9.3.2014

Voima-aakkoset keväälle

Olin oikein filosofisella tuulella ja kirjoitin aakkoset, jotka voivat auttaa selviytymään keväästä :) Mielipiteet ovat omiani.

A - Ahkeruus. Ahkera kannattaa olla, jos haluaa jonkin asian hoidettua. Ahkeruus on jopa tuottoisampaa kuin älykkyys.

B - Boheemi. Boheemi elämäntyyli ei ehkä sovi yhteiskunnalle, mutta se vapauttaa stressistä. Boheemia elämäntapaa kannattaa kokeilla silloin tällöin jos kaipaa aikaa itselleen.

C - Can. Sinä voit tehdä mitä haluat. Unelmista kannattaa pitää kiinni. Kaikki on mahdollista jos annat itse mahdollisuuden.

D - Do. Kun on löytänyt oman suuntansa, niin sitä kannattaa seurata. Tee tänään se, minkä ajattelit tehdä huomenna.

E - Ekologisuus. Se ei ole tähtitiedettä. Ole utelias, ota selvää asioista ja kerro tietosi eteenpäin ystävillesi. Tärkeää on, että kaikki oivaltavat missä mennään, jotta kaikki voisivat tehdä oman osansa planeettamme ja sen asukkaiden hyväksi.

F - Fun. Muista pitää hauskaa! Vaikeinakin aikoina on sallittua nauraa.

G - Good. Ole hyvä. Itselle tulee parempi mieli, kun tekee joskus jotain toisen hyväksi. Se voi olla pienikin teko.

H - Huomio. Kun olet onnistunut jossain on sallittua, että saat siitä huomiota. Se ei tarkoita, että kerjäät huomiota, vaan se on enemmänkin palautetta siitä mitä olet saanut aikaan.

I - Itsenäisyys. Jos on tottunut hoitamaan asioita porukalla, voi yrittää selviytyä itsenäisesti. Siitä voi saada lisää itsevarmuutta.

J - Jakaminen. Jakaminen on mukavaa, kun siihen oppii. Suomalainen kulttuuri ei perustu jakamiseen. Jos itselläsi on jotain mitä et tarvitse, miksi et voisi antaa tai lainata sitä läheisellesi? "Kaikki mulle nyt heti!" ei kuulosta hyvältä.

K - Kantaaottava. 
Ota kantaa jos haluat. Sinulla on oikeus ottaa kantaa asioihin, sinulla on oikeus vaikuttaa. Sosiaalinen media on usein tehokas tapa ilmaista omia mielipiteitään.

L - Loma. 
Anna itsellesi aikaa. Mikään rahasumma ei korvaa omaa henkistä tai fyysistä hyvinvointiasi.

M - Muistaminen. Muista kavereitasi, ystäviäsi, perhettäsi, lemmikkiäsi tai opettajaasi.

N - Nautinto. Nauti kaikesta mistä pysyt täydellä sydämellä. Älypuhelimen läpi musiikkikeikan katsominen ei jätä sinulle oikeita muistoja kovin vahvasti.

O - Oppiminen. Uuden oppiminen on hauskaa, kunhan sen aloittaa. Lue vaikka eläinkirjan kaksi ensimmäistä sivua, voit oppia jotain ihan uutta ja jakaa tiedon ystäväsi kanssa.

P - Päämäärä. 
Suunnittele itsellesi polku kohti päämäärääsi ja seuraa sitä. Päämääränä voi olla mikä tahansa, vaikka uusi harrastus tai onnellinen parisuhde.

Q - Question. Perinteisistä arvoista voi päästää irti. Kyseenalaista rohkeasti ja kuuntele, mitä muilla on sanottavana.

R - Rohkeus. Tee niitä asioita, jotka jännittävät. Et voi tietää, että pelkäät jotain asiaa, jos et ole koskaan kokeillutkaan sitä.

S - Syöminen. Hyvä ruoka tuo mukanaan hyvän mielen. Terveellisyys ja kohtuullisuus kuitenkin ennen kaikkea!

T - Tasa-arvo.
 Kaikki mitä maapallollamme on, perustuu tasa-arvoon, tai ainakin niin kannattaa ajatella.

U - Uni. 
Unta aliarvioidaan. Se on hyvin tärkeää aivojemme hyvinvoinnin vuoksi. Älä ajattele, että menetät aikaa nukkuessasi. Ajattele mielummin mitä kaikkea voit tehdä uniesi sisällä ja ota kaikki ilo irti siitä.

V - Viisaus. 
Viisautta on erilaista. Älykkyysosamääräsi ei kerro mitään siitä, kuinka viisas olet. Viisautta on esimerkiksi olla jatkamatta riitaa.

W - Want. Halua asioita. Jos haluaa jotain tarpeeksi paljon, sen voi saavuttaa. Motivaatio pysyy korkealla jos kiinnostus säilyy.

X - XOXO. Haleja ja pusuja kaikille seuraajilleni tässä välissä 8)

Y - Ympäristö. Ympärillämme tapahtuu niin monia uskomattomia asioita, että niitä ei kannata ohittaa. Ympäristön ja luonnon suojelu on elintärkeää.

Z - Zoom. 
Tarkastele asioita lähemmin. Älä oleta.

Ä - Äänestäminen. Suomessa tapa vaikuttaa asioihin. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi.

Ö - Ötökkä. Ajattele maailman menoa ötökän silmin. Monet eläin- ja kasvilajit ovat riippuvaisia toisistaan. Kaikilla on oma paikkansa ekosysteemissä.

23 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Hups poistin vahingossa ihan sikana kommentteja! Oon pahoillani :( Yhyy!

    VastaaPoista
  15. Oon vähän myöhässä, mut nyt kun luin tän, nii tuntuu että jaksaa koulussa panostaa vielä kuukauden ajan kunnolla kunnes pääsee ansaitulle lomalle! :)

    VastaaPoista