat myös kerrostalossa).

    Cockerspanieleista minulla ei henkilökohtaista kokemusta ole, mutta olen kyllä lukenut ja kuullut paljon, että ovat kaikin puolin ihania koiria. Itseasiassa olen jo melko varma, että itse hankin cockerspanielin sitten, kun on koiran hankkimisen aika :)

    VastaaPoista
  52. Itsellä on appenzellinpaimenkoira, mutta en ole varma, että käykö se pupun kanssa, mutta ei ole ainakaan meidän koira tehnyt mitään marsullekkaan. On hyvin terve rotu, tottelevainen eikä ainakaan kauhean haukkuherkkä. Tarvii kyllä aika paljon tekemistä ja kyllästyy aika helposti, mutta pärjää yksinkin. Sopii jotenkin kerrostaloon jos ulkoiluttaa aika paljon. Tässä vielä blogini jossa esiintyy myös aina välillä koirani Zorro joka on appenzellinpaimenkoira. :)

    Hyvää syksyä! :)

    VastaaPoista
  53. tosiaankin tuo haukkuherkkyys vaihtelee suuresti koirien välillä. ja sen saa myös helposti koulutettua pois, jos heti pentuna sen aloittaa :)

    VastaaPoista
  54. Meillä on Kleizpitz ja kerrostalossa se ei hauku (opetettu, ettei saa haukkua siellä) mutta äidin ja isän luona se haukkuu :)

    VastaaPoista
  55. Niin ja samoin äsköiseen kommenttiin viitaten, jos pentuna "totutetaan" kaniin yms.. kuten kissaan, ei suurempia ongelmia pitäisi olla

    VastaaPoista
  56. Hei soikku!

    Mukava kuulla, että olette aikeissa hankkia koiran! Minulla oli lapsuudenkodissani lappiskoira. Labradorinnoutajilla on kyllä mukava persoonallisuus.:) Allergioihin en ole rodussa törmännyt, mutta lonkkaviat tosiaan ovat kovin yleisiä! Lonkkaviat tulevat kuitenkin yleensä rodun vanhuuspäivillä. Suomenlapinkoira on kyllä hyvä ehdokas, turkki vaan on kovin paksu ja kämppääkin saisi varmaankin olla imuroimassa melko usein!:D
    Jos itselläsi on kokemusta husky rodusta, niin mikset ottaisi sellaista? Ainakin tietäisit mitä on edessä!:)

    Kiitos paljon sinulle, kun jo menneessä postauksessa käsittelit alkoholin käyttöä! Se oli mielestäni tärkeä kirjoitus. En itsekään käytä alkoholia samasta syystä johtuen. On harmillinen asia, että alkoholia ylipäätään juodaan humalahakuisesti olipa se sitten vähäistä tai ei.

    Hauska kuulla, että pääset tanssiparketille pyörähtelemään! Mukava kun saa erilaisia kokemuksia, ja vieläpä hyvässä iässä! Älä toki turhaan ota paineita tanssikisoista! Aivan syyttä! En usko, että lukijoita kiinnostaa kovin paljon se miten menestyt tanssikisassa! Minulle ainakin on yksi lysti oletko kisassa ensimmäinen, viimeinen vai jostain siltä väliltä! Pidä vain hauskaa siellä ja muut asiat ovat toissijaisia!

    Tsemppiä syksyyn ja paljon kaikkea hyvää! :)

    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä koko ajan mietin sitä, että jospa ottaisin huskyn. Kokemuksesta tiedän miten paljon ne rakastaa vetämistä ja haluaisin tarjota koiralle jotain mitä se rakastaa yli kaiken! En kuitenkaan itse aloittaisi nyt mitään rekiharrastusta :)

      Kiva kuulla alkoholipostauksesta kommenttia. Se tosiaankin on tärkeä aihe ja tarvitsee huomiota enemmän.

      Kiitos todella kivasta kommentista ja mukavista sanoista :) Sitä mä tässä kelasinkin, siis hauskanpitoa tanssikisassa :)

      Poista
    2. Juu ole hyvä vaan, mukava kuulla että pidit kommentista!:)
      Anteeksi nuo kirjotusvirheet! Pointti kai tuli kuitenkin selväksi!:D

      Poista
  57. Berni? Oletko tutustunut? :) En osaa sen tarkemmin minkälainen rotu kyseessä, mutta tapaamani bernit on olleet varsin rauhallisen oloisia lössyköitä. Ei silti, varmasti löytyy haastetta kouluttaessa! Sairauksia ilmeisesti löytyy mutta toisaalta niitä on ihan joka rodussa, parhaiten välttää kun perehtyy kunnolla sukulinjaan ja kennelin muihin kasvatteihin :)
    Lisään tähän vielä vinkkinä hyvän kasvattajan etelä-suomesta; Tornados Eagles, labbiksia, bernejä ja kultsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bernejä minäkin kannatan! Todella kilttejä koiria kaikki tapaamani ovat, ja meiltäkin siis yksi löytyy! Paimennusviettiä kyllä löytyy mutta sehän on vain hyvä? Antaa sellaisen "huolehtivan" kuvan koirasta. Ei haukukkaan hirveästi. Liikuntaa ei meidän berni ainakaan erityisesti tarvitse (tai edes jaksa) vaikka onkin suuri koira, en tiedä kuinka yksilökohtaista sitten :)

