Miltäs se koiranpennun omistaminen tuntuu?

Olen täällä taas. Ei Soikku, vaan Sami. Sonja lähti jo ennen kello 11 aamupäivästä Tanssii Tähtien Kanssa- studiolle meikattavaksi/valmistautumaan illan lähetykseen. Kieltämättä vähän jännittää, jännittääkö sinua? Tänään voi olla Sonjan viimeinen päivä TTK:ssa, mutta en usko, että hän tippuisi ensimmäisenä.  :)

Vielä en ole edes itse Soikkua äänestänyt, onhan tässä aikaa. Aion kyllä äänestää, varmaankin vasta lähetyksen aikana. Totta kai haluan, että Sonja pysyy kisassa mahdollisimman pitkään, sillä hänellä tuntuu olevan paljon intoa jatkaa tanssimista kisassa pidempäänkin, vaikkakin treenit kuulemma ovat raskaita. :)

Jos nyt joku on missannut sen, miten voi äänestää ja haluaa siihen osallistua, se onnistuu tänä kautena myös netissä: http://vote.securycast.com/ttk/?c=6 Siihen tarvitsee verkkopankkitunnukset tai maksukortin.

Toinen vaihtoehto on lähettää tekstiviesti: 6
Numeroon 17244

Viime lähetyksessä olin jännittämässä Soikun ensimmäistä vetoa paikan päällä Suorassa lähetyksessä. Tänään jään Spockin kanssa jännittämään kotisohvalle.

Entäs miten Spockin kanssa menee?

Hups, nyt tuli väärä kuva.

Mr. Spock on todella rauhallinen koira pennuksi. Todella harvoin haukkuu ja vaikuttaa melko itsenäiseltä. Innolla se lähtee silloin leikkimään, kun sen kanssa haluaa leikkiä. Näin alkuun siis todella usein.

Kaneihin sitä on saanut totutella. Se haluaisi kovasti lähteä leikkimään niiden kanssa, mutta koira nyt ei ole kanille mikään paras leikkikaveri. Sparta ei ole ollut siitä moksiskaan, mutta Indiana aluksi vähän sitä säikkyi, mutta nykyisin se on jo muutaman kerran Spockille ärähtänyt, jonka seurauksena Spock on perääntynyt.

Eli kanit pitävät valtaa tässä taloudessa.

 

Tällä hetkellä se nukkuu, joten on hyvä päivitellä blogia.

Voisi luulla, että on täydellistä hommata koiranpentu. Ei se kuitenkaan ole. Tällä hetkellä en ole duunissa tai koulussa, joten juuri sen takia pystyttiin hommaamaan näinkin nopeasti koiranpentu, koska miulla on aikaa opettaa sitä. Aikaa se touhu vie. Miulla on kuitenkin lähiaikoina (hyvin varmasti, mutta ei ole vielä varmistunut) alkamassa yksi mielenkiintoinen harjoittelupaikka tunnettuun tuotantoyhtiöön, missä pääsisin editoimaan videomateriaalia ja kaikkea muuta kivaa, mistä tällä hetkellä olen innostunut kohtuu paljon. :)

Mutta lupasin puhua koirasta. Eniten aikaa menee siihen, että opettaa sitä sisäsiistiksi. Muutama kerta päivässä tulee vielä niitä hetkiä, kun se on päiväunilta on herännyt ja oon lähdössä viemään sitä ulos (esim. oon jo laittamassa kenkiä jalkaan), niin sillä hetkellä se on kerinnyt jo lurauttamaan pisut lattialle. Kärsivällisyyttähän se koettelee ja laittaa päivärytmin uusiksi. Ulkona ainakin tulee paljon käytyä, kun joka kerta sen heräämisen jälkeen rientää ulos. 

Spock tykkää myös varastella sukkia. 

Kerran ehdin bustata sen jo kameran kanssa.

Spock heräsi jo päiväunilta ja onneksi nyt ehdin viemään sen ajoissa ulos. Ei tarvinnut siivoilla jälkiä sisällä. 

