16.4.2015

Eka kerta kanit näytteillä!

Kävin sunnuntaina ensimmäistä kertaa elämässäni kaninäyttelyssä. Osallistuin Spartan ja Indianan kanssa PetExpoilla lemmikkikaninäyttelyyn, jonka oli järjestänyt Suomen Lemikkikanit Ry.
 
Voit katsoa tekemäni videon aiheesta täältä!
 
Indiana sijoittui ihan hyvin. Se pääsi BIS 5 -sijalle, eli oli koko näyttelyn viidenneksi paras kani. Kaneja oli näyttelyssä yhteensä (muistaakseni) 69.
 
Sparta jäi ilman palkintoja, koska sillä oli karvanvaihto kesken ja tein ehkä arviointivirheen kun vein sen näytille :D Olisi ehkä kannattanut jättää kotiin, mutta tulipahan kokeiltua Spartankin kanssa.
 
Mä oon aika varma, että joskus tulevaisuudessa vien Indianan uudestaan lemmikkikaninäyttelyyn, koska kokemus oli kaikin puolin lämminhenkinen ja mukava. Toisten kaninomistajien kanssa oli kiva jutella ja seurailin vähän aikaa kaniagilityä, mikä oli paikoin aika hulvatonta katsottavaa.
 
Liityin myös Suomen lemmikkikanit Ry:n jäseneksi ja hintaa tuolle huville on vain 20 € vuodessa. Ei huono!
 
Messukeskuksessa oli paljon erilaisia lemmikkejä, koirista papukaijoihin. Kävin silittelemässä mm. ihan minikokoista sileäkarvaista collieta! Se oli oikeasti ehkä puolet Spockin koosta :D
 
Olitsä kyseisillä messuilla?
 










 


17 kommenttia:

  1. Onnea teille! Ehkä vielä hurahdatte koiranäyttelyihinkin ;) itse oli la pet-expossa elämäni ensimmäistä kertaa kissani kanssa kissanäyttelyssä. Itselleni jäi kisunäyttelystä iha todella hyvä mieli ja itsekkon varmasti jatkossa menossa uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Onko Sparta parantunut? Ja en ollu ku oli hevosmessut juuri silloin :). Mut onnea Indianalle!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Meillä on lauantaina tulossa näyttelyt :)))

    VastaaPoista
  4. Voitko joskus kirjoittaa mitä kaniblogeja luet tai mitkä ovat suosikkisi? :)

    VastaaPoista
  5. aijotko joskus kokeilla kaniestehyppyä kisoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä oikein tiedä :D Tuskin nyt kisoissa ainakaan.

      Poista
  6. Oli kivan nähdä, onnea vielä! ♥

    VastaaPoista
  7. eiks tuomarit sit voinu ottaa huomioon Spartan karvanlähtöö?:0
    BTW Oot varmaa joskus kertonu mut onks Sparta sun eka puputti vai onks sulla ollu kaneja jo ennen sitä?

    VastaaPoista
  8. Ei ne ota semmoista huomioon :) Sparta on mun eka kani. Mulla on sitten ollut muita eläimiä iso liuta: koiria, marsuja, gerbiilejä, lisko, hevonen :DD

    VastaaPoista
  9. Onnea BIS-sijasta! :)

    - mun neljän karvaisen kanin elämää pääsee seuraamaan täällä: http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista
  10. Onnea menestyksestä! Olin itse messuilemassa lauantaina :)

    VastaaPoista
  11. Upeesti meni :3❤️
    -Jenni
    Liveelaughdream.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Sanoit sun videolla, että Spartan kantapäät on kuluneet. Sullahan on häkissä matto pohjalla? Matto ja lattia kuluttaa tassuja, koska ovat kumminkin kovia alustoja. Paksu kerros purua (/ja olkea) ei kuluta niinkään. Lisäksi kannattaa harjata tassut hyvin ja puhdistaa ne, jos takkuuntuu tai likaantuu. Lika voi aiheuttaa tassunpohjantulehduksen. Kantapäiden kuivuutta voi ehkäistä laittamalla kevyesti rasvaa tai öljyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä! Olkea ollaan mietitty paljon ja sitä pitäisi kyllä nyt jostain löytää :) Purusta Sparta ei pidä yhtään ja kököttää vain nurkassa jos häkin täyttää sillä. Ehkä tosiaan olki olisi parempi ratkaisu.

      Poista
    2. Toimiskohan jos laittais häkin pohjalle purua tai vaikkapa olkea/heinää ja siihen päälle matto? Pohjana oli silti periaatteessa matto mutta varmasti pehmeämpi kune sen alla on pehmikettä :)

      Poista
    3. Mä kokeilin nyt olkea ja kanit ainakin tykkää ihan sairaasti :) Siellä alla on purua, mutta koitan luopua purusta, niin ei pöllyä liikaa. Voisihan laittaa vaikka ensin maton ja siihen päälle olkea.

      Poista
  13. Miten saat Indiana korvat pystyyn

    VastaaPoista