      Poista
    2. Bernit on kyllä aivan ihania, mutta aivan älyttömän sairaita nykyään, vaikka kuinka yrittäisi etsiä terveestä suvusta. Harva elää sinne 5 vuoden yli /:

      Poista
  58. Mitäs mieltä olisit Belgianpaimenkoirasta? Ei perinnöllisiä sairauksia, ei riistaviettiä, paimentaa kyllä, ei hauku turhia ja suht helppo motivoida. :) Voin sanoa että suomenlapinkoirat ovat aika herkkiä haukkumaan, eli en välttämättä kerrostaloon ottaisi. Toinen ehdottamani vaihtoehto voisi olla Tiibetinterrieri. Ei ole terrierrimäinen vaikka nimi voikin johtaa harhaan, ei perinnöllisiä sairauksia, muutenkin terverotu, edellinen koirani eli 16v, jaksaa liikkua pitkiäkin lenkkejä, ei saalistusviettiä ja todella kiltti yleisesti luonteeltaan, myös värivaihtoehtoja löytyy jokaisen makuun :)

    VastaaPoista
  59. Saarloos wolfhod! Koira ei hauku ollenkaan, jos ääntelee, ulvoo ja sekin on hyvin vähäistä.Meillä itsellä on dobermanni suosittelisin sitä, mutta meidän kaveri on sekä haukkaherkkä että saalistusviettinen :D
    Meijän dobermannin lenkkikaverina toimii just kyseinen saarloos wolfhond. Tää kyseinen saarloos ei oo herkkä, mutta taipumusta niillä sellasseen vissiin on. Tosin herkkyys kohdistuu vain vieraisiin ihmisiin, sillä riittävästi ku koira tutustuu eläimeen tai ihmisiin herkkyys "katoaa" ja eläin tai ihminen pääsee koiran "laumaan" mukaan. Koira näyttää täsmälleen sudelta, siks mä tykkään rodusta hirveesti :)
    Mut suosittelen myös rotua nimeltä eurasier! Ei ollenkaan riistaviettiä, ja todella hiljainen koirarotu! Joitain sairauksia rodulla taitaa olla...
    Tässä rotutesti käy kokeilemassa! 8) http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/rotutesti

    VastaaPoista
  60. Meillä kotosalla asustaa kohta 9-vuotias schapendoes uros Sakke. Hollantilainen paimenkoirarotu, tulee toimeen ihmisten, muiden koirien, pupujen, hevosten jne kanssa. Tuo meidän vanha herra ei oikein kissoista välitä, mutta aikalaillahan se on koirasta kiinni, tykkääkö vai eikö.

    Rotu on tuotu Suomeen joskus 1990- luvulla, joten ylijalostusta ei ole! Meillä koira on ollut todella terve, muutamaa korvatulehdusta lukuunottamatta. Koiralla on pitkä turkki, joten vaatii harjausta! Ellei sitä sitä sitten trimmaa.. Karvaa ei juurikaan lähde, usko tai älä. On tapauksia, jotka viihtyy kainalossa, toiset tykkää toimia enemmän varpaiden lämmittäjänä. Ihan loistava rotu, pakko sanoa. Meillä on sattunut näitä "helppoja" tapauksia, pysyvät omassa pihassa haukkumassa, eivät karkaile jne.

    Scahpendoes on rotuna helppo. Vaatii toki tekemistä ja aktiviteetteja, ettei muutu kauhukakaraksi.. Ja kunnon rajat. Schapendoesista saa kyllä ihan loistavan kamun!

    VastaaPoista
  61. Corgit on mun mielestä tosi kivoja :)ei hauku paljoa ja helppoja kouluttaa ja vaikka on vähä semmosia makkaroita nii ihan älyttömän nopeita ja ketteriä ja ei pitäis tulla kauheesti selkä ongelmia jos saa sille hyvät lihakset ;) mä ainakin treenaan mun corgin kaa aika udein ja on paremmassa kunnossa ku jotkut isommat koirat:D suosittelen<3

    VastaaPoista
  62. Meilläkin on kaks suomenlapinkoiraa, mutta tosiaan aika haukkuherkkiä. Muuten kyllä aivan ihana rotu! Toisella niistä on saalistusviettiä, että jahtaa rusakoita, oravia ym. enkä sen takia uskalla antaa olla kaninkaan kanssa pahemmin tekemisissä. Toinen kyllä tulee tosi hyvin toimeen kanin kanssa. :3

    VastaaPoista
  63. Tää ei nyt yhtään liity tähän, mut ihan pakko kysyä :'D ku oot siellä tanssii tähtien kanssa -kisassa tai siellä ni kuinka paljon annat maskeeraajien laittaa meikkiä?:D ku sä et yleensä käytä kauheesti :D mut uskon et ne kyllä laittaa sellaset mitkä sopii ihan hyvin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonhan siellä meikataan :) Se kuuluu siihen tanssimeininkiin. Show- ja kilpatanssissa on oltava näyttävät (ehkä jopa liiankin näyttävät) meikit.