Palaan varmasti Spockiin liittyen tänne blogiin. Ja myös muista aiheista. Nyt se näyttää jo siltä, että haluaisi leikkiä.

Minä ja Spock toivotetaan Sonjalle tsemppiä illan lähetykseen! Ohjelma starttaa MTV3:lta 19.10. 

Olenko tervetullut?

Luet Soikun blogia. Tämä teksti ei kuitenkaan ole Soikun käsialaa, vaan henkilön, joka hänet tällä hetkellä parhaiten tuntee. Eli Samin, Soikun poikaystävän.

                                                                                                          MORJENS!

En tiedä löytyykö maapallolta ainuttakaan ihmistä, joka olisi saanut tehtyä kaikki asiat, joita on ajatellut tekevän. Minusta ainakin tuntuu, että liian usein jätän tekemättä asioita, jotka olen ajatellut tekeväni.

Itselläni on jo pitkään ollut tarkoitus saada internettiin jotain julkaistavaa, muutakin materiaalia kuin Instagramiin lisäämiä pieniä tilannepäivityksiä (jos ei ole käryä, kuka tässä nyt höpisee, löydyn Instagramista käyttäjänimellä @STuunanen). Muualta (paitsi Twitteristä @STuunanen) minusta nyt ei juuri löydykään mitään, mitä nyt muutamissa Soikun videoissa olen vilahdellut.

Moni ihminen, joka minut tuntee/ei tunne, on varmaan ihmetellyt Instagram-profiilissani käydessään, miksi tuota seuraa noin moni? Totuushan on juuri Soikku.

Soikun kanssa nyt noin vuoden seurustelun jälkeen (tai pitäisi varmaan sanoa takia) olen äskettäin saanut Instagramissa yli 10 000 seuraajaa, joka on todellakin mieletön määrä ihmisiä. Luku vastaa sellaista ihmismäärää, mikä täyttää esimerkiksi Helsingin jäähallin kapasiteetin (8200 ihmistä) kokonaan.

Kun noin montaa ihmistä todella kiinnostaa mitä teen, tuli fiilis, kiinnostaisiko joku muukin, kuin ne Instagram-päivitykset. Varmaan juuri tuota kelaillessa tuli tehtyä se lopullinen päätös, että ryhdyn tekemään muutakin sisältöä. Tämä blogin kirjoittaminen tuntui oikealta vaihtoehdolta, sillä kirjoittamisesta sentään löytyy jopa vähän kokemusta. Toimin viime lukuvuotena Voionmaan opistolla opiskellessa (jossa siis tapasin Sonjan) koulun verkkolehden päätoimittajana ja vähän aikaa on ollut mielessä, että kirjoittamista johonkin voisi taas harrastaa, mutta valmista alustaa ei ole ollut.

Mutta asioilla on tapana järjestyä. (TÄÄ ON BTW MIUN MOTTO! :))

Lähipäivinä Soikun kanssa vähän asiaa käsitellessä ja keskustellessa päädyimme siihen lopputulokseen, että alan kirjoittaamaan tänne. Voin kertoa, että on mukavaa taas päästä jakamaan jotain sanomaa, vaikka tällä kertaa asiat eivät ehkä ole niin "uutismaisia" kuin viimeksi.

Kun minullakin on jo tuollainen seuraajamäärä, tilanne on ehkä erilainen, kuin sellaisella, joka vain aloittaa blogin kirjoittamisen ja hankkii lukijat myöhemmin. Ja varmasti tilanne on muutenkin erilainen, jokaisen taloudessa kun ei asukaan ihminen, jonka lataamia videoita Youtubeen on katsottu yli 12 MILJOONAA kertaa.

Kyseessähän on nimenomaan Soikun blogi, niin aion täällä varmasti puhua siitä, kuinka Soikun kanssa oma elämäni on muuttunut. Vai onko se edes muuttunut?

Mutta entäs se, ollenko tervetullut tänne?

Jos vieläkin ajattelen noin, palaan takaisin siihen pisteeseen, jolloin mietin sitä samaa, että aloittaisin julkaista jotain muutakin. Mutta päätin, että en enää pyörittele ajatuksia vain omassa päässäni. Julkaisen joka tapauksessa. Nyt. Ja aion tehdä niin myöhemminkin. En aio vallata Soikun blogia, vaan tuoda tänne uutta sävyä.

