15.2.2013

Iltakirjoitus

Kello on 23:19 ja mua ei väsytä. Syy siihen miks oon pirteä, on se, että tuli nukuttua "pienet" päikkärit. Nukuin aluksi suunnitellun yhden tunnin, mutta kappas vain, mä nukahdin uudestaan! Lopputulos; 3,5 tunnin päiväunet. Näillä päikkäreillä taisi olla vähän liiankin piristävä vaikutus, mutta onneks mulla alkaa duuni huomenna vasta kybältä. Ajattelinpa siis kirjoittaa vähän blogiin.

Mä oon muuttunut vuosien aikana paljon. Oon aina ollut luonnonläheinen, mutta nyt aikuisemmalla iällä se alkaa näkyä enemmän. Oon ehkä hieman vahingossa siirtynyt enemmän ja enemmän kasvisruokavalioon. Ei pelkästään eettisyyden takia, vaan myös hinnan ja maun takia.

Mun ei enää oikeestaan tee mieli lihaa. En kuitenkaan vahdi syömisiäni siihä suhteessa, että ruuassa ei saisi olla lainkaan lihaa. Kala on mun suurinta herkkua ja siitä tuskin luovun koskaan. Kanaa tulee syötyä jonkun verran, mutta yritän panostaa kanan (broilerin) laatuun ja valita "onnellisen" kanan lihaa. Joku ihana sisäfilepihvi kuulostaa houkuttelevalta, mutta ei tarpeelliselta.

Mä tein tänään hyvää ruokaa. Siihen tuli täysjyvämakaronia, tuoreita herkkusieniä, luomukesäkurpitsaa, sipulia ja tomaattimurskaa. Laitoin siihen myös pippuria, suolaa ja vähän oreganoa.


Mä en oo mikään kasvisruokavalion expertti, mutta jos teitä kiinnostaa vähentää lihan syöntiä, niin muistakaa suunnitella ruokavalio niin, että saatte kaikki tarvittavat proteiinit yms. En ole nyt kuitenkaan siirtymässä tosiaan täysin vegeksi, vaan tavoitteena on vähentää yhä enemmän ja enemmän lihan syöntiä. En kuitenkaan tuomitse KETÄÄN joka ajattelee toisin. Kaikki syövät mitä haluavat. Aamen.



37 kommenttia:

  1. kiva blogi soikku <3!

    VastaaPoista
  2. Oikeesti aina ku teet minkä tahansa postauksen, mun päivä piristyy ! Käyn ainakin päivittäin katsomassa onko sinulla tullut uutta postausta ! Ihana blogi soikkuuu:)

    VastaaPoista
  3. Toi ruoka näyttää hyvältä:) namm

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Sulla on niiiin ihana blogi<3 (:
    Niiku sanoit tekstissä, oot oikeesti muuttunu..
    Hyvään, että " huonoon " suuntaan! _Eipahalla_ :>
    Kun kirjotat tekstiä tuntuu, ettet oo oma ittes!
    Kun taas videoissa oot ihana hurmaava persoona<3
    Mutta joo..Hyvää yötä ja toivottavasti saat unta :D
    Ps. Spartalle terkkuja <33

    VastaaPoista
  6. Katoin et tekisit postauksen karkeista ku pikkukuvasta ja vielä tästäkin näytti et noi ois karkkeja... :DD Ei tainnu ihan karkkeja olla

    VastaaPoista
  7. sama juttu! en syö nykyään paljonkaa lihaa,en kuitenkaa oo kokonaa vege.

    VastaaPoista
  8. Se on muuten jännä, et sit ku se liha jää vahingossaki pois nii sitä ei tee edes mieli.

    VastaaPoista
  9. Sun blogi on aivan ihana ja oon jääny ihan koukkuun. Oon myös huomannu et meil on sama syntymäpäivä, mut sä oot syntyny vaan 7 vuotta aiemmin :D Kiitos kun kirjoitat ja olet aina niin iloinen persoona

    VastaaPoista
  10. Uu! Ite oon lakto-ovo-vegetaristi. (:

    VastaaPoista
  11. toi ruoka näyttää niiiiin hyvältä ! :D

    VastaaPoista
  12. Millo teet sen kamera videon..

    VastaaPoista
  13. kiva kun et tuomitse niitä ketä ajattelee toisin. mulla alko ottamaa päähä kun yks 'kaveri' kuvitteli olevansa niin paljon parempi ihminen kuin muut, koska ei syönyt lihaa.

    VastaaPoista
  14. Sun blogia on tosi kiva lukee ja sun videot on yleensä tosi hauskoja :-) jos kiinnostaa nii käy huvikseen kattoo mun blogi. salluzki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Itse olen ollut ilman lihaa vuodesta 2011, halusin vain kokeilla millaista olisi olla ''kasvissyöjä'' sitten se liha vaan jotenkin jäi pois, eikä ole tehnyt sen jälkeen yhtään mieli syödä sitä. Mitä nyt joskus olen jotain maistanut, mutta en pystyisi enää vakituisesti lihaa syömään. Kalaa kyllä syön eli en ole täysin vege. Ja nyt on tullut ajateltua enemmän niitä eläimiäkin että millaisissa tiloissa ne oikeen joutuu elämään jne.

    VastaaPoista
  16. Toi ruoka näyttää ihan sikahyvältä! :D Vois testata joskus :)

    VastaaPoista
  17. Sä oot ihana<3 Sun kani (Sparta) on tosi söpö<3

    VastaaPoista
  18. mulla on ihan sama juttu. rakastan kasvisruokaa ja syön sitä mahd. usein, mut kala ja jauheliha ja jotkut pihvit menee. kana ja useimmat lihajutut ei kyllä enää mene alas.

    VastaaPoista
  19. mitä alaa muute opiskelet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa :o mikset? sori oon aika uus lukija :/

      Poista
    2. Haen opiskelemaan media-alalle. Oon tehnyt tässä töitä pari vuotta

      Poista
  20. Miksi et syö lihaa niin paljoa ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoin sen jo tässä tekstissä, eettisyyden, maun ja hinnan takia :)

      Poista
  21. liity mun blogiin ----> http://alinasworldd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. mulla on vähä sama juttu ku sulla, oon siitä asti ku menin kauppiksee ('08(-11)) tykänny enemmän ja enemmän salaateista. mulle ei maistu LIHA (mut sitä kuitenki syön, koska iskä on kova tekemään enkä oikeen voi kieltäytyä aijempien ruokaongelmien vuoksi), mut sitte just kala/kana ja tälläset menee kyllä. en tiiä onkse just siitä mausta ja hinnasta, vai mikä siinä on.. mut oon saanu paaaljon kuulla tästä ja hieman ärsyttää.
    jokasella on omat makuhermot ja kaikki ei sovi kaikille :3
    joten jos sul on jotai hyviä niksejä, ni tänne vuaaaaaaa ! 8)

    VastaaPoista
  23. Toi ruokas ei näytä kuvassa kovin ihanalta mutta varmasti maistui, jos vaan tykkää sienistä. :)
    We love you Soikku ♥

    VastaaPoista
  24. Voisitko tehä ruokavideon? :)

    VastaaPoista
  25. Moi Soikku♥! Voiko sulle vielä lähettää postia? :)

    VastaaPoista