      Poista
  64. akita ei välttämättä sovellu kerrostaloon saattaa olla haukku herkkä ja muutenkin vaativa koira isoa kokoa myöten,ja tarvitsee paljon ulkoilu tilaa :)muuten ovat kyllä ihania♥

    VastaaPoista
  65. Suosittelisin Lowchen ja Lhasa apso rotuja. Sopivan pitkä kuono, aika keskikokoinen koira. Monella mun tutulla on ollut näitä rotuja kerrostalossa. Yleensä haukuvat vain silloin kun vieras tulee taloon. Ei ole riistakoiriaja todella symppiksiä helppo hoitoisia koiria! Suosittelen toodella lämpimästi jompaa kumpaa! :)

    VastaaPoista
  66. Miten olisi Irlanninsetteri? Alunperinhän sekin oli metsästyskoira, mutta nämä irkut mitä mää tunnen eivät ole kyllä mitenkään erityisen metsästysviettisiä, eivätkä sen puoleen haukkuherkkiäkään.

    VastaaPoista
  67. Entä kultainen noutaja? Itse tykkään niistä. :)

    VastaaPoista
  68. Miksi kukaan ei ole ehdottanut shetlanninlammaskoiraa, vai onko liian pieni teille?:D toisaalta jotkut sanoo että ovat haukkuherkkiä, mutta ihan koulutuksesta kiinni niinkuin monilla muillakin roduilla.:)

    VastaaPoista
  69. Meillä on suomenlapinkoiria ja ei ole haukkuherkkiä vaikka maalla asutaan :) saattaa joskus pari kertaa haukkasta innostuessaa tms ja tottakai pentuna ennenkuin oppi käytöstavat kunnola.. mutta ei todellakaan räksytä pentunakaan kokoaikaa! kannattaa hankki meillä tällä hetkellä 1,5vuotias ja 12v :D

    VastaaPoista
  70. Shetlanninlammaspaimenkoira

    VastaaPoista
  71. Keeshondit on tosi ihania en oo varma siitä kani jutusta. Kaverillani on tällainen ja se on tosi kiltti yksi huonopuoli on että se haukkuu kun joku tulee kotiin :(

    VastaaPoista
  72. Siis toi keeshond on vaan ehdotus mutta se haukkumine on kyl huono kerrostalossa

    VastaaPoista
  73. Moikka!
    Meiltä löytyy pian 5 vuotias Suomenlapinkoira ja voin kyllä todellakin suositella tätä ihanaa rotua!

    Meidän lapparilla on jonkin verran paimennusviettiä, joten haukkuu maalla asuttaessa suurimman osan meidän mökkitiellä kulkevista ihmisistä, mutta sekin varmaan ihan koirakohtaista kuinka paljon haukkuu.
    Kaupungissa ja näyttelyissä käydessämme ei ikinä nauku tai murise suuren ihmisjoukon keskellä ja on todella lapsirakas.
    Meiltä löytyy kaneja ja varmaan suurinosa koirista niihin tottuukin, mutta tämä rotu varsinkin on kyllä todella hyvin sopeutunut kanien kanssa eloon ja on perheen ainoana koirana saanut kaneista tosi hyviä leikkikavereita.

    Suomenlapinkoira on myös todella terve rotu, meidän lapparilla ei ole ollut mitään sairauksia, mistä olisi näiden viiden vuoden aikana pitänyt mennä eläinlääkärin.
    Karvanlähtö tosin on keväisin aika kamalaa, kun sitä lähtee ihan kauheasti, mutta muuten ei minkäänlaisia negatiivisia kokemuksia rodusta.

    me harrastetaan agilityä ja tokoa, joskus myös pyörähdetään näyttelykehissä ja touhujamme voi seurailla blogista:
    http://suomenlapinkoirasela.blogspot.fi/


    tässä pari kuvaa:
    http://i.imgur.com/fuWWdkA.jpg
    http://i.imgur.com/8JrGmBL.jpg

    VastaaPoista
  74. Havannan koira (bichon havannais) on todella kiltti ja ystävällinen koira. Ei oo kauheen haukkuherkkä. Meillä on tämänrotuinen ja ei hauku juuri ollenkaan. Tulee toimeen kaikkien kanssa.:)

    VastaaPoista
  75. Mitä jos katsoisit tarkemmin basenjia ? Ne eivät tietääkseni hauku melkein ollenkaan ja ovat keskikokoisia . Eivät vaadi hirveästi liikuntaa ja tuosta vietistä en tiedä , mutta muista että jokaisesta koirasta saa hyvän kunhan kouluttaa. Sinulla on ollut huskeja ja osaat varmasti kouluttaa koiran todella hyvin ;) onnea rotu etsintään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riistavietti on suuri, joten basenji jääköön unelmaksi :) Muuten aivan ihana rotu ja sopivan vaikea.