Ehkä yksi syy siihen, minkä takia haluan kirjoittaa on se, että Soikku itse on ehtinyt minulle jo harmitellakin, kun hänellä ei meinaa jäädä aikaa fiiliksien päivittelyyn. Vähintään viisi kertaa viikossa pidettävät  Tanssii Tähtien Kanssa- kisatreenit ja muut hommat ovat pitäneet hänet niin kiireisenä.

Kaikki muutkaan asiat eivät taloudessa ole ennallaan. Kun olemme saaneet uudeksi perheenjäsenikseni koiranpennun ja huomannut miten se vaikuttaa taloutemme elämään, aion täällä blogissa myös puhua siitä. Sainkin jo idean "Kun koira tuli taloon"-blogista, sillä huomasin, että asiat eivät enää rullaile samalla tapaa, kuin ilman koiraa. En moista odottanutkaan, mutta yllätyin silti.

Mr. Spock, josta tulet kuulemaan lisää. Soikku lupasi tehdä aiheesta videon Youtubeen jo tänään!

Kieltämättä nyt tuntuu siltä, että vihdoin olen saanut jotain aikaiseksi. :D

Kamala koirakuume!

'

Hyvin suurena eläinten ystävänä on nyt pakko todeta, että mulla on aivan järkyttävä koirakuume! Lapsuudessani meillä oli huskyja ja niistä on elossa vielä kolme. Valitettavasti en voi ottaa yhtäkään näistä ihanista dogeista meille tänne Helsinkiin asumaan. Meidän huskyt on aina ollut ulkokoiria ja ne ei mitenkään viihdy sisällä, vaikka lenkkejä olisikin useita päivässä. 

Näistä huskyista Pimu -niminen hankittiin vähän niin kuin mulle, vaikka koko perheen koiria olivatkin. Pimu on ihana koira ja tulee toimeen kaikkien kanssa, kärpäsistä kaneihin. Spartankin kanssa se on ihan paras kaveri, mutta harmittaa niin paljon etten voi rakasta koiraani ottaa kerrostaloon.

Se on välillä kyläillyt mun luona kun asuin yksin Helsingin keskustassa. Silloin tajusin, ettei se sovi sisätiloihin; kun vein roskat ulos, niin Pimu jäi ulvomaan sisälle. Se olisi jatkanut ulvomista luultavasti hyvinkin kauan, koska on tottunut laumaelämään. Jos meillä olisi _aina_ joku kotona täällä Pimun kanssa, niin se olisi mahdollista.

Ja siihen koirakuumeeseen! Ollaan pohdittu montaa koirarotua Samin kanssa ja mikään ei tunnu sopivan meille. Koiran tulisi olla

1. kerrostaloon sopiva eli siis mahdollisimman vähän herkkähaukkuinen (toki saisi paljon liikuntaa ja aktiviteetteja)

2. ei-riistaviettinen kanien takia (tosin huskyilla on aika voimakas saalistusvietti, mutta Pimu on täysin eri maata)

3. terve rotu! En haluaisi koskaan tukea epätervettä koirarotua. Haluan myös "koirannäköisen" koiran :D

Husky on mun mielestä maailman paras koirarotu aktiivisuuden ja lempeyden takia. Huskyt on itsenäisiä eikä niillä ole vahtiviettiä. Husky on melko terve rotu alkukantaisuuden takia ja ulkonäkö on mitä ihanin! Olen tavannut monta huskya, jotka on koko elämänsä viettäneet kerrostalossa, mutta olen nähnyt huskyjen nauttivan niin paljon laumastaan ulkona, että en osaisi kuvitella ottavani huskya kerrostaloon.

Ei olla siis hankkimassa koiraa tässä ja nyt, vaan puntaroidaan meille sopivaa koirarotua.

Tässäpä muutama rotu mitä ollaan mietitty:

Shiba inu - Todettiin, että liian vaikea ja "kissamainen" rotu meille. Shiba inu on varmaan yksi vaativimmista roduista. Ainakin näin olen kuullut!