      Poista
    2. Entä eurasier tutustuppa siihen

      Poista
  76. En itse ole omistanut suomenlapinkoiraa, mutta meidän naapureilla oli ja tämä piti meidänkin pihapiiriä reviirinä ja me kuuluimme sen laumaan. Se ei ollut haukkuherkkä, mutta saalisviettiä löytyi. Silloin kun se vielä eli ei meidänkää pihoilla mitään myyrän kuoppia ollut toisin on nyt kun se on juossut jo koirientaivaaseen. Kerran se oli syönyt siilinkin jättänyt vain piikit syömättä.. Luonteeltaan se oli tosi ystävällinen ja lempeä. Mutta koirathan on erilaisia. Eräskin samalla kylällä oleva suomenlapinkoira tuntuu haukkuvan ihan kaikella jatkuvasti..

    VastaaPoista
  77. Labradorinnoutajasta voin sanoa että meillä sellanen ollu päälle 4 vuotta, ja nyt tulee ensimmäinen eläinlääkärireissu (miinus nämä rokotteet yms.), ja lonkkavioista ei tietoakaa vaikka rappusiakin kulkee :) Ainut mikä on niin herkkä lihoamiselle, mutta senkin saa pidettyä aisoissa säännöllisillä ruoka-ajoilla ja ulkoilulla. Aivan ihana rotu voin sanoa ! :)

    Onnea koiran hankinnalle !!

    VastaaPoista
  78. Cockerspanielit on niin ihania! Meidän ei hauku ollenkaan ja on tosi helppo kouluttaa ja meidän cockkeri on tosi tosi rauhallinen. Hirmu moni on miettinyt että miten sillä voi olla niin ihana luonne. Suosittelen ja sopisi varmasti teillekin :)

    VastaaPoista
  79. Meillä on kotona Kultanennoutaja ja on muuten herttanen tapaus. Maailman kiltein ja tulee toimeen kaikkien kanssa :3 energiaakin löytyy mutta ei liikaa ja se rakastaa kaikkia eläimiä ja ihmisiä lajiin ja rotuun katsomatta suosittelen!:)

    VastaaPoista
  80. Kannattaa kuitenki muistaa, että metsästysviettinenkin rotu oppii kyllä, ettei kaneja jahdata, kun on niiden kanssa pennusta saakka. :)

    VastaaPoista
  81. Ehottaisin valkostapaimenkoiraa. Ne on kilttejä, helppoja kouluttaa ja tuskin mitään haukkuherkkiä. Ja ei kai oo mitään riistaviettiä. Ne on karmeen lempeitä! :D

    VastaaPoista
  82. Meillä on lyhytkarvainen collie tyttö. Ei ole haukkuherkkä, on ystävällinen ja tulee toimeen lasten ja muiden koirien kanssa. Voi päästää pihalle irti, mutta juoksuaikoina ei ihan heti tule ku huutelee. On kyllä kovapäinen, mutta pikkuhiljaa on alkanu tottelee tosi hyvin! Onhan se arka, mutta meillä ei kyllä näyki, pure tai murise! Mukava koira on meillä ainakin tämä Cisse-tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sk collie on meidän listassa tällä hetkellä ykkösenä. Mukava ulkonäkö ja luonne sopii meille. Saa nähdä miten tästä eteenpäin :)

      Poista
  83. Itse suosittelen welsh corgi pembrokea. Ei vahtiviettiä, ei haukkuherkkä, ei metsästysviettiä. Pärjää yksin, mutta on kuitenkin sosiaalinen ja tapahtumien keskipisteenä. Voisi tottuakin kaneihin, karjakoiraksi kun on jalostettu. Ystävällinen ja ihana touhottaja, ainakin meidän koira ja eräs toinen corgi. Tosin vain virtsakiviä on rodun vaivana. Pystykorvat ja koiran näköinen. Suosittelen kaikille, sopii lapsiperheisiin ja aikuiselle!

    VastaaPoista
  84. Itse suosittelen welsh corgi pembrokea. Ei vahtiviettiä, ei haukkuherkkä, ei metsästysviettiä. Pärjää yksin, mutta on kuitenkin sosiaalinen ja tapahtumien keskipisteenä. Voisi tottuakin kaneihin, karjakoiraksi kun on jalostettu. Ystävällinen ja ihana touhottaja, ainakin meidän koira ja eräs toinen corgi. Tosin vain virtsakiviä on rodun vaivana. Pystykorvat ja koiran näköinen. Suosittelen kaikille, sopii lapsiperheisiin ja aikuiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Welsh corgi on ihana ja valloittava rotu! Koiran lyhytjalkaisuuden takia epäilyttää terveys. Tämäkin on tosiaan koirakohtaista. Pitääpä miettiä :)

      Poista
    2. Tutustu sellaseen rotuun kuin eurasier ne on kuullemma mukavia

      Poista
  85. Bortucalin porengo? Novascotiannoutaja?
    Saksanpaimen koira?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portugalin podengo on riistaviettinen, novascotiannoutaja on pääasiassa noutaja, mutta pientä saalistusviettiä löytyy.

      Poista
  86. Basenji, ei ole kokemmusta mutta oon törmänny joskus jossain koirakirjassa tohon rotuun. ei hauku ollenkaan mut ääntelee muutoin, mut on metsästysviettiä. on kyl totta et jos pennusta lähtien totuttaa esin just noihin kaneihin niin tuskin on metsästysvietteinen niitä kohti c:

    VastaaPoista
  87. Suosittelen staffia (eli staffordshirenbullterrieriä) joka ei paljoa hauku ja toimii sisäkoirana erittäin hyvin. On lapsiystävällinen, ja on hyvissä väleissä myös esim. kanien kanssa. Toki riippuu koirasta, mutta staffimme on erittäin valloittava ja ystävällinen koira.

    VastaaPoista
  88. Akita on shiba inun tavoin hyvin hankala kouluttaa, se on erittäin itsenäinen ja itsepäinen rotu! Ensimmäiseksi koiraksi en suosittele luontonsa takia. Meillä on vähän alle vuoden ikäinen amerikanakita, ja säkäkorkeutta on jo 65!! Hyvin isosta rodusta siis puhutaan :-D Rotu kaipaa myös paljon tilaa, ja meidänkin tytsy on suurimman osan ajastaan ulkona! Karvanlähtö on myös ihan omaa luokkaansa, tiputtaa n. kaksi kertaa vuodessa kaiken kerralla. Meillä hukutaan tällähetkellä karvapalloihin... Akitat myös syö IHAN JUMALATTOMASTI, että ruokaan menee rahaa kuin roskaa. Toisaalta akita on aivan uskomattoman lojaali ja rakastaa isäntäperhettään enemmän kuin mitään muuta! Aamulla tulee heti tervehtimään, joskus jopa kolmekin kertaa :-D Jos asutto hissittömässä asunnossa, niin kannatata huomioida että isojen koirien kanssa ei suositella portaiden käyttöä alle vuoden iässä. Iso massa + motoriikka ei vielä kehittynyt = saattaa johtaa loukkaantumisiin! Tässä vähän tietoa mitä nyt tuli mieleen. Kysy ihmeessä jos tulee jotain mieleen, vastaan mielelläni :-)

    VastaaPoista
  89. Meillä cockeri jolla on kyllä jonkin verran riistaviettiä mutta tämäkin on koirakohtaista. Vahtii hiukan muttei hauku turhia. ;) jos siis kouluttaa koiran kunnolla niin saa cockerista hyvän koiran! :) tosi lempeä ja helppo kouluttaa. Eikä karvakaan ole vaikea hoitaa jos leikkaa sen vähän lyhyemmäksi(mikäli ette meinaa näyttelyissä käydä) ja korvataan ei ole vaikea hoitoiset jos pitää sisäkorvan karvan lyhyenä ;)

    VastaaPoista
  90. Itse en osaa koira asiassa autella :( mutta mistä te saatte ideat kanien nimiin?? :D itselleni ehkä on tulossa leijonanharjaskani mutta en keksi nimee millään... teijän kaneilla oli niin ihanat nimet !

    VastaaPoista
  91. Mulla on shetlanninlammaskoira poika soopeli. Tällä hetkellä 6 vuotias ja rotua en voi kuin kehua. Tietenkin, koska on paimenkoira, haukkuu kun on "tarvetta" paimentaa. Mutta todella lämminsydäminen ja kiltti rotu. En kyllä tiedä mitä tapahtuu, jos on kani ja koira samassa huoneessa vapaana, että alkaako paimennus, mutta jos pennusta pitäen opettaa, niin tuskinpa. Suosittelen tutustumaan rotuun, jos yhtään kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  92. Entä buhund ,eurasier tai isllannin lammaskoira

    VastaaPoista
  93. Meillä on suomenlapinkoira ja se on ihana. Ja se muistutta pikkasen haskia.meillä on myös kani ja ne ovat bff keskenään. Meidän koira tulee toimeen paremmin kanin kanssa kun muiden koirien kannssa joten suosittelen

    VastaaPoista
  94. Tutustuppa sellaseen rotuun kuin eurasier

    VastaaPoista
  95. Tiibetinspanieli on semmoinen pikku karva pallero ne on toooosi kilttejä eikä hauku ja pentuna niitä kannattaa sitten pitää niiden kanien lähellä ettei se ala esim pelkään tai aina muriseen niille.

    VastaaPoista
  96. Meillä on niin paljon samaa Sonja!:') Sulla on kaneja ja niin mys mullakin! Oot harrastanut ratsastusta, sama täälläkin, mutta tosian edelleenkin. Koirakuume täällä kans, kun aina ollut koiria ja nyt muutossa yksi koira jäi äidin ex miehelle, vaikka koira oli )-': sä bloggaat niin myös minäkin! Lisäksi munkin lempi koirarotu on husky/alaskanmalamuutti:))) hassua!