Akita - Harvoin tulee toimeen muiden koirien kanssa ja vahtivietti on suuri. Pärjäisinkö oikeasti vaativan vahtikoiran kanssa? Itsenäinen luonne on kuitenkin hyvin huskymainen, mutta akitat ovat kuitenkin isoja karhukoiria, joilla saattaa olla viettiä vielä tallella.

SK collie - Vahva ehdokas! Nimenomaan lyhytkarvainen, eikä pitkäkarvainen collie. Arkuus huolestuttaa ja joillakin yksilöillä saattaa olla vakaviakin ongelmia arkuuden ja näykkimisen kanssa. Onko jollain kokemuksia tästä rodusta?

Suomenlapinkoira - Tätä suositellaan mulle paljon ja kylläpä onkin ihana rotu. Sympaattinen ja oppivainen. Onko haukkuherkkä? Kokemuksia?

Cockerspanieli - Luppakorvat mietityttää, mutta muuten voisi olla meille oikein kiva koira. Aktiivinen, mutta helppo kouluttaa ja lempeä. Kokemuksia? 

Irlannin-/tai englanninsetteri - Rakastan settereitä, mutta oiskohan liikaa metsästysviettiä ja mites tää kerrostalo?

Keeshond - Kuulemma ihanan aktiivinen ja mukavaluonteinen koira. Onko näin? Karva mietityttää. Voiko olla karvaisempaa koiraa?

Japaninpystykorva - Taitaa olla niin haukkuherkkä, että hylkäsimme heti. Kokemuksia?

Labradorinnoutaja - Kiva koira, melko helppo kouluttaa ja suloinen. Lonkkavikoja ja allergioita? Ei mikään maailman tervein rotu kyseessä.

Ei haluta pientä koiraa. Ei haluta villakoiraa, snautsereita eikä terrierejä. Kaikki coton de tulear -tyyppiset rodut ei myöskään säväytä meitä. Mäyräkoirat ei sovi metsästysvietin takia. Saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira on ehdoton ei. Liian vaikeita ja tempperamenttisia koiria meidän elämään :) Pystykorvat ja arktiset rodut kiinnostaa! Myös jotkut paimenkoirat.

Kiitoksia avusta!

Kaninpoikaset

Ei vitsi oon ollut laiska tän blogin kanssa! Mä oikeesti tästä lähtien yritän päivittää tätä useammin, tai ainakin viikoittain.

Mun aika tosiaan menee Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parissa. Oon siellä tanssimassa Jurijs Trosenkon kanssa tällä kaudella. Ensimmäinen jakso tulee 14.9. Jännittävää!

Tän postauksen aihe on kuitenkin kaninpoikaset. Mä aion kertoa lyhyesti mun kokemusten perusteella mitä kaninpoikasten teettäminen vaatii. Toki lisää mun kokemuksista löytyy kun selailee mun blogia taaksepäin.

Mä hankin Spartan, eli mun ensimmäisen kanini noin kolme vuotta sitten. Ajattelin monesti hankkia sille kaveriksi tyttökanin, jolloin Spartan kastroiminen olisi välttämätöntä. En kuitenkaan koskaan halunnut leikkauttaa Spartaa, vaan päätin, että se jääköön ainoaksi kanikseni.

Viime kesänä kävi toisin. Otin yhteyttä Spartan kasvattajaan ja kysyin voisiko Spartan astuttaa jollain kasvattajan naaraskanilla. Tämä onnistui ilokseni ja Belmina (Hopeakuun Todennäköisyys) saapui mulle "lainakäyttöön".

Astutus sujui hyvin, mutta ei ihan ongelmitta. Belmina ei nimittäin hirveästi pitänyt Spartasta ja halusin kaiken menevän kanien ehdoilla. En pakottanut kaneja astutukseen vaan annoin kaiken mennä omalla painollaan. Muutama päivä meni kanien tutustuttamisessa ja sitten Belmina hyväksyi Spartan. Yksi onnistunut astuminen riitti.