    VastaaPoista
  97. Mites olisi parsonrusselinterrieri? Itsellämme on sellainen jo 10 vuotias. Kesällä oli hoidossa kani ja ei mitään suurempia ongelmia ollut. Jos pennusta asti totuttaa kaneihin ja muihin eläimiin ei mitään ongelmia pitäisi olla. Parsoneilla on kyllä metsästysviettiä mutta kun pennusta asti totuttaa kaneihin niin se on kyllä täydellinen rotu! (Ja haastettakin kyllä löytyy ;D)

    VastaaPoista
  98. Mites ois bordercollie? :) Ei ole kyseisestä rodusta omakohtaista kokemusta kylläkään, mutta olen kuullut (ja kun kaupungissa asun itsekin), että ne ovat erittäin sopeutuvaisia tapauksia, ei omaa käsittääkseni mitään metsästysviettiä vaan ovat taipuvaisia enemmänkin paimennukseen ja erittäin fiksuja sessejä!

    VastaaPoista
  99. Lagotto romagnolo? (Italian vesikoira)
    Muutama tuossa aiemminkin sitä ehdotti, mutta et ollut vastannut hineille, niin olisin kiinnostunut tietämään mielipiteesi :) Niillä ei ole riistaviettiä, ja tulevat toimeen toistenkin koirien kanssa hyvin. Myös muidenkin eläinten kanssa toimeentuleva rotu. Kiltti, lapsirakas, aktiivinen, ja reipas. Ei ole haukkuherkkä, ja senkin voi opettaa pois jo pentuna. On "koiran näköinen" ja aika harvinainen suomessa, mutta ei ylijalostettu. Lonkkavikoja on jossain määrin, mutta jos koiran vanhrmpien lonkat ovat hyvät, niin todennäköisesti pennullakin on. Karvaakaan ei lähde, joten ei tarvitse joka päivä imuroida koirankarvoja. Niiden kanssa voi myös harrastaa monipuolisesti kaikkea (agility, toko jne..) mahdollista. Meillä on kohta 2- vuotias uroslagotto. On aina ollut hyvin sosiaalinen ja reipas. Oppii nopeasti uusia asioita. Lagotot rakastavat nenätyöskentelyä, ja siille voikin energian purkamiseksi piilottaa nameja ja antaa koiran etsiä niitä. Voin sanoa että lagotott eivät ole puutarhurin lempi koirarotu, koska niitä voi kutsua eläviksi kaivinkoneiksi. Meillä ainakin muutama kuoppa on takapihalta löytynyt. Jos sienestämisestä tykkää, niin opeta kiharakuono etsimään sieniä ! :D

    Miten on , voisiko olla teidän koiranne?

    VastaaPoista
  100. Shetlanninlammaskoira ? :) ihana luonne ja pieni koko, muttei kuitenkaan liian pieni, vois sopia pienempäänkin kämppään.

    VastaaPoista
  101. Kuulostaa ehkä vähän siltä, että ainakaan tähän teidän elämänvaiheeseen ei koira sovi. Itse en kerrostaloasuntoon mutta jos ei pientäkään halua :D
    Minulla on bichonfrise ( on kyllä tosin pienikokoinen ) eikä sillä mielestäni riistaviettiä ole, ellei koira ole kovin villli silloin kyllä varmasti kanit kiinnostavat ( niin kuin kaikkia koiria).
    Toivottavasti teille kuitenkin löytyy sopiva rotu! :)

    VastaaPoista
  102. Saanko kysyä miksi ei snautseri ( i know sillä on tää rottakoira maine )?

    VastaaPoista
  103. Meillä on 2-vuotias cockerspanieli, ja on kyllä aivan ihana koira! ♥ Tietysti löytyyhän siltä sitä riistaviettiä, kun on metsästykseen tarkotettu, mutta jos pennusta asti totuttelee elämään kanejen kanssa, niin uskon että onnistuis. Yks miinus tossa rodussa on kyllä toi turkin hoito, koska sehän vie tosi paljon aikaa! Jos ei ite opettele trimmailemaan, niin joka kuukausi siitä maksaminen jollekkin ammattilaisille tulee aika kalliiksi. Lisäks kurakelit on kyllä kamalinta aikaa vuodesta cockerin omistajalle, koska noihin "helmakarvoihin" tarttuu kaikki mahollinen lika! Tosi seurallinen ja omistajiinsa kiintyvä rotu, ja suosittelen kyllä ettimään kasvattajia, jotka voi kertoa enemmän kokemuksiaan. Loppuen lopuksi toi on aika suosittu rotu, niin pentueita löytyis ihan varmasti! :)

    VastaaPoista
  104. Meijän lapinkoira oli haukku herkkä, ei varmaa sitä kantti. Mut muute oli tosi hyvä koira. :) kuis Perhoskoira? Mä tykkään paljon, kilttejä, oppivaisia, hirveen söpöjä, helppo hoitone turkki ku ei oo pohjavillaa, ne elää hirmu pitkään.. ah, ne on täydellisiä :D ne ei näytä musta semmosilta "epäkoiramaisilta" (y)

    VastaaPoista
  105. Entäs jos olisitkin jostain syystä pitänyt saksanpaimenkoiran listalla? Kriteeri 'koiran näköinen' muuten hyvä mutta rakenne aika vahvasti muotoiltu. Selkä oikea alamäki kohti koukkujalkoja. Tuliko mieleen että koira voi näyttää kummalta muutenkin kuin vaan naamastaan? Ei pahalla, jos kuulosti ilkeältä :)

    VastaaPoista
  106. ootko miettiny nöffiä(nyfoland tms.)? tosi seurallinen kiltti ja ei minusta saalistusviettiä, en oo varma... googlaa :)

    VastaaPoista
  107. Mulla on ollut elämässä kolme suomenlapinkoiraa. Ne kaikki on ihan kiltisti ollut yksin kotona ja oon kerran kuullu niistä yhen haukkuvan ja muitten en ollenkaan. Kissojen perään ne ei ainakaan hinkunut mutta yksi niistä riepotteli pehmoleluja jotka oli itte ottanu laatikosta ilman lupaa.

    VastaaPoista
  108. Teille sopisi tosi hyvin rottweileri narttu. Meillä on Sellanen, tosi kiltti, tulee toimeen kaikkien kanssa, ei hauku ja innostuu lenkeistä yms. Ja rottweilerit eivät ole aggressiivisia. Riippuu vaan miten niitä koulutetaan.

    VastaaPoista
  109. australianpaimenkoira :)

    VastaaPoista
  110. Pohjanpystykorva? Mulla on semmone ja kaks marsua ni ei oo yrittäny mitään. Se on kyl vielä pentu, en tiiä jos aikuisena jotai rupee ku siitä on tulossa lintukoira. Käys kattoo millane יაי

    VastaaPoista
  111. Moikka! Meillä on pian 7-vuotias suomenlapinkoira. On hankittu kaksi kissaa kun koira on ollut noin 3-4 vuotias. Ei ole ollut ainakaan sen suhteen ongelmia, joten en tiedä onko kanien kanssakaan. Meidän koira haukkuu suhteellisen paljon muille koirille, mutta voi johtua myös siitä että ei ole paljon "kielletty" haukkumista. Haukkuminen tosin vähentynyt iän myötä.
    Toivottavasti auttoi :)

    VastaaPoista
  112. Mulla on kotona suomenlapinkoira Hipsu. Se haukkuu aika paljon esim. pihaantulijoiota, mutta eiu mitenkään vihaisesti. Hipsu ei ole ikinä purrut ketään eikä murissut kellekkään ja on muutenki aika sympaattinen. Se on myös fiksu ja ajattelevainen koira, tulee toimeen pienten lasten ja muidenkin eläinten kanssa. Hipsu tykkää lenkkeillä paljon, varsinkin talvisin kun on kylmää; kesällä sillä on tosi kuuma paksun turkin kanssa.. Mutta suomenlapinkoira on todella mukava koirarotu, suosittelen!

    VastaaPoista
  113. Bordercollieha ois täydellinen!! :33

    VastaaPoista
  114. Kultainennoutaja!:)

    VastaaPoista
  115. SK collie on näyttävä ja hieno rotu, mutta kyllä ne on helposti haukkukerkkiä eikä näin yleensä sovelli kerrostaloon. Toihuaisitko paljon tulevan koirasi kanssa ? jos kyllä, niin perus näyttelylinjainen bordercollie oli myös hyvä vaihtoehto, ovat hiljaisia ja helposti motivoitavissa eikä riistaviettiä ole. Pupuihin tottuisi aivan varmasti. (:

    VastaaPoista
  116. Tiibetinspanieli sopii noihin kriteereihin! moni luulee et niil o silmäsairauksia esim. Et silmät pullistuu päästä nii ei. Ei oo haukkuherkkä eikä metsästys viettiä. On ihan seurakoira ja todella terve semmoinen <3

    VastaaPoista
  117. Berninpaimenkoira? Itsellä harkinnassa suht samoilla kriteereillä. Mielipiteitä oonko mennyt aivan metsään?

    VastaaPoista
  118. Hei! Meillä entinen koira oli Cockerspanieli. Oli aivan mahtava luonne. Lenkillä pystyi pitämään irti kun ei karannut minnekkään. Pysyi koko ajan vierellä. Ei haukkunut ikinä. Mutta välillä oli aika agressiivinen omien lelujen/luiden suhteen. Ja tietysti karvat oli ongelma kun oli hankala pitää siistiä. Ja sairauksiakin oli jonkin verran. Esim silmätulehduksia(silmät rähmii). Yleinen sairaus voi olla lonkkaviat. Ainakin meille kerrottiin.