Noin tasan kuukauden päästä Belmina synnytti 6 ihanaa ja tervettä kaninpoikasta. Yksi poikasista oli ilmeisesti syntynyt kuolleena, eli yhteensä 7 poikasta oli pesässä. Belmina oli ihanan huolehtiva ja kärsivällinen emo. Spartakin hyväksyi poikaset niiden ollessa vain muutamn viikon ikäisiä. Olin siis kastroinut Spartan ennen tutustuttamista poikasiin.

Tämä oli mun ensimmäinen kerta, kun olen teettänyt kaninpoikasia. Kaikki meni loistavasti ja viikon päästä 5 poikasta luovutetaan uusiin ja jännittäviin koteihin! Olen tutustunut parhaani mukaan tuleviin omistajiin ja olen yrittänyt löytää juuri poikasille ihanteelliset kotiolot.

Vaikka kaikki meni mulla tähän asti todella hyvin, niin se ei tarkoita, että aina asiat menevät hyvin kanipoikueissa. Jos emo on nuori ja kokematon, niin tulos voi olla epäonninen. Mun kokemuksieni mukaan myös kotiolot ja kanien sosiaalistaminen/tutustuttaminen toisiinsa vaikuttaa erittäin paljon asioiden kulkuun. Kanien kanssa on oltava ehdottoman kärsivällinen ja antaa asioiden edetä omalla vauhdillaan. En itse missään nimessä pakottaisi naarasta hyväksymään urosta tai laiminlöisi velvollisuuksiani "kasvattajana".

Mulle on iso koettelemus luopua viidestä valloittavasta poikasesta, mutta tiedän niiden menevän hyviin ja rakastaviin koteihin, joten olen onnellinen. Pidän itse yhden, Indianan, ja siitä tulee toivottavasti Spartan paras kaveri ja poika. Jos kanien yhteiselo ei toimi, niin mulla on niille omat häkit.

Mun on pakko sanoa, että tämä oli yksi uuvuttavimmista, erikoisimmista ja ihanimmista kokemuksista mitä olen kokenut tähän asti elämässäni. Lähdin kokeilemaan jotain uutta itselleni ja onnistuin siinä mielestäni paremmin kuin hyvin. Monet ihmiset ihmettelivät, että miksi haluan teettää kanillani poikasia. Monien kuulin epäilevän asiaa ja kauhistelevan elämää todella monen poikasen kanssa. Todistin ystävilleni ja sukulaisilleni, että tämä kaikki oli vaivan arvoista. Missään vaiheessa en katunut tekemääni! Mulla oli hyvä kasvattaja tukenani ja sain teettää rotukanillani puhdasrotuisia poikasia. Kyseessä ei ole mitään pentutehtailua ja kaikille löytyi hyvät kodit. Jos uusi omistaja ei voi pitää kania, niin mulle poikanen on aina tervetullut takaisin! Mieluummin mulle, kuin kodista seuraavaan.

En suosittele teettämään poikasia hetken mielijohteesta. Jos olet alaikäinen, niin kysy aina neuvoa ja ehdottomasti lupa vanhemmiltasi. Kasvattajilta saa myös hyviä neuvoja.

Älä koskaan teetä turhia poikueita. Ja muista kaikista tärkein asia: Jos et löydä poikasille koteja, niin vastuuntuntoisena kasvattajana sinulla on velvollisuus tarjota poikasille pysyvä ja lajille ihanteellinen koti.

Vastaan parhaani mukaan kysymyksiinne. Kiitos myös teille kaikille lukijoilleni, jotka olette olleet mun mukana tässä uudessa seikkailussa! Tukenne on kallisarvoista ja se on myös auttanut mua tässä upeassa kokemuksessa :) Olen iloinen, että olen saanut jakaa tämän pupuvauvamaailman teidän kanssanne.

Nyt voitte seurata rakkaan Indianan matkaa masusta 8,5 viikkoiseksi komistukseksi! Meidän piti aluksi pitää Indiana ja Dey Dey, mutta pitkän harkinnan päätteeksi päätimme pitää Spartan lisäksi vain yhden kanin.

kivat silmäpussit :D