    Nyt meillä on sit Labradorinnoutaja. Sopii lapsiperheille hyvin kun tulee kaikkien kanssa toimeen.Iloinen koira on. Ei tekisi kellekkään mitään pahaa. Todella ystävällinen rotu .Antaa rapsutella vaikka koira on syömässä ruokaansa. Haukkuu jonkin verran (vaikea kitkeä pois) Myös metsästys viettiä on jos koiran vanhemmat ovat metsästyslinjaisia. Meidän koiran isä on metsästyslinjainen niin koira voi helposti lähteä vaikkapa linnun tai jäniksen perään jos sellaisen näkee. Meidän koiralla epäiltiin jotain vilja-allergiaa kun karvanlähtö oli niin kova. Mutta ei onneksi sitten ollut mitään allergiaa. Eikä lonkkavaivoja ole vielä ilmennyt. Mutta kyynärpäissä on iho-ongelmia.

    VastaaPoista
  119. Cockerspanieli on todella kiva rotu. Tosi lempeä kiltti, ihanan pörröinen ja supersöpö. Riistavietti riippuu ihan yksilöstä mutta jos pennusta totuttaa niin luulisin hyvin tulevan toimeen kanien kanssa. Iloinen ja aina valmis leikkimään. Omasta mielestä paras koirarotu

    VastaaPoista
  120. Joo kannatan ehottomasti cockerii! omistan ite uroscockerin ja lempeempää saa hakea :) tulee toimeen kaikkien kanssa, uskon että pennusta totuttamisella myös "riistan" :,D korvien juuren karvat täytyy pitää lyhyenä ja turkki vaatii trimmaamista noin joka toinen kk (harvemmin jos ajelee lyhyeksi), mutta aktiivisuustaso ja ulkonäkö on tässä paketissa kohillaan. Omani jaksaa makailla sohvillakin eikä oikeastaan esim juoksemisesta niin perusta, mutta kovia lenkkeilijöitä nää on yleensä ja tosiaan pystyy rauhottumaan sisällä. Ei mielletä myöskään herkkähaukkuisiksi :) ovikellolle haukahtaa, ei juuri muuten

    VastaaPoista
  121. Onko siihen joku syy, että haluatte nimenomaan rotukoiran? Itse hankin kaksi rescuekoiraa. Tottakai siinä on sitten se, että aina ei tiedä miten suhtautuvat esimerkiksi pupuihin, mutta onhan niitä kotihoitoon päässeitäkin, joista ehkä tietäisi enemmän. Mulla ei ole siis mitään rotukoiria vastaan, mutta itse päädyin rescueen aikani rotukoiran hankintaa punnittuani ja ei ole kaduttanut.

    VastaaPoista
  122. Ei liity aiheeseen mut mua heppstyttönä kiinnostais postaus sun vanhasta hevosesta ja ratsastusharrastuksestasi. Voisitko joskus tehdä sellaisen? :)

    VastaaPoista
  123. Meillä cockeri, suosittelen!
    Itsellä terve yksilö, ei yhtäkään korvatulehdusta (koputan puuta) eikä muutenkaan sairauksia, joita ei voisi olla millä tahansa rodulla.

    Meillä on 12-vuotias ja edelleen virkeä ja menevä. Tottui nopeasti kaneihin, vaikka olikin jo aikuinen kanien tullessa. Ulkona saattaa kyllä olla lintujen ja jänöjen perään, mutta sisällä uskaltaa pitää kaneja irti samassa tilassa.

    VastaaPoista
  124. Minun siskolla on kaksi show show - rotuista koiraa, ne on kyllä karvaisia ja kuolaa mutta ne ei hauku vaan ku sillon ku on aihetta :)

    VastaaPoista
  125. Ehdottaisin teille Irlanninsetteriä. Vaikka onkin iso sopeutuu kyllä kerrostaloihin kunhan pääsee pitkille lenkeille. Luonteeltaan useinmiten ovat leppoisia ja ystävällisiä, mutta myös tosi leikkisiä. Huonopuoli saattaa olla metsästysvietti, mutta sekin riippuu niin koirasta. Lisäksi useimiten oppii myös temput ja säännöt nopeasti! Lähes tulkoon todella rakastettava koirarotu :)

    VastaaPoista
  126. Moi! Olisiko mahdoton ajatus videosta jossa kerrot vähän niistä ajoista kun lipsynccasit (tiedän, että Miksi teen videoita videolla puhut jonkun verran siitä) videoita. Niinkun yleisesti elämästäsi siihen aikaan kun olit noin 17-vuotias. Olisi myös kamalan mielenkiintoista kuulla oma näkemyksesi niihin aikoihin ja itseesi silloin.

    VastaaPoista
  127. Mä voin sen verran kertoa, että spitzejä ei kannata ottaa kerrostaloon. Meillä on mittelspitz ja se on tosi ihana ja oppivainen koira, mutta se haukkuu aika tosi paljon. Se johtuu toki myös kasvatuksesta, mutta rotu on haukkuherkkä.

    VastaaPoista
  128. Oih kuullostaa ja näyttää aivan ihanalta tuo Pimu ♡.♡ <3 Tosi harmillista että ette voi pitää sitä kotonanne:'(

    VastaaPoista